Saamelaisnuorten taidetapahtuma Hetassa oli hieno asia ja ajattelin sen yhdistävän nuoria ja tuovan kulttuurejamme lähemmäksi. Vaan toisimpa se taas meni. Saamelaisnuorten esitys ei ollut kaikille avoin sinne pääsi vain SAAMENKIELTÄ puhuvat tai sitä opiskelevat!!!! MIKSI NÄIN??? Eihän meidän suomeapuhuvien esitykset sulje saamelaisia katsomosta pois. Jospa joku osaisi vastata onko tämä nyt sitä samaa kuin suuressa Amerikassa esim: Asuin alueet,bussit ja koulut erit mustilla ja valkoisilla!!! Päivähoito paikat on täälläkin jo erotettu toisistaan! Tähänkö tässä ollaan kärjistetysti menossa?
onko tämä rotusortoa toisin päin????
77
10645
Vastaukset
- saman huomannut
Aikoinaan sama kuvio tapahtui hiihtokilpailuissa: Innokas hiihtäjämme ei saanut osallistua vähemmistökansan järjestämiin lasten hiihtokisoihin "väärän" syntyperänsä vuoksi. Meille vanhemmille ilmoitettiin, ettei kisaan voi osallistua muut, kuin saamelaislapset. Selitä se sitten alle kymmenvuotiaalle naskalille! Paha mieli jäi meille kaikille tapahtuneesta. Emme ole sen jälkeen tyrkyttäytyneet saamelaistapahtumiin, tai mihinkään ko.ryhmän järjestelytalkoisiin, jottemme tule geeniperimämme takia hankkineesi itsellemme tarpeetonta mielipahaa!
- samtää
mitähän paskaa kirjoitat, voi raukkaa!
- Tottakai
samtää kirjoitti:
mitähän paskaa kirjoitat, voi raukkaa!
Eivät edelliset puhu pötyä.Tottahan se on joka sana.kokemusta on itselläni ja myös monella muulla.
- ei saamelainen yleisön jouk...
joo, ovella piti lukea isä meidän rukous väärinpäin saameksi...
- bumbumbuu
Ja palkintojenjaon aikaan juonto vain saamenkielellä. Olis ollut kiva tietää kuka voitti ja mitä.
- evvk tai niin
miksiköhän oli sitte pakko sinne vääntyä?? ja kysyisin koska ja missä tollaista on tapahtunut???
- Tottakai
evvk tai niin kirjoitti:
miksiköhän oli sitte pakko sinne vääntyä?? ja kysyisin koska ja missä tollaista on tapahtunut???
Eipähän tule enää väännettyä mihinkään heidän juttuihinsa.Tervetuloa vain meidän muiden järjestämiin tilaisuuksiin hekin.Ihmisiähän me kaikki.Olisikohan heillä identiteetti hukassa?Mie ainakin tiedän kuka olen,ja mistä tulen.Esi-isätkin asuneet täällä,eikä ole jutaneet kohta 500 vuoteen.
- mie täältä vaan
evvk tai niin kirjoitti:
miksiköhän oli sitte pakko sinne vääntyä?? ja kysyisin koska ja missä tollaista on tapahtunut???
No joo. Varmasti on tällaista tapahtunutkin jos kyseessä ovat esim. Saamelaisen urheiluliiton (SVL – Sámi Valáštallan Lihttu / Saami Athletic League) järjestämät hiihtokilpailut, joskin jonkin muun yhdistyksen talkoovoimin. Onhan aivan päivänselvää, että jonkin maan/kansallisuuden/yhteisön sisäiset kilpailut ovat tarkoitettu vain ja ainoastaan tälle joukolle. Emmehän voi olettaa, että mennessämme vaikkapa Norjaan vaatimaan saada osallistua Norjanmestaruuskisoihin pääsisimme hiihtämään vain sen vuoksi että heitä ei voisi syyttää syrjinnästä. Vaikka suomessa asuvat saamelaiset saavatkin osallistua päinvastoin suomalaisiin kilpailuihin johtuu siitä että he asuvat Suomessa. Taidetapahtumasta en osaa sanoa mutta epäilempä että ovella on ollut kielipoliisi. Tarkoitat varmaan oppilaita mutta luulen sen varsinaisen syyn olevan siellä kanslian ison pöydän takana.
- mie vaan
bumbumbuu. Miten olit siellä jos paikalle ei päässyt saamenkieltä osaamaton? Ja siinähän simulle syy opiskella niin olet yhtä kieltä rikkaampi ja sivistyneempi:)
- sdrgnb
mie täältä vaan kirjoitti:

kerranki jotain järkevää luettavaa! kiitos sinulle!!
- sdglkh

kerrankin joku jolla on jotain järkevää asiaa!! kiitos siitä sulle!!
- syrjii

Olipa asiallinen vastaus,kiitos,mitä tällä palstala harvoin tapahtuu.Mutta kyllä ihmetyttää tuo syrjintä,asuuhan sielä muitakin ku lappalaisia,onko niillä tosiaan joku identiteetti kriisi ,vai mitä touhua tuo on,ettei samaan paikkaan ennää mahuta ja vielä kielipoliisitki asialla!
- bumbumbuu
mie vaan kirjoitti:
bumbumbuu. Miten olit siellä jos paikalle ei päässyt saamenkieltä osaamaton? Ja siinähän simulle syy opiskella niin olet yhtä kieltä rikkaampi ja sivistyneempi:)
en se minä ollut, joka väitti, että sisään ei päässyt kuin saamen kieltä taitavat. Joku muu niin väitti. Onko tuo väite muuten totta? Ja juhlan aluksi juonto oli 2 kielinen. Olisi se ollut kohteliasta, jos myös palkintojenjaosta olisi jotain ymmärtänyt. Ollaan kuitenkin Suomessa. Ja olin siellä talkoohommissa juhlaa järjestämässä. Koulussa on valittavana aika paljon tarpeellisempiakin kieliä kuin saame...
- mies35
harvemmin ne on saamenkielisiä juontoja suomalaisissakaan tapahtumissa. että tasan menee.
- mies 35
syrjii kirjoitti:
Olipa asiallinen vastaus,kiitos,mitä tällä palstala harvoin tapahtuu.Mutta kyllä ihmetyttää tuo syrjintä,asuuhan sielä muitakin ku lappalaisia,onko niillä tosiaan joku identiteetti kriisi ,vai mitä touhua tuo on,ettei samaan paikkaan ennää mahuta ja vielä kielipoliisitki asialla!
suomalaiset valittaa saamelaisista, kumma kun muualla lapissa tullaan suomalaisten kanssa hyvin juttuun? Saamelaisuutta ja sen identiteettiä täytyy nostaa jotta kieli ja kulttuuri ei katoaisi suomalaisen oikeiston pienen mutta sitäkin kovaäänisemmän valittajakaartin ja rotusorron ikeessä.
- Etelän tyttö
mies 35 kirjoitti:
suomalaiset valittaa saamelaisista, kumma kun muualla lapissa tullaan suomalaisten kanssa hyvin juttuun? Saamelaisuutta ja sen identiteettiä täytyy nostaa jotta kieli ja kulttuuri ei katoaisi suomalaisen oikeiston pienen mutta sitäkin kovaäänisemmän valittajakaartin ja rotusorron ikeessä.
Jos halutaan jonkin tapahtuman puitteissa järjestää kilpailut vain saamelaislapsille, niin siitä nousee tällainen kaplakka! Ihan sama kuin aikuiset menisivät nappulahiihtoihin, minne eivät kuulu. On jotenkin sivistymätöntä ja ajattelematonta kirjoitella tällaisesta asiasta. Tulee mieleen, että onko tämä "lantalaisten" puolelta vain kiusantekoa.
- ohi kulkija
mie vaan kirjoitti:
bumbumbuu. Miten olit siellä jos paikalle ei päässyt saamenkieltä osaamaton? Ja siinähän simulle syy opiskella niin olet yhtä kieltä rikkaampi ja sivistyneempi:)
kestää sitäki kieltä opiskella ku sitä ei saa käyttää ku lappalaiset.
- sovussako?????
Minäpähän muistan sen ajan kun Saamelaisia kielen takia syrjittiin ja kun Saamelais lapset joutui kouluun ja asuntolaan niin sielläpähän ei saanukkan puhua äidinkieltä vaan oli opeteltava suomen kieli aresti uhkana jos puhuu saamea,että eikö tämä ole sitä todellista rotusyrjintää jos mikä,aivan oikein että Saamelaiset nyt puolustavat omaa kulttuuriaan senkin edestä.KIITOS
- taidetapahtuma
on hieno tapahtuma ja kiitos heille, jotka jaksavat tapahtumaa järjestää ja vieläpä Enontekiölle, jossa ikävä kyllä aina silloin tällöin kuuluu omituisia kommentteja saamelaisuutta ja saamen kieltä kohtaa. Mitä sitten jos saamelaiset puhuvat saamea, kai se on heidän oikeus yhtä kun suomalaiset puhuvat suomea, norjalaiset norjaa jne. Jos nyt sitä saamea ei joku osaa, niin aina on lupa opetella eikä moittia saamelaisia siitä, kun puhuvat omaa äidinkieltään. Ei muuta kun lisää saamenkielisiä tapahtumia!!!!
- GARRA
taidetapahtuma kirjoitti:

Net jokka eniten pittää meteliä saamelaisuudestann on loppujen lopuksi vähiten saamelaista sukujuurta.En viitti nimiä mainita muutta tiiän sieltä enontekiöltäki aika paljon ei varmasti kestä tutkia sukujuurija.
- harakakki nauraa
GARRA kirjoitti:
Net jokka eniten pittää meteliä saamelaisuudestann on loppujen lopuksi vähiten saamelaista sukujuurta.En viitti nimiä mainita muutta tiiän sieltä enontekiöltäki aika paljon ei varmasti kestä tutkia sukujuurija.
kun saamelaista leikkii semmonen, joka on muuttanu muualta ja opiskellu kielen. oikea saamelainen on semmonen jolla kummatkin vanhemmat ovat saamelaisia ja äidinkielestä ei niin väliä.saamenhan voi opiskella.ei niitä enontekiöllä montaa ole.
- a.b.c
Kyllä se on totta että tapahtumaan ei päässyt muut kun saamea puhuvat ja opiskelevat!!Joo saavathan Norjalaiset jne puhua omaa kieltään vaan ei meille kenellekkään ole omia tapahtumia minne kieltä osaamattomat eivät voi mennä mukaan. Kieli ja kulttuuri on rikkaus mutta ei se oikeuta meitä syrjimään toisesta kulttuurista tulevia. Kyllä me VALKOLAISETKI ihmisiä olema vaikka puhumaki vain suomea meidän ensimmäistä virallista kieltämme. Vaan monipa meistä osaa lisäksi norjaa, ruotsia ja englantiaki.... ja muutaman sanan saamea ....ja sehän on kyllä hyvä. Ei meitä täällä ole niin paljon että olis varaa ryhmiin jaella vaan kaikki yhdessä, kielien ja kulttuurien rikkaudet esiin ja tutustumaan toistemme kulttuureihin.
- koululautakunnan kunniajäsen
Ei pidä paikkaansa, ketään ei ovella käännytetty pois. tai ei ainakaan munulta kysyttymitä kieliä puhun... ja mitä sie aina valitat ? onhan sinun äiti saamelainen
- vaadimme!
Pääsihän sinne mukaan muutkin ku saamelaiset. Taijat puhua nyt koululaisista joille ei annettu siihen mahollisuutta niinku saamenkielenlukijoille. Harmi kyllä, olis teillekkin punaniskapenikoille ollut hyväksi vähän kylttyyria. Vai tuskinpa nyt tarkotat kansalaiopiston saamenlukijoita jotka pääsi sisään mutta virkkuukurssilaiset ei??
- diskriminoi
Tänä päivänä kun pitäisi olla kaikki toiminta EI
DISKRIMINOIVAA ketään väestöryhmää kohtaan niin saamelaiset ajaa niin Suomessa kuin Ruotsissakin sellaista linjaa, että mihinkään heidän hommiinsa ei muut kansalaiset sovi mukaan. Me muut kyllä joudumme heti vastuuseen jos teemme nämä samat temput muille ihmisille. Joudumme jopa diskriminoivasta käytöksestä oikeuden eteen vastaamaan ja saatamme saada jopa tuomion moisesta. Sama ei koske saamelaisia.- Veronmaksaja!
Oikein YK:n suojeluksessa, jos jotain arvostelet, niin se on heti sortoa, samaan malliin kuin palestiinalaisilla, pienestäpitäen opetetaan olemaat kivet kourassa ja kun nokille tulee, niin heti ollaan apua huutamassa ja vetoamassa ihmisoikeusjärjestöihin. Omasta silmästä malka jää näkemättä tai kenties senvuoksi muita ei huomioidakaan.
- taka-ajatuksena?
Olisiko lapset halunneet matkaan koska silloin ei olisi ollut tunteja...
On kyllä muuttunut Enontekiöllä paljon jos ei saamelaisetkin haluavat innokkaasti saamelaisten tapahtumiin.. ei minun aikana. Silloin naurettiin koko saamelaisnuorten tapahtumille ja kiusattiin kun niihin osallistui. Mutta hyvä että näin päin että kiinnostusta olisi...kunhan vain ei olisi lapsilla vain pinnaus tunneilta mielessä!- KOROSTAMINEN
Ei tässä nyt pelkästä pinnauksesta ole kyse mi9ksi joku haluaa osallistua saamelaisiin tapahtumiin jne. Kyse on vähän suuremmista asioista ja kokonaisuuksita. Saamelaisten menoihin ja opetukseen on kaikilta muilta kansalaisilta pääsy kielletty. Et voi osallistua tai olla mukana esim. jalökapallojoukkueessa jos et ole saamelainen, et voi osallistua monille käsityökursseille tai koulutukseen esim. ruotsinpuolella ellet ole saamelainen ja esimerkkejä on satoja. Saamelaiset saavat kyllä osallistua kaikille tarkoitettuihin menoihin ja koulutukseen. Itsellä on kokemusta näistä asioista joten tiedän mistä puhun.
- ei onnistu
KOROSTAMINEN kirjoitti:

no huh huh!!!
On sitten suomalaisilla huonosti asiat
*nauraa kippurassa*
- se--
eikö se ole hyvä että saamelaisnuorille järjestetään jotain "omaaki". kun kerran sellainen tausta ja juuret on niin miksei sitä erikseen voi juhlistaa. on tärkeää että saamenkieltä elvytetään ja opetetaan ja esim. noissa tapahtumissa nuoret käyttävät sitä kieltä, kun taas yleinen tapahtuma jossa kaikenkieliset sekaisen niin silloin se kieli vaihtuu suomeksi..
ei sitä välttämättä ymmärrä kuinka tärkeää tuollaset tapahtumat on jos itellä ei ole sellaista taustaa ja toista kulttuuria elämässä.- kultuuriinne
myös sellainen piirre, että jos paikalla on sekä ummikko-suomenkielisiä ja saamenkielisiä, käytättte hyvinkin usein keskustelukielenä saamea, välittämättä niistä paikallaolijoista, jotka eivät kieltänne ymmärrä. Jopa koulussa tällaista tapahtuu tänäkin päivänä myös opettajien taholta. Mielestäni sellainen on epäkohteliasta ja osoittaa todellakin vain huonoa tilannetajua ja ylimielisyyttä! Kommentoikaa....
- eriarvostavat ihmiset
kultuuriinne kirjoitti:

Minusta saamelaisten käytös muita ihmisiä kohtaan on ollut pitkään täysin vailla minkäänlaista kunnioitusta muita kohtaan.
- myös.
eriarvostavat ihmiset kirjoitti:
Minusta saamelaisten käytös muita ihmisiä kohtaan on ollut pitkään täysin vailla minkäänlaista kunnioitusta muita kohtaan.
suomalaisten, sen näkee jo tästä ketjustakin.
- omale kohale

Vaihakko itte muka kielen ruottiin jos porukassa sattuu olemaan suomea ymmärtämättömiä ruottalaisia? Etpä taia... Jokaisella on oikeus puhua omaa äidinkieltään missä haluaa. Ei siitä tarvi kenenkään loukkaantua.
- !!!!!!
myös. kirjoitti:
suomalaisten, sen näkee jo tästä ketjustakin.
Eihän enontekiöllä ole yhtään Saamelais paria.
jompi kumpi on lantalainen.Ja vielä ne itte ovat parhaimmasta päästä. - epäsivistynyt
omale kohale kirjoitti:
Vaihakko itte muka kielen ruottiin jos porukassa sattuu olemaan suomea ymmärtämättömiä ruottalaisia? Etpä taia... Jokaisella on oikeus puhua omaa äidinkieltään missä haluaa. Ei siitä tarvi kenenkään loukkaantua.
Se on ihme juttu tuo. Jotkut vielä oikeasti ovat sitä mieltä, että saamelaisten pitää olla hiljaa jos eivät halua puhua suomea. Että on sivistystä ja oppineisuutta puhua suomea jos YKSI!! joukosta ei osaa saamea. Enontekiöllä on ajateltu samoin aina ja iankaiken. Mutta aina saamelaiset ovat vihansa nielleet ja jatkaneet elämää pää pystyssä.
- ohi meni!

En ymmärtänyt vertaustasi!
- mitä et ymmärrä?
ohi meni! kirjoitti:
En ymmärtänyt vertaustasi!
Mitä vertausta? Vai et ymmärrä suomea:)
- En mitenkhän
mitä et ymmärrä? kirjoitti:
Mitä vertausta? Vai et ymmärrä suomea:)
Halua sortaa Saamelaisia,Mutta lukekaappa Jouni Kitin kirjotus Enontekiön Sanomista 2-3 viikkoa aikaa ja ottakaa sen jälkhen asioihin kantaa vähä eri tavala ja älkää kehakko niin suurhen äänhen huuela ,kyllä täälä on jokasella OIKEUS ELLÄÄ!!!
- kultturiinne
kultuuriinne kirjoitti:
myös sellainen piirre, että jos paikalla on sekä ummikko-suomenkielisiä ja saamenkielisiä, käytättte hyvinkin usein keskustelukielenä saamea, välittämättä niistä paikallaolijoista, jotka eivät kieltänne ymmärrä. Jopa koulussa tällaista tapahtuu tänäkin päivänä myös opettajien taholta. Mielestäni sellainen on epäkohteliasta ja osoittaa todellakin vain huonoa tilannetajua ja ylimielisyyttä! Kommentoikaa....
Entäpäs sitten jos sattuisi olemaan toisin päin.sekö on sallittua??????????
- eriarvostavat ihmiset
eriarvostavat ihmiset kirjoitti:
Minusta saamelaisten käytös muita ihmisiä kohtaan on ollut pitkään täysin vailla minkäänlaista kunnioitusta muita kohtaan.
ENTÄS te mitä olette nytkin tekemässä kuin arvostelemassa saamelaisia.
- en mitenkhän
En mitenkhän kirjoitti:
Halua sortaa Saamelaisia,Mutta lukekaappa Jouni Kitin kirjotus Enontekiön Sanomista 2-3 viikkoa aikaa ja ottakaa sen jälkhen asioihin kantaa vähä eri tavala ja älkää kehakko niin suurhen äänhen huuela ,kyllä täälä on jokasella OIKEUS ELLÄÄ!!!
Niin myös saamelaisilla!!!
- 77777777
!!!!!! kirjoitti:
Eihän enontekiöllä ole yhtään Saamelais paria.
jompi kumpi on lantalainen.Ja vielä ne itte ovat parhaimmasta päästä.nehän ne ovatkin juuri SAAMELASIA joilla on se TOINEN PUOLISKO SITÄ LANTALAIS VERTA pahimmasta päästä!!!!!
- nii-in
!!!!!! kirjoitti:
Eihän enontekiöllä ole yhtään Saamelais paria.
jompi kumpi on lantalainen.Ja vielä ne itte ovat parhaimmasta päästä.Olet nyt kyllä hakoteillä... Kyllä niitä pareja on ja vielä lapsiakin saaneet!
- niin hakoteilla
nii-in kirjoitti:
Olet nyt kyllä hakoteillä... Kyllä niitä pareja on ja vielä lapsiakin saaneet!
Itekkään emme tiä mitä me oikeastaan olemme.
Parenpi olla hiljaa.a,hiljaa hyvä tulee. - ...
niin hakoteilla kirjoitti:
Itekkään emme tiä mitä me oikeastaan olemme.
Parenpi olla hiljaa.a,hiljaa hyvä tulee.No mutta jos ette sitä tiedä ja haluatte olla hiljaa niin olkaa hiljaa mutta me tiedämme, emmekä jaksa olla enään hiljaa.
- Kannanottaja
epäsivistynyt kirjoitti:
Se on ihme juttu tuo. Jotkut vielä oikeasti ovat sitä mieltä, että saamelaisten pitää olla hiljaa jos eivät halua puhua suomea. Että on sivistystä ja oppineisuutta puhua suomea jos YKSI!! joukosta ei osaa saamea. Enontekiöllä on ajateltu samoin aina ja iankaiken. Mutta aina saamelaiset ovat vihansa nielleet ja jatkaneet elämää pää pystyssä.
Pää on ollut kenossa, ja nenä terävästi taivasta kohti.
- jos ei sitä käytetä
kultuuriinne kirjoitti:
myös sellainen piirre, että jos paikalla on sekä ummikko-suomenkielisiä ja saamenkielisiä, käytättte hyvinkin usein keskustelukielenä saamea, välittämättä niistä paikallaolijoista, jotka eivät kieltänne ymmärrä. Jopa koulussa tällaista tapahtuu tänäkin päivänä myös opettajien taholta. Mielestäni sellainen on epäkohteliasta ja osoittaa todellakin vain huonoa tilannetajua ja ylimielisyyttä! Kommentoikaa....
Ja kun joka paikassa Saamenmaallakin on aina niitä, jotka eivät osaa saamea, niin eipä saamenkielisille paljon jäisi tilaisuuksia oman kielen puhumiseen, jos oikein kohteliaiksi ruvetaan. Opetelkoot yksikieliset suomalaiset saamea, niin ei tarvitse murjottaa.
- Sabmigiella
Lantal... anteeksi lappalaiset vastaan saamelaiset.
Kehtaatta puhua p...aa asiasta, jota että nyt oikein ole sisäistäneet. Jos järjestetään tällaisia kulttuuritapahtumia ja sen tiimoilta vaikka lasten hiihtokilpailut, niin on se ajattelematonta mennä kuokkimaan vain tasa-arvon nimissä. Sehän on sama kuin aikuiset menisivät nappulahiihtoihin. Ja huom! Saamelaiset ovat Suomen kansalaisia!- seuraavaa:
jos tapahtumien järjestäjillä on em. rajoituksia tai toivomuksia siitä, ketkä ovat tilaisuuksiin tervetulleita ja ketkä ei, niin olisi suotavaa , että sellainen seikka mainittaisiin jo tapahtuman ilmoituksessa. Silloin välttyisimme turhilta sekaannuksilta , eikä kenenkään tarvitsisi kuokkia väärissä piireissä tai huomaamattomuuttaan pilata toisten juhlatunnelmaa. Itse suosin sellaisia tilaisuuksia, joiden ilmoituksessa lukee: "tapahtuma / juhla on avoin kaikille, tervetuloa!"
- menossa
Ei kyllä uskoisi että saamelaiset ovat suomen kansalaisia. Saamen kansalaisia paremminkin sillä sitähän he koko ajan ja joka väliin ovat ajamassa. On saamediggiä, saameparlamenttiä jne... ja mitä lie saameshowta. Suomalaisten asioita hoitavat kaikkia suomessa asuvia koskevat instanssit.
- vaan??????
menossa kirjoitti:

Kukahan tämämkin tapahtuman rahoitti?,olikohan
suomen valtio?? - Sortoako?
vaan?????? kirjoitti:
Kukahan tämämkin tapahtuman rahoitti?,olikohan
suomen valtio??Asiasta sen enempää tietämättä: Maksaa se valtio muitakin tapahtumia, miksei myös tätä. Saamelaiset ovat myös suomen kansalaisia.
- Sorrettu:(
menossa kirjoitti:
Ei kyllä uskoisi että saamelaiset ovat suomen kansalaisia. Saamen kansalaisia paremminkin sillä sitähän he koko ajan ja joka väliin ovat ajamassa. On saamediggiä, saameparlamenttiä jne... ja mitä lie saameshowta. Suomalaisten asioita hoitavat kaikkia suomessa asuvia koskevat instanssit.
Oletko sitä mieltä, että omasta identiteetistään ei saisi pitää huolta, siitäkin huolimatta, että olet Suomen kansalainen? Lapsena minulla oli haukkumanimi "lappalainen" tai "kinni", ja tunsin aina olevani toisen luokan kansalainen. Minua ei esim. kelpuutettu koulun ulkopuolella luokan järjestämiin tapahtumiin, ja kun aloin seurustella 16-vuotiaana, poikaystävälleni sanottiin, että "miten sie tuommoisen lappalaisen kanssa olet!" Sama mollaaja sanoi, että hän voi näyttää poikaystävälleni kunnon naisia! Ja se sama kaveri oli muutama vuosi sitten niin saamelaista että, lapinpuvut päällä ja kaikki!
Niin että repikää siitä! - Yippii Yei
menossa kirjoitti:
Ei kyllä uskoisi että saamelaiset ovat suomen kansalaisia. Saamen kansalaisia paremminkin sillä sitähän he koko ajan ja joka väliin ovat ajamassa. On saamediggiä, saameparlamenttiä jne... ja mitä lie saameshowta. Suomalaisten asioita hoitavat kaikkia suomessa asuvia koskevat instanssit.
Kun pellethän istuu Ivalossa vai Inarissa?
- tuhat eri taidetapahtumaa
pitkin ja poikin rakasta Suomenmaatamme.Miksi pitäis vielä saamelais lasten ja nuorten taidetapahtumaan päästä??? Vain yksi kysymys muiden joukossa.
- samaa mieltä
Kirjoitit vähän, mutta asiaa! Samaa ihmettelen minäkin että jo on kumma kun yksiin kissan ristiäisiin ei ole nyt kutsuttu suomea puhuvia. Ei saamelaiset ole mitään sirkustähtiä että niitä tullaan pällistelemään! Kesällä tulee varmaan Hettaan taas kiertävä sirkus niin menisivät sinne!
- luoja sentään
samaa mieltä kirjoitti:

kun jotkut ovat omasta mielestään tosi älykkäitä ja laukovat täyttä soopaa saamelaisuudesta ja saamelaisista.
- hyvät ihmiset
samaa mieltä kirjoitti:
Kirjoitit vähän, mutta asiaa! Samaa ihmettelen minäkin että jo on kumma kun yksiin kissan ristiäisiin ei ole nyt kutsuttu suomea puhuvia. Ei saamelaiset ole mitään sirkustähtiä että niitä tullaan pällistelemään! Kesällä tulee varmaan Hettaan taas kiertävä sirkus niin menisivät sinne!
että ette ole tervetulleita saamelaistapahtumiin kuten Marianpäiville yms, vaan menkää niihin kulttuuririentoihin, jonne on vapaa pääsy!
- kauhea
hyvät ihmiset kirjoitti:
että ette ole tervetulleita saamelaistapahtumiin kuten Marianpäiville yms, vaan menkää niihin kulttuuririentoihin, jonne on vapaa pääsy!
mie kuiten menen marianpäiville vaikka olen ihan lantalainen ja saamelaisnuorten taidetapahtumaan ja vaikka mihin muihinkin koska saamelaisia on itselläni ystävinä ja esim. marianpäiville menen koska siellä on kaikki tutut ja niitä on mukava nähdä, minua ei kiinnosta kelle ne juhlat on suunnattu ja taitaisipa olla aika kuolleet kemut jos sinne olisi vain saamelaisille vapaapääsy. heittäkää jo ihmiset houraamasta.
- Mieki olen
kauhea kirjoitti:

Sammaa mieltä,vaikken olekhan Saamelainen, tämä alkaa jo mennä höperyksin koko helahoito,kyllä täälä on pärjätty ennenki yhessä,eihän tämä ole ennääkö "herrojen höpötyksiä"Sitäpaitsi ei ole käärinliinhoin tehty vielä taskuja,elikkä kaikki lähemmä kerran täältä ilman maita ja mantuja!!!
- NIIN OLE
Mieki olen kirjoitti:
Sammaa mieltä,vaikken olekhan Saamelainen, tämä alkaa jo mennä höperyksin koko helahoito,kyllä täälä on pärjätty ennenki yhessä,eihän tämä ole ennääkö "herrojen höpötyksiä"Sitäpaitsi ei ole käärinliinhoin tehty vielä taskuja,elikkä kaikki lähemmä kerran täältä ilman maita ja mantuja!!!
MITEN SIE SANOT!
- eipä näytä
NIIN OLE kirjoitti:
MITEN SIE SANOT!
olevan teiläkhän muuta tekemistä ko tyhjää kirjoitelha ja riielä
- Kannanottaja
hyvät ihmiset kirjoitti:
että ette ole tervetulleita saamelaistapahtumiin kuten Marianpäiville yms, vaan menkää niihin kulttuuririentoihin, jonne on vapaa pääsy!
Provokaatio on sitten ihmeellinen juttu.
- Kannanottaja
2 luku
Perusoikeudet
6 §
Yhdenvertaisuus
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, (!!!) alkuperän (!!!), (!!!) kielen (!!!), uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
_______________________________________________
Painotin, jottei kenellekään jäisi epäselväksi, täällä kun mikään ei ole koskaan itsestään selvää.
Suomi on vapaa maa. Jokainen, niin suomalainen kuin saamelainen (
- tosiaankaan
anna asiallista vastausta aloitusviestin kirjoittajalle! luulen, ettei sellaista taida ollakaan, vaan halutaan antaa yhä edelleenkin ulospäin sellaista kuvaa , että vain vähemmistöä sorretaan ja eriarvoistetaan. Näyttää kuitenkin siltä, että tosiasiassa tilanne voi olla aivan päinvastainen!
- väsynyt jo tähän
No onhan tässä yritetty vastata jo minkä osaa! Mutta koko jutun alku on jo niin lapsellinen. Ei tuota voi uskoa että joku yrittää selittää että on kokenut syrjimistä kun ei ole päässyt saamelaisnuorten taidetapahtumiin. Saamelaiset ovat kokeneet syrjimistä koko elämänkaaren ajan joten tämä asia nyt on ihan naurettava. Saamelaisväestö on tehnyt paljon työtä että tällainen tapahtuma on saatu järjestettyä ja on hyvä että nuoret saavat tuntea joskus ettei ole erilaisia sen vuoksi että ovat saamelaisia. Tämä on heidän identiteetin kannalta tärkeää. Jos he kokevat sortoa jatkuvasti on sillä varmasti merkitystä heidän kasvuun ja kehittymiseen. Olenkin jo sitä mieltä että jätetään tämä koko taidetapahtuma sotku tähän!
- johan aslak
lantalaiset ku saatas pois täältä niin täällä olis kaikki hyvin ,mehän ollaan euroopan ainoot alkuperäskansat!
- Anonyymi
Kyllä sitä ollaan niin itseään täynnä, että...! Sieraimet sojottavat pilviin, varo vain ettet törmää isompiisi. Kyynäränmittainen lapinkäppänä jää vaivatta toiseksi.
- EI KUKAAN
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sitä ollaan niin itseään täynnä, että...! Sieraimet sojottavat pilviin, varo vain ettet törmää isompiisi. Kyynäränmittainen lapinkäppänä jää vaivatta toiseksi.
Miettikääpä oikeasti, ajatuksella ja REHELLISESTI:KUKA kielsi osallistumasta tapahtumaan suomalaisia? Oho, ei tainnu kukhan kieltää!!! Kaikila oli kylä sallittua mennä tilaisuuthen. Koulusa tosin eivät kaikki opet PÄÄSTÄNHET tunneilta sinne. Ja muilta taisi omassa päässä se pikku piru kieltää... ;-)
- HannuKangasniemi
Sain sähköpostina viestin keskustelupalstalla esitetystä näkemyksestä, ettei saamelaisnuorten taidetapahtumaan ole voineet osallistua muut kuin saamen opiskelijat tai saamenkieliset oppilaat ja päätin aivan viran puolesta vastata tähän viestiin.
Taidetapahtuman järjesti Saamelaiskäräjät yhdessä Enontekiön kunnan (koulun) kanssa. Saamelaiskäräjien puolelta olisi tietysti ollut toivottavaa, että koko koulu olisi osallistunut tapahtumaan. Näin yleensä koulut ovat tehneetkin - ainakin osa päivästä on varattu kaikille Taidetapahtumaan osallistumista varten. On todella valitettavaa, jos Enontekiön koulu järjestäjänä on kieltänyt suomenkielisiä osallistumasta saamelaisnuorten taidetapahtumaan! Saamelaiskäräjät ei ole missään tapauksessa ollut estämässä suomenkielisessä opetuksessa olevia osallistumista taidetapahtuman seuraamiseen. Päinvastoin ihmettelimme taidetapahtuman jälkeen taidetapahtumasta vastaavan Anni Näkkäläjärven kanssa sitä, mikseivät kaikki koulun oppilaat osallistuneet taidetapahtuman seuraamiseen. Itse opettajana tiedän, että koulun pito näinkin suuren tapahtuman yhteydessä varmasti häiriintyy ja lapset kokevat vääryytenä sen, että "miksi nuo saa seurata taidetapahtumaa ja me emme". Eli tässä kannattaisi Enontekiön koulun - tapahtuman käytännön puitteiden järjestäjänä - mennä itseensä ja miettiä oliko tällainen päätös viisasta. Tai olisiko kenties kysymyksessä ollut jokin väärinkäsitys? Saamelaiskäräjät ei järjestäjänä voi puuttua koulun ohjelmaan millään tavalla - sen päättää tietysti koulu itse. Saamelaiskäräjät toivottaa osaltaan kaikki tervetulleiksi seuraamaan saamelaisnuorten taidetapahtumaa! Enontekiön koulu oli järjestänyt käytännön puitteet hienosti - siitä kiitos kunnalle! Jatkossa tietysti toivomme, että kaikki oppilaat saavat seurata taidetapahtumaa, jos se muun koulutyön kannalta vain on mahdollista. Saamelaisnuorten taidetapahtuman esiintyjinä voivat osallistua vain ne oppilaat, jotka ovat saamenkielisessä opetuksessa tai opiskelevat saamen kieltä. Tämmöinen rajoitus tietysti on - se johtuu tietysti tapahtuman luonteesta! Mutta myös ne suomalaislapset, jotka opiskelevat saamea,saavat osallistua ja ovatkin osallistuneet! Eli mielestäni saamelaiskäräjillä olemme osaltamme pyrkineet niin pitkälle kuin mahdollista varomaan turhaa vastakkainasettelua koulussa. Tottakai Saamelaisnuorten taidetapahtuma on tarkoitettu juuri saamelaislapsille ja saamen kulttuurin esittämiseen, mutta meille on jo sinällään suuri ilo se, että kaikki voivat saada
"myönteisen kokemuksen saamelaiskulttuurista" - siksi meidän etujemme mukaista ei missään tapauksessa ole estää ketään tulemasta seuraamaan saamelaisnuorten taidetapahtumaa.
Lopuksi vielä päivähoidosta henkilökohtainen mielipiteeni, koska asia rinnastettiin tässä taidetapahtumaan: päivähoidon järjestäminen erikseen saamenkielisille ja suomenkielisille lapsille on perusteltua saamenkielen säilymisen ja elvyttämisen takia. Sekaryhmissä yhteiseksi kieleksi tulee lähes 100% varmuudella suomi, jota
kaikki hallitsevat. Eli saamenkieliset lapset eivät saa tukea yhteisissä päiväkodeissa omalle äidinkielelleen. Kysymyksessä eivät siten ole rasistiset lähtökohdat kun päivähoito järjestetään erillään.
Ja vielä lopuksi oma näkemykseni saamelaisten ja suomalaisten välisestä ajoittaisesta "kitkasta": sekä saamelaiset ja suomalaiset ovat ihmisiä - toiset isolla I:llä toiset pienmmällä i:llä - mutta i:llä kuitenkin. Iso I voi olla joko saamelainen tai suomalainen riippuen siitä kuinka "inhimillisiä" toisiamme kohtaan olemme (positiivessa mielessä!). Suomi ja saame ovat hyvin läheisiä sukulaiskieliä - eli tuskin on perustetta moittia tai väheksyä toista kieltä, koska samalla tulee mollanneeksi myös omaa kieltään. Voisiko näistä ajatuksista olla apua, kun tunteet joskus käyvät kuumina Enontekiöllä -ja muuallakin. Jos kuitenkin tuntuu, että se "vastapuoli" todella on vihollinen, kannattaa muistaa Asterix-lehdestä erään legioonalaisen "lausahdus", jonka hän tiukassa tilanteessa huudahti Obelixille, kun Obelix oli lyömässä legioonalaista: "Emmehän me viholliset keskenämme sodi!" .... ja eikös meidän kristittyjen velvollisuus ole "siunata vihollisiakin". Näitä periaatteita seuraten Enontekiön kuntaan - niinkuin muuallekin saamelaisalueelle - saadaan hyvä ilmapiiri keskustella asioista ja elää rinnakkain "rauhaisaa rinnakkaineloa" kuten ennenvanhaan YYA-aikainen repliikki kuului.
Emmehän ole kaikista aisoista yksimielisiä, mutta asialline keskustelu ja neuvonpito tuottaa aina paremman tuloksen kuin riitely, jonka taustalta usein löytyvät hyvin inhimilliset motiivit - siinä inhimillisyyden kielteisessä muodossa.
Ystävällisin terveisin
Hannu Kangasniemi
taidetapahtumaan osallistunut Saamelaiskäräjien edustaja- Sandraz
Hyvä ja asiaa valaiseva kirjoitus! Kiitokset! Toivottavasti kaikki täällä nyt ymmärtävät!
- Ulla Aikio-Puoskari
Saamelaisnuorten taidetapahtumaa koskevasta keskustelusta, ajoittain todella asiattomasta ja asenteellisesta, seuraavat tosiasiat:
1. tapahtuma on aina avoin kaikille. Järjestäjät eivät ole koskaan käännyttäneet tapahtumasta ketään pois. Tapahtumapaikan koulu on voinut rajoittaa omien oppilaidensa osallistumista, mutta tapahtuman järjestäjät olivat tälläkin kerralla valmistautuneet siihen, että katsomossa on koko Hetan koulun väki.
2. tapahtuman kilpailuun voivat osallistua kaikki saamelaislapset ja -nuoret ja kaikki saamen kielen ja saamenkielistä opetusta saavat lapset ja nuoret.
3. tapahtuman tavoitteena on sekä lasten ja nuorten taide- ja kulttuuriharrastusten tukeminen ja esiintymiskokemusten kartuttaminen että saamen kielen käytön tukeminen.
4. saamelaisnuorten taidetapahtuma on ainoa säännöllisesti joka vuosi järjestettävä saamenkielinen nuorisotapahtuma ja järjestäjien linjaus on jo pitkään ollut, että tapahtuman kielinä ovat vain saamen kielet. Hetan tapahtumassa käytettiin poikkeuksellisesti myös suomen kieltä.
5. saamen kielen käyttö tapahtuman kielenä ei ole este sille, että myös yksikieliset suomea puhuvat voivat seurata tapahtumaa. Tapahtuman saamenkielisyys on aina ollut järjestäjille ylpeyden aihe, koska saamenkielisiä lasten- ja nuorten tapahtumia ei juurikaan ole. Saamen kielen käyttö tapahtuman kielenä antaa myös saamea vieraana kielenä oppiville luontevan mahdollisuuden puhua ja kuunnella kieltä, jota muuten kuulee ja pääsee käyttämään niin vähän.
Tervetuloa kaikille jatkossakin seuraamaan saamelaisnuorten taidetapahtumaa. Ensi vuonna tapahtuman saamelaisena teemana on elokuva - ja se tarkoittaa luonnollisesti saamenkielistä elokuvaa! Taiteessa, kulttuurissa ja erityisesti lyhytelokuvassa on paljon sellaista, jonka voi aistia ja ymmärtää ilman erinomaista kielitaitoakin!
Bures boahtin dahpahussii ja buorre rahkkaneapmi!
Ulla Aikio-Puoskari
Saamelaiskäräjien koulutus- ja oppimateriaalitoimiston esimies- asiatoikein
on mukava lukea kun joku viitsii kirjoittaa jotain järkevää ja oikeaa asiaa. näin se pitää mennä
- ihan kuule lantalainen
Otsikkosi "onko tämä rotusortoa toisin päin????" on lystikkään paljastava! Ai "toisin päin" mistä katsoen? Oletusarvosi on siis, että "normaalisti", "oikein" tapahtuessaan rotusorto ei mene näin päin, vaan siis valtaväestöstä vähemmistöjä kohtaan?
Pahoittelen, että innostuin huomauttamaan tästä freudilaisesta lipsahduksesta, vaikka keskustelu näyttää - niin toivoisin - päättyneen asialliseen tiedotukseen, jonka pitäisi kelvata kaikille osapuolille.
Rauhaa!- a.b.c
Taas kaikki on käännetty ympäri ja ämpäri vaan selvyyttä asioihin ei ole saatu!!! Vastapuoli (saamelaiset) väitää että heitä sorretaan mutta mitenkä on taitavatpa hekin sortaa meitä lantalaisia jne.......Sorretaan sitte molemmin päin ja oikein kilpaa niin hyväpä siitä sitte tulee!!!
Pitäis kait tässä kaikkien katsoa omaan napaan ja huomata että samanlaisia tässä kaikki ollaan siis luojan luomia ihmisiä, tasaveroisia ja samanarvoisia.....uskokaa tai älkää, kaikki toiminnat samanlaisia siis syönti, juonti....jne - saamelainen
a.b.c kirjoitti:
Taas kaikki on käännetty ympäri ja ämpäri vaan selvyyttä asioihin ei ole saatu!!! Vastapuoli (saamelaiset) väitää että heitä sorretaan mutta mitenkä on taitavatpa hekin sortaa meitä lantalaisia jne.......Sorretaan sitte molemmin päin ja oikein kilpaa niin hyväpä siitä sitte tulee!!!
Pitäis kait tässä kaikkien katsoa omaan napaan ja huomata että samanlaisia tässä kaikki ollaan siis luojan luomia ihmisiä, tasaveroisia ja samanarvoisia.....uskokaa tai älkää, kaikki toiminnat samanlaisia siis syönti, juonti....jneA.B.C kirjoitti kyllä asiaa. Samat oikeudet saamelaisille kuin muillekkin. Saamenkieli viralliseksi joka paikkaan suomessa ja kouluihin kaikki opetus myös saamenkielellä. Samat kielelliset oikeudet molemmille kielille.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17611185
- 545328
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html462555- 372256
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131771Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,431675Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta311310Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v361265Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s61076Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo1051001