Maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttilalla ja kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisella on visio. He kumpikin ovat esittäneet parin viime viikon aikana puun polttamisen moninkertaistamista nykyisestä energian tuotannossa. Samaa ovat esittäneet myös vihreät ilmastopoliittisissa kannanotoissaan. Vihreiden visiossa - ja varmaan näiden ministerienkin - polttopuutuotannossa syntyy tuhansia uusia työpaikkoja, joten puun polttaminen paitsi suojelee ilmastoa myös lisää hyvinvointia.
Yhdestä asiasta nämä puun polton lisäämisen kannattajat eivät sano sanaakaan. Ja se asia on puun polttamisen haitalliset vaikutukset siihen ilmaan, jota me hengitämme. Se ei paljon lohduta, jos puuta polttamalla maailman hiilidioksidipäästöjen kasvu hidastuu 0,001 prosenttia, kun samaan aikaan ihmiset Suomessa kuolevat pienhiukkasiin.
Jo nyt on arvioitu, että pienhiukkaset tappavat noin 1300 ihmistä Suomessa joka vuosi. Määrä on yli nelinkertainen liikenneonnettomuudessa kuolleiden määrään verrattuna. Kun puun polttaminen vähintään kolminkertaistetaan nykyisestä - kuten ministeri Pekkarinen esitti - myös vuosittain pienhiukkasiin kuolevien määrä lisääntyy.
Arvioiden mukaan noin 30-40 prosenttia vaarallisista hiukkaspäästöistä syntyy puun pienpoltossa omakotitaloissa ja muissa kiinteistöissä. Rakennusten suora lämmittäminen puulla aiheuttaa siis jo nyt noin 390 - 520 ihmisen kuoleman vuosittain. Ja ministeri Pekkarinen on halukas vähintään kolminkertaistamaan tämän määrän . Hän siis käytännössä ehdottaa 780 - 1040 ylimääräisen ihmisen tappamista ilmansaasteisiin joka vuosi. Ja samaa tappamisen politiikkaa kannattaa myös ministeri Anttila ja Vihreä Liitto.
Vihreät karttavat tätä asiaa kuin kissa kuumaa puuroa. Vihreiden poliitikkojen lausunnoissa sen enempää kuin vihreiden ohjelmissakaan puun poltosta syntyvien pienhiukkasten aiheuttamaa vaaraa ei mainita – tai jos mainitaan niin ei käsitellä. Sitä ei voida käsitellä, koska silloin vihreät joutuisivat myöntämään, että he tosiasiassa ehdottavat satojen tai tuhansien ihmisten tappamista joka vuosi. Tästä samasta syystä todennäköisesti myöskään Pekkarinen ja Anttila sekä muut päättäjät eivät puhu pienhiukkasista. Niistä kyllä keskustellaan, mutta poliitikot välttävät tätä aihetta.
Tässä on tosikertomus siitä, miten yksi ainoa puuta väärin polttava perhe tuhoaa kokonaisen asuinalueen ilmanlaadun, eikä kukaan voi tehdä asialle mitään. Suomessa ei nimittäin ole minkäänlaisia päästönormeja puulämmitykselle.
http://savusilakka.blogspot.com/
Autojen pakokaasut mitataan ja niille on asetettu rajat. Mutta uunien ja takkojen ja puuhellojen päästöistä ei välitetä mitään.
Jos joku käyttää katalysaattorilla varustettua autoaan pihassaan kolme minuuttia, hän syyllistyy tyhjäkäyntirikokseen ja saa sakon, jo teko havaitaan. Mutta jos sama ihminen kitupolttaa jätepuuta uunissaan kuukausikaupalla 24 tuntia vuorokaudessa pilaten hengitysilman satojen metrien alueelta - hän saa ympäristöpalkinnon esimerkillisestä ekoteosta!
Olin vuoden alussa muutaman viikon Berliinissä. Ihastelin kuinka raikas ja puhdas ilma siellä oli verrattuna kotipihamme ikuiseen savulöyhkään, jota kitupolttava naapurimme tuottaa. Joskus Berliinissäkin tuoksahti hiilen tai jopa puun savu, koska monia kaupungin itäosan asuntoja lämmitetään vielä hiilikamiinoilla. Mutta Berliinin satunnaiset "savut" eivät olleet mitään meidän pihamme jatkuvaan savulemuun verrattuna. Ne olivat aivan täysin eri luokkaa. Olemattomia, mitättömiä, merkityksettömiä.
Muutama päivä sitten televisiossa esitettiin Euroopan kartta, johon oli merkitty punaisella ne paikat, joissa hengitysilma on pienhiukkasten ja muiden epäpuhtauksin vuoksi pahiten saastunutta. Berliini loisti kartassa punaisena!
Jos meidän pihamme kohdalla olisi erillinen merkintä, värikartasta ei löytyisi niin punaista sävyä, joka olisi riittäisi kuvaamaan sen saastuneisuutta. Berliinin mitättömät savut ovat kuin ruusutarhan tuoksua meidän hengittämäämme savulöyhkään verrattuna. Berliinissä voi kävellä koko päivän kaupungilla, eivätkä vaatteet haise savulle. Berliinissä ei vaivaa koko ajan allerginen nuha. Meidän pihassamme sen sijaan ei tarvitse olla kuin viisi sekuntia, kun vaatteisiin jo on ehtinyt tarttua tervaisen savun haju, joka tuoksahtelee vaatteista vielä monen minuutin ajan. Ja allerginen nuha vaivaa koko sen ajan, jolloin naapuri savuttaa. Ainostaan loppukesästä ja alkusyksystä on helpompaa, koska silloin savua tulee vähiten.
Tällaisen (en käytä rumia sanoja, joten jokainen kuvitelkoon itse, mikä sana tähän kävisi) olotilan ministerit ja vihreät poliitikot ovat halukkaita saamaan aikaan kaikille Suomen pientaloalueille.
Jos puuta poltetaan, sitä on poltettava keskitetysti lämpökeskuksissa, joissa päästöjä voidaan hallita ja epäpuhtauksia suodattaa. Talokohtaista puulämmitystä ei pidä lisätä, ja nykyisellekin puun polttamiselle pitää asettaa tiukat päästörajat. Tai edes jonkinlaiset rajat, koska nyt päästöjä ei säädellä mitenkään.
Suomi on ilmansuojeluasioissa kolmannen luokan kehitysmaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.