Totuus, hyvyys, kauneus

Aloitan uudelleen keskustelun totuudesta kauneudesta ja hyvyydestä, koska aikaisempi keskustelu jäi pinnalliseksi. Otan siitä vastuun. Minun olisi pitänyt alustaa se.

Esim. terapiassa oman kokemukseni mukaan ja lisäksi N.Keppe on sanonut, että olkoon terapia mikä hyvänsä, jos se on saanut totuutta esille, on se onnistunut, koska totuus vapauttaa. Myös Jeesus sanoi: totuus on tekevä teidät vapaiksi. Totuutta myös pelätään. Usein ihminen pidättää totuuden sanomista niin kauan, että se lopulta purkautuu vihalla ja näin vaikeuttaa sen vastaanottamista. Ihmisellä on taipumus sanoa totuus vihalla ja valhe rakkaudella. Työpaikoilla ihmiset muodostavat patologisia liittoja, joissa he puolustavat toistensa virheitä ja katsovat auttavansa toisiaan. Totuutta käytetään myös lyömäaseena. Totuus on ainoa, mikä auttaa ihmistä, koska valhetta ei itse asiassa ole olemassa.

Hyvyys kuluu rakkauteen eli se on vahvuutta. Käytännössä hyvyyttä pidetään kuitenkin heikkoutena. Tämä näkyy esim. kiusaamisessa: uhria ei uskalleta puolustaa, koska kiusaaja nähdään vahvana. Ihminen on invertoinut hyvän ja pahan. Ihmisen hyvän vastaisuus näkyy esim. siinä, kun elämässä menee hyvin, alamme sabotoida sitä vaikka kehittämällä sairauksia. Hyvinvointivaltion sairaudet tunnetaan.

Kauneus tulee parhaiten esille luonnossa, koska luonto on sataprosenttista todellisuutta. Siellä kauneutta voi pitää täydellisenä. Luonto myös opettaa kauneuden tärkeyden. Tarvitsemme kauneutta henkiseen hyvinvointiimme. Se inspiroi taiteita ja tieteitä. Joku on sanonut, paras todiste Jumalan olemassaololle on juuri kauneus. Ihminen invertoi myös kauneutta kääntämällä sen rumaksi uskoen, että se tehoaa paremmin. Kauneuden puute näkyy myös kielenkäytössämme alatyylinä, jota joskus pidetään ansiona. Kun katsomme kansalliskirjailijamme A. Kiven ilmaisua, huomaamme kauneuden voiman.

Elämme invertoituneessa yhteiskunnassa, eli käännämme arvot päälaelleen.

1

1171

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Varjolilja

      Totuus ei pala tulessakaan. Mikä tekee ihmisen sokeaksi niin, ettei hän pysty ottamaan vastaan totuutta? Mikä saa ihmisen uskomaan, että kaikki ihmiset ovat pahoja ja hän yksin hyvä? Mikä tekee ihmisen (lähes) vainoharhaiseksi pelätessään, että kaikki ovat hänelle ilkeitä? Mikä estää ihmistä hallitsemasta tunteitaan? Sen sijaan tunteet hallitsevat häntä.

      On ihmisiä, jotka ovat "patologisen ilkeitä", ts. "herkuttelevat" toisen vahingolla tai ehkä joutessaan miettivät, miten voisivat parhaiten aiheuttaa vahinkoa jollekulle esimerkiksi nolaamalla muiden nähden. Hyvyys ehkä tuottaa tavallisesti hyvyyttä, mutta aina ei niin ole.

      Miten tälle palstalle saataisiin totuutta, hyvyyttä ja kauneutta? Aina on joku, joka ymmärtää väärin ja loukkaantuu ja siitä se kierre taas alkaa. Tunteet jyräävät järjen ja hyvät tavat.

    Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2300
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      26
      974
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      902
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      568
      835
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      66
      625
    Aihe