Shokkilaskelma: Päästökaupasta jopa 10 miljardin lasku Suomeen
Elinkeinoelämän keskusliitto EK tiedottaa, että Euroopan komission kaavailema uusi päästökauppajärjestelmä aiheuttaa suomalaiselle teollisuudelle ennennäkemättömän suuret lisäkustannukset.
EK:n esittelemien Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen laskelmien mukaan koko päästökauppajaksolla 2013–2020 teollisuuden lisäkustannukset olisivat yhteensä 4,9 – 9,9 miljardia euroa. Tämä romuttaisi monen teollisuudenalan toimintaedellytykset Suomessa.
PTT:n laskelmassa suurin menettäjä on metsäteollisuus. Sen kustannukset nousisivat täyden huutokaupan alkaessa 450 – 950 miljoonaa euroa vuodessa päästöoikeuksien hinnasta riippuen. Teknologiateollisuudessa yhden vuoden nousu olisi 290 – 580 miljoonaa, kemianteollisuudessa 210 – 390 miljoonaa ja rakennustuoteteollisuudessa 80 – 140 miljoonaa euroa.
– Luvut ovat Suomen kannalta hälyttävät. EU:n tulee tehdä jo tämän viikon huippukokouksessa selkeä linjapäätös siitä, että paljon energiaa tarvitseva ja kansainvälisessä kilpailussa mukana oleva teollisuus rajataan päästöoikeuksien huutokaupan ulkopuolelle. Maksulliset päästöoikeudet voidaan ottaa käyttöön vasta, kun myös Euroopan ulkopuolisille laitoksille asetetaan vastaavantasoiset velvoitteet. Elinkeinoelämä pitää tärkeänä, että maailmanlaajuinen ilmastosopimus syntyy Kööpenhaminassa joulukuussa 2009, korostaa johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala EK:sta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuulin uutisen, ja heti mielessä heräsi kysymys; kuka rahat saa?
Toivottavasti ne osataan käyttää viisaasti vrt. SPR:n tsunamikeräyksen rahojen käyttö osakekaupoissa.
Turha täällä on tuota uutista trollata.
Joku Karvinen pystyy kuitenkin aukottomasti todistelemaan, että emme me itse tarvitse tuota 10 mrd EUR tulonsiirtoa, joka menee päästökaupassa jollekin keskieurooppalaisen valtion vanhempaa tekniikkaa käyttävälle teollisuudelle . Ei se ole meiltä pois, jos annamme suoraa tukea kilpailijoillemme. Kaikki menee yhteiseen hyvään.
Karvinen pystyy todistelemaan sen, että puu- ja metalliteollisuudeltamme voidaan hyvin leikata kasvusta ja kilpailukyvystä pois tuo 10 mrd.
Tuo voidaan näet hyvin balansoida alentamalla kokonaiskulutusta, julkisia ja yksityisiä investointeja sekä leikkaamalla sosiaaliturvaa.