Onko vaikea myöntää olevasi juuri tuota vai kuvitteletko tosiaan olevasi niin tärkeä, että tekemisesi kiinnostaa ketään muuta kuin toista tylsimyspuupökkelöä?
Vain nöyriä vastauksia, kiitos.
Vain nöyriä vastauksia, kiitos.
Miltä tuntuu olla keskinkertainen tylsimys?
Moro vaan
18700
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ei juuri miltään.
et ole saanut toteuttaa itseäsi vapaasti tunteiden suhteen? Sun tunteet on kahlehdittu?
...voivat tai uskaltavat toteuttaa itseään täysin estoitta tunteidensa mukaan. Yhteiskunnalliset rajoitteet kuten lait, uskonnot, moraali, yms. estävät tai rajoittavat ihmisten kykyä toteuttaa itseään vapaasti tunteiden vallassa.
Hetken mietittyäni tunteiden vallassa itseään estoitta toteuttavia ihmisiä, mieleeni tulivat tappajat ja raiskaajat. He ilmeisesti ovat ajoittain järjen käytön suhteen tuuliajolla, tekoja ohjaavat ainoastaan tunteet.
Olen keskinkertainen tavistylsimys eikä sitä ole ollenkaan vaikea myöntää, koska sehän on täydellisen loistava olotila.
On vapauttava kokemus ymmärtää olevansa suht kuraa muun keskikastin mukana. Se se oliskin, jos kuvittelis itestään jotain. Nyt ei tartte.
Selekänsä siinä vain kippeeksi saa, kun pienessä ringissä nöy-nöy-nöyristelee.
En tiedä, en oo koskaan ollu keskinkertanen.
jo syntyessäs Jumala?
Jumalani on se kehen minä luotan. Kehen sinä luotat, jos et itseesi?
pikku-wannabefilosofi-
Tässä mitään wannabeetä olla. Et sä tiedä kehen sä luotat?
Jokainen on itselleen tärkein, kuvittelusi eivät kiinnosta ketään.
kiinnostaa ees sitä toista tylsimyspuupökkelöä, että ei tunnu miltään.
Juuri tällaisena on äärettömän hyvä olla. Jos olisinkin tärkeämpi joltain kannalta, se vain haittaisi hyvin sujuvaa elämää.
Eikä p..kaan kiinnosta mitä joku kyselijä täällä minusta ajattelisi, jos minusta mitään tietäisi.
*Huokaisee!*
Ah, tästä aiheesta tulin hyvälle tuulelle. Tiedostin taas, miten onnellinen olen, kun olen onnistunut vapautumaan sellaisesta (tylsästä) puupökkelömäisyydestä, että tarvitsis vertailla itseään muihin...
tuntuu, et tekemisestk iinnostaa liikakin - varsinkin sellasia ihmisiä, joille ei oikeesti mikään ees kuulu, eli just jotkut ei-niin-läheiset ihmiset; kuten kaukaiset sukulaiset, naapurit, joka sortin utelijat... Tai no nyt on onneksi omissa oloissaan olevia naapureita, mut hyvässä muistissa on vielä edelliset.
Esim. kerran kun meille oli just syntynyt toinen lapsi ja se oli joku kuukauden vanha, niin ihan vieras naapurintäti tuli kysymään, et onks teillä sitä toista lasta ollenkaan, kunnei koskaan kuulu heille mitään vauvanitkua...!? En tie, olisinko itkenyt vai nauranut siinä tilanteessa. Luulis nyt vaan, et olis ollut tyytyväinen sekin ämmä ettei kuulu meteliä.... Ei pysty käsittämään...mut ei mun kai tarvikaan.
Ihan hyvältä,ei oo paineita olla niinsanotusti cool. Aika turhaa kai tähän oli vastata koska ei aloittaja kumminkaan lue mitä sen kysymykseen on vastattu koska silloinhan se olisi yksi meistä, tylsimyspuupökkelö ja keskinkertainen tylsimys.
mut varmaan se ois aika upeeta, kerranki ois tilanne jossa kaikki ei odottais joitain ihmetekoja vaan tyytysivät siihen mitä tulee... Sellaseen ihmiseen ei kohdistettas ehkä niin paljon odotuksia ja asetettas paineita... Sais olla vaan ja tehdä niiku siltä tuntuu...
tuntuu olla keskinkertainen tylsimys:
On mukavaa olla vain itsensä, ei ole ulkoisia eikä sisäisiä paineita. Uskaltaa oikeasti pitää jutuista, jotka ovat muista aivan käsittämättömän tylsiä ja toisaalta antaa muiden pitää jutuista, joita itse pitää todella tylsinä. Aika leppoisaa. En haluaisi olla mitään muuta.