Ollan oltu 4vuotta naimisissa, meillä on muutama lapsi(alle koulu ikäisi).Meillä oli asumusero kesällä, joka kesti reilu puolvuotta,erottiin minun tahdosta ja palattiin yhteen myös minun aloitteesta.
Mutta nyt... en voi sietää mitään miehessäni, ei sillä että se olisi oikeasti paha.Ei varmaan ihanempaa miestä/isää voisi olla.Mutta minua yököttää jo pelkkä ajatus seksistä.En voi kuvittellekkaan meneväni sänkyyn mieheni kanssa.Joskus jos tekeekin mieli,ni halut lähtee kyllä samalla sekunnilla kun ajattelen kumppaniani.
En todellakaan tiedä mitä pitäisi tehdä.
En toisaalta haluaisi erotakkaan, kun lapsetki on niin pieniä, vaikka toisaalta tuntuu että sen takia ois nyt hyvä.
Mutta..Mitä jos se onkin virhe. Jos me ollaankin se elämän pari, enkä koskaan tule löytämään parempaa "onnea".
Vaikka onni kyllä on hetkissä. Mutta meillä (ainakin mun osalta) onni on lapsissa ja niiden tuotavissa hetkissä.
Me ei tehdä mitään yhdessä. Ei olla varmaakaan koskaan tehty. Ei sillä että haluisinkaan. Luultavasti mies olettais sen jälkeen saavasa seksiä, ja mä en siihen kykene.
Ja paskinta on se, etten todellakaan voi sitä ääneen sanoa. Ilmapiiri olis sen jälkeen liian paksu, eikä lapsilla olis yhtään hyvä olla.
Tulis syytoksiä ja paljon (asian takia josta en halua kirjoittaa).
Mitä olette mieltä, voiko halut mieheeni kohtaan palata? Voinko saada viellä liiton toimimaan?
kyse ei ole siis siitä ettenkö haluaisi seksiä ja hyväilyä olenkaan, ei, vaan en tahdo/kestä saada sitä mieheltäni. Koska minua kuvottaa puolisoni liikaa.
Mutta nyt... en voi sietää mitään miehessäni, ei sillä että se olisi oikeasti paha.Ei varmaan ihanempaa miestä/isää voisi olla.Mutta minua yököttää jo pelkkä ajatus seksistä.En voi kuvittellekkaan meneväni sänkyyn mieheni kanssa.Joskus jos tekeekin mieli,ni halut lähtee kyllä samalla sekunnilla kun ajattelen kumppaniani.
En todellakaan tiedä mitä pitäisi tehdä.
En toisaalta haluaisi erotakkaan, kun lapsetki on niin pieniä, vaikka toisaalta tuntuu että sen takia ois nyt hyvä.
Mutta..Mitä jos se onkin virhe. Jos me ollaankin se elämän pari, enkä koskaan tule löytämään parempaa "onnea".
Vaikka onni kyllä on hetkissä. Mutta meillä (ainakin mun osalta) onni on lapsissa ja niiden tuotavissa hetkissä.
Me ei tehdä mitään yhdessä. Ei olla varmaakaan koskaan tehty. Ei sillä että haluisinkaan. Luultavasti mies olettais sen jälkeen saavasa seksiä, ja mä en siihen kykene.
Ja paskinta on se, etten todellakaan voi sitä ääneen sanoa. Ilmapiiri olis sen jälkeen liian paksu, eikä lapsilla olis yhtään hyvä olla.
Tulis syytoksiä ja paljon (asian takia josta en halua kirjoittaa).
Mitä olette mieltä, voiko halut mieheeni kohtaan palata? Voinko saada viellä liiton toimimaan?
kyse ei ole siis siitä ettenkö haluaisi seksiä ja hyväilyä olenkaan, ei, vaan en tahdo/kestä saada sitä mieheltäni. Koska minua kuvottaa puolisoni liikaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
siis yököttää??? onks sun miehes lihonu tai muuttunu jotenki....? sinuna harkitsisin vakavasti eroa....seksi on kuitenkin maailman ihanimpia asioita oman rakkaan kanssa....
Miksi teille tuli asumusero? Mikä sinut sai haluamaan sitä? Jutelkaa asiat NYT selviksi ja jos ero on senkin jälkeen ajatuksissa niin sit se on. Olen itse eron käynyt läpi vuosia sitten ja vieläkin mielessä ne sanomatomat ja puhumattomat asiat. Ja kun puoliso ei edes halunnut lähteä juttelemaan ulkopuolisen auttajan kanssa olin aika yksin tilanteessa. Vieläkin mietin että jos se olisi pelastanut liittomme jossa oli paljon hyvääkin. Ehkä väärinymmärryksiäkin puolin ja toisin.Me kasvettiin erilleen. Oli kuin olisi veljensä kanssa asunut. Samat tunteet. Seksiä viimeisenä vuotena 3 kertaa. Minä en halunnut enää häntä. Kun tekee eroa voi olla niin shokissa että päällimmäisenä vain halu paeta puolison luota pian pois kuin palavasta talosta. Ensin pitäisi rauhoittua ja selvittää asiat vaikka se veisikin aikaa.
asumusero tuli, koska tuntui etten pysty kasvamaan suhteessa. tuntui ettei ollut tilaa omille ajatuksille. Mieheni ei ole lihonnut tai muuttunut sen enempää, eli haluttomuus ei johdu hänenstä, vaan nimenomaa minusta.
ehkä käyn juttelemassa jossain ja ehkä viellä "uskallan" ottaa asian puheeksi mieheni kanssa.
On kuitenkin vaikea ottaa sellainen asia muheeksi, mistä tietää saavansa syytöksiä ja viellä turhia. en kestäisi enään niitä haukkumisia ja nimittelyjä , uhkailua, kiristystä yms. mitä silloin kun yritin viimeksi tuoda julki omat tunteeni ja ajatukseni.
täytyy antaa asian viellä hautua ja miettiä mikä olisi kaikille parasta.
Mut mimmonen ihminen on naimisissa toisenkanssa vaikka on suuri epäillys ettei toinen rakasta?
mitä järkeä siinnä on? miks ei voi vain myöntää ettei tämä toimi? noh..tässä tapauksessa se on luultavasti ulkoiset paineet mitkä ei hyväksy eroa. en tiedä.. käsittämätöntä se on kuitenkin.
Varaat itelles ajan ja käyt juttelemassa ensin yksin ja selvittelemässä ulkopuolisen silmien avulla, mistä moinen. Sitten kun asia sulle itelles hiukan enempi valkenee, pyydät miehen mukaan ja kerrot, että sinun omien juttujesi takia tämän ajan varasit, mutta kun kyse on parisuhteesta niin toinenkin pyydetään paikalle, mutta ei ole tapahtumassa mitään kamalaa, ihan vaan mielenkiintoinen juttu.
Jos et pysty kaikesta puhumaan suoraan miehelle, ei ole mahdollisuuksia jatkaa.
Et voi saada liittoa toimimaan yksin, yhdessä se voisi olla mahdollista.
( Edellyttää että kaikesta pystyy puhumaan )
sitä se tekee kun menee katselee aidan toisella puolella olevaa ruohoa