Perimää vai ympäristöä?

Aivot omaava

Itselläni on suora mielipide tähän kysymykseen.
Mielestäni jokainen ihminen syntyessään on
samalla viivalla, ympäristö ja ihmisen saamat
virikkeet vauvana/nuorena sanelevat sen, mikä
on hänen älykkyytensä vireystila vanhempana. Jokainen omaa saman määrän potentiaalia,
joillakin vain suurempi osa on aktualisoitunut kuin toisilla. Tiedän, että monet ovat kanssani
eri mieltä asiasta, perustelen kantaani sillä,
että ihminen on yksi ja sama laji, ja saman lajin
edustajilla ei voi olla merkittäviä eroja.
Poissuljetaan vammautuneet ihmiset.
Samaa lihaa ja verta me olemme. Tietenkin eri ihmiset ovat kiinnostuneet eri asioista, ja motivaation perusteella ihmiset oppivat asioita. Sanotaan näin, että kaikilla ei ole motivaatiota olla älykäs, mutta potentiaalia olisi.

1

186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Stardust

      Uskoisin, että älykkyys on perinnöllistä siinä missä ruumiilliset ominaisuudet (itse asiassa oletan siis älyn olevan ruumiillinen ominaisuus). Toisaalta harjoittelemalla voi tulla huomattavasti paremmaksi lähes missä vain, ellei sitten vamma tai totaalisen huono perimä sitä estä. Ei välttämättä parhaaksi, mutta paljon paremmaksi kuitenkin.

      Kuten sinäkin, olen varma, että lapsuudella on suuri merkitys älyn kehittymiseen. Väitetään myös, että ihmiset käyttävät vain hyvin pientä osaa aivokapasiteetistaan kerralla, joten ehkäpä harjoittelulla (tai motivaatiolla) voi olla vaikutusta siihenkin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      155
      11788
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5423
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      43
      4437
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3632
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2728
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1646
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      361
      1601
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      97
      1499
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1441
    Aihe