Hiilarit sairauksien aiheuttajina

Pari väittämää:
1. VHH:n ei ole koskaan eikä missään osoitettu edistävän suuressa mittakaavassa eli kansakunnan tai suuren ei-homogeenisen yhteisön terveyttä verrattuna paikallisiin suosituksiin (sikäli kun niitä on)
2.Hiilihydraattien (muun ravinnon osana) ei ole osoitettu aiheuttavan yhtään ainutta sairautta (pelkästään hampaiden reikiintymistä), eikä ne ole edes diabeteksen perimmäinen syy. Sairauden aiheuttamista ei ole se, että veren sokeriarvot muuttuvat sairauden seurauksena, siis insuliiniresistenssin jo alettua.
3.Hiilihydraattien ei ole myöskään osoitettu vaikeuttavan tai edistävän yleensä sairauksia ainakaan sen enempää kuin rasvankaan.

Jos joku on eri mieltä, esittäkää asiallinen, perusteltu mielipide, kunnon dokumentit tietysti auttavat vaikkeivät välttämättömiä olekaan.
Huomatkaa, että kysymykset (vastakysymykset) eivät ole mielipiteitä vaan kysymyksiä. Älkää siis pukeko erimielisyyttänne kysymyksiksi, vaan vastaväitteiksi jotka perustelette.
10484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Sinä esitit väitteitä, pystytkö osoittamaan ne oikeiksi? Jos pystyt, niin mietitään sen jälkeen vastaväitteitä/todisteita.

Äänestä
  • Ne olivat väittämiä joiden oikeellisuudesta on tarkoitus keskustella. En sano että väittämät ovat oikeita, joten en myöskään esitä mitään todisteita niitä vastaan enkä niiden puolesta.

    Otan asiat esille siksi, että olen mielestäni lukenut vastakkaisia mielipiteitä täältä aika runsaasti. Olen hämmentynyt, en tiedä mitä uskoa.

    Älä kommentoi jos et osaa sanoa mitään rakentavaa tai sellaista joka veisi asiaa eteenpäin.

    Äänestä

  • miten voi todistaa ettei mikaan sairasus aiheudu hiilareista

    silläkö että kertoo kaikkien maailman sairauksein syntysyyn vai miten

    olet aika tyhmä

    Äänestä

Tuo "Aloita" jo näytti sen tyypillisimmän tavan jolla VHH:laiset asioista väittelevät. Todista, ettei Jumalaa ole olemassa-tyyliin.

Esittämiesi väitteiden vääriksi osoittaminen tarkoittaisi, että

1.Pitäisi pystyä osoittamaan että on olemassa joku suuri sekalainen yhteisö joka voi hyvin VHH:lla. Tällaista yhteisöä ei ole. Pseudotieteelliseen VHH-tapaan tämä todisteiden puute osoittaa että VHH:lla elettäisiin pidempään ja terveemmin kuin muilla keinoin, perusteena se että nykytavoilla ihmiset sairastelevat ja kuolevatkin.

Kenties eskimot tuodaan tässä yhteydessä esille, unohtaen että heidän elinikänsä on yli kymmenen vuotta suomalaisten elinikää lyhyempi ja että eskimot ovat sukupuuttoon kuoleva kansa koska eivät pysty sopeutumaan mihinkään muuhun kuin omaan entiseen menneisyyteen kuuluviin olosuhteisiin. Tosin omasta mielestäni eskimot edustavat hyvin VHH:laisuutta.

2.Pitäisi pystyä nimeämään sairauksia jotka ovat suoraa seurausta hiilihydraattien käytöstä. Niitä pitäisi olla runsaasti mikäli palstan VHH:lasiiin on uskominen. Mutta VHH-pseudotieteeseen kuuluu se, että mikäli et pysty osoittamaan jonkun sairauden johtuvan muusta kuin hiilihydraateista, niin silloin hiilihydraatit ovat automaattisesti sairauden syy. Siinäpä sinulle työmaata. Yksikään VHH:lainen ei tule osoittamaan ainoatakaan hiilihydraateista aiheutuvaa sairautta.

3. VHH:laiseen pseudotieteeseen kuuluu, että
hiilihydraatit ovat automaattisesti ja ilman erityisiä todisteita sairauksien syitä, niin vastaavasti on pelkkää lääketieteen valhetta ja propagandaa jos joku osoittaa rasvojen olevan hiukankaan osallinen mihinkään muuhun kuin laajamittaiseen terveyden edistämiseen.

Niin että jälleen kerran tulemme kuulemaan kirveen kolahtelua kiviin, tai sanoisinko betonipäihin.

Varaudu pilkkaryöppyyn, se on ainoa jota saat.

Äänestä

VHH:ta ei ole missään sovellettu tai käytetty suuressa mittakaavassa niinkuin virallisia runsashiilihydraattisia suosituksia, siksi sairauksien räjähdysmäinen kasvu eittämättä heittää varjon virallisten suositusten ylle. Yksilötasolla ja lukuisissa vhh:ta käsittelevissä tutkimuksissa on kuitenkin todettu vhh:n edesauttavan tervehtymistä lukuisista sairauksista ja jo nykyisin USA:ssa ja Ruotsissa hyväksytään vhh diabeteksen hoidossa ja vähentämällä dramaattisesti hiilihydraattien määrää, positiivisia tuloksia on saatu aikaan.
http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=79103&tstart=0

Jos hiilihydraattien vähentäminen ja vhh parantaa sairauksia ja edistää terveyttä niin ei kai ole kovin vaikea kuvitella, mitä aiheuttaa runsaiden hiilihydraattien nauttiminen.

Äänestä
  • Aivan oikein, voi vain kuvitella miten VHH auttaisi jos sitä käyttettäisiin laajassa mitassa. Sana "kuvitella" on erinomainen sana kuvaamaan sitä pohjaa jolle VHH:lainen terveysajattelu rakentuu.

    Minä puolestani voin kuvitella miten sydän- ja verisuonitaudit lähtisivät räjähdysmäiseen kasvuun ja miten monet kohtaisivat ennenaikaisen kuoleman.

    Joku tuossa puhui pseudotieteestä (pseudo=näennäinen) ja kommenttisi edustaa sellaista. Voisit myös tutkia mitä tarkoittaa sana homogeeninen.

    Hiilihydraattien vähentäminen saattaa hyödyttää vain joitakin terveyden kannalta moniongelmaisia henkilöitä, terveillä ihmisille toisinaan ilmenneet erot ovat merkityksettömiä. Niillä ei ole pystytty osoittamaan olevan mitään merkitystä eliniän tai elämän laadun suhteen.

    Ja ylipainoistenkin saama hyöty tulee useimmiten painon putoamisesta, ihan riippumatta hiilihydraattien osuudesta ravinnossa.

    Äänestä

  • hurraaaa kirjoitti:

    Aivan oikein, voi vain kuvitella miten VHH auttaisi jos sitä käyttettäisiin laajassa mitassa. Sana "kuvitella" on erinomainen sana kuvaamaan sitä pohjaa jolle VHH:lainen terveysajattelu rakentuu.

    Minä puolestani voin kuvitella miten sydän- ja verisuonitaudit lähtisivät räjähdysmäiseen kasvuun ja miten monet kohtaisivat ennenaikaisen kuoleman.

    Joku tuossa puhui pseudotieteestä (pseudo=näennäinen) ja kommenttisi edustaa sellaista. Voisit myös tutkia mitä tarkoittaa sana homogeeninen.

    Hiilihydraattien vähentäminen saattaa hyödyttää vain joitakin terveyden kannalta moniongelmaisia henkilöitä, terveillä ihmisille toisinaan ilmenneet erot ovat merkityksettömiä. Niillä ei ole pystytty osoittamaan olevan mitään merkitystä eliniän tai elämän laadun suhteen.

    Ja ylipainoistenkin saama hyöty tulee useimmiten painon putoamisesta, ihan riippumatta hiilihydraattien osuudesta ravinnossa.

    on jo saatu räjähdysmäinen kasvu aikaan. Sydän- ja verisuonitautien osuus kaikista kuolemansyistä on noin puolet ja sepelvaltimotaudin yksinään vajaa 30 prosenttia. Sydän- ja verisuonisairaudet ovat edelleen väestömme suurin kuolleisuuden ja tärkeä ennenaikaisen työkyvyttömyyden aiheuttaja.

    Onneksi sentään myönnät, että vhh hyödyttää terveyden kannalta moniongelmaisia henkilöitä joten oikeilla jäljillä olet. Terveiden ihmisten, joiden osuus koko ajan vähenee, hiilihydraattien aiheuttamien sairauksien vuoksi, kannattaisi ennaltaehkäistä sairauksia hiilihydraattitietoisuuden avulla. Näin minä olen tehnyt ja todistettavasti olen yli kolmen vuoden vhh:n jälkeen terve ja välttänyt sukurasitteena olevat sydän- ja verisuonisairaudet.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    Taisit eilen piipahtaa Jumbossa? Jos et, niin sinulla on kaksoisolento. Tuo terveys ei oikein näy päälle tapauksessasi.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    on jo saatu räjähdysmäinen kasvu aikaan. Sydän- ja verisuonitautien osuus kaikista kuolemansyistä on noin puolet ja sepelvaltimotaudin yksinään vajaa 30 prosenttia. Sydän- ja verisuonisairaudet ovat edelleen väestömme suurin kuolleisuuden ja tärkeä ennenaikaisen työkyvyttömyyden aiheuttaja.

    Onneksi sentään myönnät, että vhh hyödyttää terveyden kannalta moniongelmaisia henkilöitä joten oikeilla jäljillä olet. Terveiden ihmisten, joiden osuus koko ajan vähenee, hiilihydraattien aiheuttamien sairauksien vuoksi, kannattaisi ennaltaehkäistä sairauksia hiilihydraattitietoisuuden avulla. Näin minä olen tehnyt ja todistettavasti olen yli kolmen vuoden vhh:n jälkeen terve ja välttänyt sukurasitteena olevat sydän- ja verisuonisairaudet.

    Vastaan vaan sanot mutta et perustellut millään tavalla väitteitäsi. Mistä voit tietää että VHH auttaisi? Sitä et kerro.

    Lapsen lailla uskot että asiat muuttuvat haluamaasi suntaan pelkästään sillä että haluat niin.

    Avaa silmäsi: ei ole mitään näyttöä siitä että VHH muuttaisi tai olisi ikinä muuttanut asioita parempaan suuntaan. VHH keksittiin joskus 50-luvulla eikä se ole missään saanut tuulta purjeisiinsa vaikka sillä on välillä ollut suuriakin käyttäjäryhmiä. Ja kova kaupallinen tuki.

    Sen sijaan nykyiset menetelmät ovat tuottaneet hyvää tulosta Suomessa jo vuosikymeniä. VHH:n voit säästää sairaiden, toivottomien tapausten hoitamiseen, mutta nykymenetelmät sopivat useimmille.

    Sairauksia pystytään nykyään diagnosoimaan enemmän kuin ennen, joten niiden määrä ei suoraan kerro kansanterveydestä mitään. Sen sijaan pidentynyt elinikä kertoo kuten tekee myös aikaisemmin kuolemaan johtavien sairauksien muuttuminen krooniseksi mutta silti elävien sairauksiksi.

    Äänestä

Italiassa ja siellä ihmisiä pyörtyili ja kuolikin koko ajan kaduille koska joka paikassa söivät pastaa, pitsaa, vaaleaa leipää, riisiä ym. hiilariruokaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pähkinänkuoressa kirjoitti:

Pari väittämää:
1. VHH:n ei ole koskaan eikä missään osoitettu edistävän suuressa mittakaavassa eli kansakunnan tai suuren ei-homogeenisen yhteisön terveyttä verrattuna paikallisiin suosituksiin (sikäli kun niitä on)
2.Hiilihydraattien (muun ravinnon osana) ei ole osoitettu aiheuttavan yhtään ainutta sairautta (pelkästään hampaiden reikiintymistä), eikä ne ole edes diabeteksen perimmäinen syy. Sairauden aiheuttamista ei ole se, että veren sokeriarvot muuttuvat sairauden seurauksena, siis insuliiniresistenssin jo alettua.
3.Hiilihydraattien ei ole myöskään osoitettu vaikeuttavan tai edistävän yleensä sairauksia ainakaan sen enempää kuin rasvankaan.

Jos joku on eri mieltä, esittäkää asiallinen, perusteltu mielipide, kunnon dokumentit tietysti auttavat vaikkeivät välttämättömiä olekaan.
Huomatkaa, että kysymykset (vastakysymykset) eivät ole mielipiteitä vaan kysymyksiä. Älkää siis pukeko erimielisyyttänne kysymyksiksi, vaan vastaväitteiksi jotka perustelette.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu