Me kaikki olemme jossainmäärin itsekkäitä ja itsekeskeisiä, mutta millaista on äärimmäinen itsekeskeisyys, miten se ilmenee ja mistä se johtuu?
Äärimmäisen itsekeskeiselle henkilölle oma etu on aina tärkeintä.Äärimmäinen itsekeskeisyys ja itsekkyys yhdistyneenä pahansuopaan mielenlaatuun on psykopatiaa.Psykopaatti käyttää hyväkseen muita ihmisiä(omia etuja ajaakseen)ja saa mielihyvää ja tyydytystä esimerkiksi vallankäytön kautta(muita alistamalla).
Mustavalkoinen luokittelu psykopaatteihin/henkisesti kypsiin(tasapainoisiin)ei kuitenkaan toimi ja tarkastelenkin nyt väliin jäävää harmaata aluetta.
Itsekeskeisyys ilmenee esimerkiksi seuraavilla tavoilla:
Itsekeskeinen henkilö soittaa ystävilleen tai tuttavilleen silloin kun haluaa itselleen jotain.Hän kertoo vuolaasti ja pitkään omista viimeaikaisista tekemisistään tai esimerkiksi ostoksistaan.Itsekeskeinen ihminen hakee jatkuvasti nautintoa ostoksilla käymisestä tms. ja ostosten tuottama nautinto täydentyy sillä, että hankinnoista kerrotaan puhelimitse muille ihmisille.Jos itsekeskeiselle ihmiselle yrittää kertoa jotain omista asioista, tämä keskeyttää puhujan nopeasti ja muuttaa puheenaihetta.
Itsekeskeinen ja egoistinen ihminen on yleensä ennakkoluuloinen ja hänen ajattelunsa paikalleen jämähtänyttä ja urautunutta.Hän ei kunnioita ja arvosta muiden mielipiteitä.Hän voi kuitenkin oman etunsa tähden teeskennellä kiinnostunutta(tai mitä tahansa), ainakin jonkin aikaa.
Itsekeskeinen ihminen on pinnallinen ja tietyissä tilanteissa myös petollinen(vaikka ei olisikaan luonteenlaadultaan varsinaisesti ns. pahansuopa ja psykopaattinen).Hän ei kykene syvälliseen keskusteluun ja muunmuassa se aiheuttaa hänelle alemmuuden-ja huonommuudentunnetta.Syvemmät ja kokonaisvaltaiset tunteet puuttuvat häneltä yleensä kokonaan(joutuu teeskentelemään niitä).Hän saattaa muistuttaa kuulijaa esimerkiksi omasta rehellisyydestään, mutta tosiasiassa hän on epärehellinen teeskentelijä, pinnallinen ja henkisesti keskenkasvuinen ihminen.Usein hän on myös uskovainen(ei läheskään aina).Tekopyhä uskonnollisuus on kuitenkin egoismin ja pinnallisuuden eräs hyvin yleinen ilmenemismuoto tänäpäivänä(paino sanalla "tekopyhä").
Itsekeskeinen egoismi johtuu ennenkaikkea viisauden puutteesta ja yksilöllinen viisaus ja henkinen kypsyys kehittyy vain ymmärryksen kautta.Egoisti(tai psykopaatti)ei näe ja ymmärrä elämäntapansa pinnallisuutta ja vahingollisuutta(itselleenkään).
Psykopatiaan lisäksi liittyy yleensä myös korkea älykkyys ja pahansuopaan ja kieroon mielenlaatuun yhdistyneenä se tekee heistä erittäin vaarallisia.
Valtiollisella tasolla yhteiskunnalle(ja kokonaisuudelle)vahingollinen itsekkyys ja itsekeskeisyys ilmenee esimerkiksi niin, että kansalaisten enemmistölle tärkeät peruspalvelut ja oikeusturva ajetaan alas, jotta jotkut voivat kustantaa itselleen leveämmän elämän.
Epäoikeudenmukaisuuden ja egoismin leimaamassa yhteiskunnassa oireillaan henkisesti monin tavoin.Yleinen henkinen ilmapiiri on huono ja ihmisten keskinäinen kunnioitus ja solidaarisuus vähäistä.
Itsekeskeisyys
6
6438
Vastaukset
- Excalibur
Vaarallisen psykopaatin voi tunnistaa varmimmin tekojen perusteella.Virkamiesten törkeitäkin väärinkäytöksiä suojellessaan ja peitellessään suomalainen hallintokoneisto osoittaa moraalittomuutensa, epärehellisyytensä ja vastuuttomuutensa.
- ja pinnallisuus...
...paljastuu monille myös seuraavalla tavalla:
Kyseessä on pitkä parisuhde(ehkä avioliittokin).Yllättäen toinen päättää lopettaa suhteen tai eroaa.Mitään varsinaisia ongelmia suhteessa ei välttämättä ole ollut.Kyseessä onkin yleensä itsekeskeisen egoistin kyllästyminen, tai sitten se, että kaikki hyöty(yleensä taloudellinen)on jo parisuhteesta imetty ja "verenimijän" on aika siirtyä seuraavaan uhriin.Näin toimivat harkitusti ja tietoisesti monet psykopaatit.Kumppanin todellinen luonteenlaatu voi paljastua toiselle osapuolelle täydellisenä yllätyksenä, koska ihminen näkee yleensä toisessa sen minkä haluaakin nähdä(esim.omia positiivisia ominaisuuksiaan) ja ns."hyvän" ihmisen on vaikea nähdä toisessa pahaa(ylittää hänen ymmärryksensä ja käsityskykynsä).Tilannetta vaikeuttaa lisäksi psykopaattien teeskentelykyky ja älykkyys.
Huijatuista tulee usein kyynisiä ja epäluuloisia kokemuksensa jälkeen.
Kaikki parisuhteen tylysti ja yllättäen päättävät eivät kuitenkaan ole psykopaatteja.He ovat kuitenkin AINA pinnallisia ja vastuuttomia ihmisiä.He elävät usein parisuhteessa, jossa toinen osapuoli on selvästi henkisesti voimakkaampi.He ovat ehkä kyllästyneitä parisuhteeseen tai omaan elämäänsä ylipäänsä.He ovat myös luonteeltaan mustasukkaisia ja epäluuloisia(=huono itsetunto), mutta juuri he löytävät yleensä uuden "rakkauden" ja pettävät kumppaniaan/aviomiestään.Näille ihmisille(usein naisia) käy usein lopulta elämässään erittäin huonosti.Uusikin suhde osoittautuu pettymykseksi(heitä mahdollisesti huijataankin raskaasti)ja he alkoholisoituvat tai/ja menettävät mielenterveytensä.Huono omatunto ja huono itsetunto tuhoaa lopulta heidät kokonaan.
Tällaisia hyväuskoisia ja huonon itsetunnon omaavia naisia huijarit ja erilaiset naistennaurattajat käyttävät usein hyväkseen.- itsekäs
Mitä vittuu teen oon ihan saatana nuori mut must tuntuu et oon kysy tota kaikkee paitsi mä kyl välitän muitten mielipiteist ja oon kiinnostunu muitten asioist ja ajatuksist muuten noo kaikki täsmää apua!!! Nyt tajuun miks suuri osa jotka tuntee mut vihaa mua mut tuntemattomat eii! Mä en haluu olla mitenkää itsekäs voiko joku auttaa!!:o
- Erasmus
Kirjoitit paljon asiaa ja olen samoilla linjoilla. Toisin kuitenkin esiin senkin, että on olemassa myös kaunista ja vaikeasti havaittavaa itsekeskeisyyttä. Se voi kätkeytyä auttamiseen ja muiden huomioimiseen. Muut huomioon ottava ja kaikin tavoin hyvin käyttäytyvä ihminen voi olla jopa enemmän itsensä ympärillä pyörivä kuin negatiivisemmin itsekeskeinen ihminen.
- 8+20
"Psykopatiaan lisäksi liittyy yleensä myös korkea älykkyys ja pahansuopaan ja kieroon mielenlaatuun yhdistyneenä se tekee heistä erittäin vaarallisia"
Psykopatiaan ei liity korkea älykkyys. Psykopaatit eivät ole yhtään sen älykkäämpiä kuin muutkaan ihmiset. - kolmekuppiahäpeää
Mielenkiintoisia huomioita itsekeskeisyydestä. Itse olen niin ikään huomannut, että itsekeskeisyyttä on tapana usein kätkeä joko tiedostamatta tai tietoisesti. Itsekeskeinen ihminen voi olla siinä mielessä hyvinkin taitava toimija, että hän osaa tehdä käyttäytymisestään näennäisellä tasolla hyvinkin epäitsekästä.
Mikäli itsekeskeinen ihminen on läheisellä tavalla tuttu, voi minälähtöiselle käyttäytymiselle saada pätevämmin varmenteita säännöllisen havainnoinnin tuloksena.
Koska Facebook on nykyään niin suosittu palvelu, mietin usein syitä siihen, miksi ihmiset ovat siellä välillä poikkeuksellisen yliaktiivisia. Vilpittömän sosiaalinen luonne on välillä vaikea erottaa narsistista. Ohessa esimerkkiä.
1) Tykkääminen. Tykkäävätkö jotkin ihmiset toisten päivityksistä tai kuvista vain siksi, että tuntisivat yhteenkuuluvuutta yhteisöön olemalla tykkäämässä asiasta yhdessä muiden mukana. Tykkääminenkin voidaan nähdä hyvin itsekeskeisenä toimintana, jos siitä puuttuu täysin vilpitön ilo tai kiinnostus tykkäämisasiaa kohtaan. Tykkäämisnapin klikkaaminen on myös tapa mainostaa itseään, koska näin kaikki muut käyttäjät näkevät nimesi päivityksessä, josta tykkäsit.
2) Kuvat ja päivitykset. Ihmiset jakavat satoja erilaisia kuvia ja päivityksiä, minkä takia en jaksa puuttua kaikkiin päivitystyyppeihin. Mutta mielestäni on hauska huomata, kuinka jotkut lisäävät poseeramiskuvilla höystettyjä päivityksiä kuten "Katsoin koirani kanssa leffaa", "Kaverin kanssa treeneissä", "Tehtiin yhdessä ruokaa", "Olen töissä" yms... Huomionhakuisuus ja itsekeskeisyys oikein paistaa pakkelinaamojen ja mutruhuulien kuvista, joissa päivityksen aiheena on sellainen asia, joka ei sinällään ole yhtään iihmeellinen. Päivitys on vain tekosyy lisätä itsestään posekuva salilla.
Tuollaisten päivitysten lisäämisessä ei sinällään yksistään ole mitään kovin vakavaa, mutta tuollainen narsistipäivitysvyöry kun huokuu useiden käyttäjien seiniltä yhdistettynä moneen muuhun egoistiseen toimintaan, niin alkaa hieman huolestuttaa ihmisten itsekeskeisyys (motivaattorina).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6528005Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672293Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332209- 1471788
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi271280Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511244Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1111173Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65853Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59828Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7760