Olisiko jollakulla vinkkejä, esim. kirja- tai linkkivinkkiä ruoanlaittoon puuliedellä?
En haluaisi hankkia mitään kaasulaitteitakaan. Mutta tuleeko ruoanlaitto puuliedellä kohtuuttoman hankalaksi, kun on tottunut helppoon lämmönsäätelyyn sähköliedellä?
Puuliedellä tarttis alkaa laittaa ruokaa
6
977
Vastaukset
- melkein katteellinen
Kesäisin kokkaan kaikki puuliedellä taikka avotulella. Vaatii vähän harjoittelua ja soveltuvat vehkeet.
Paljon ratkaisee mitä teet.
Perusjuttu on, että alkuun lämmität pesän kunnolla, kunnon hiillos taikka varaavan pesän kyseessä ollen saat siihen tasaisen peruslämmön. Lämmön säätelyyn käytetään sitten pientä klapia/risua. Muista siis lisäillä kokoajan puuta. Ei niin, että kun lämpö hiipuu lyöt pesän uudelleen täyteen. Tuolloin lämpö hiipuu entisestään ja hetken päästä on liian kuuma.
Puulieden tuomaa aromia ruokaan ei voi saada millään nykytekniikan vempaimella. Onneksi kesä on jo melkein ovella!- ap.
Miten on, oletko kokeillut uuniruokia myös? Haluaisin tehdä esim. lihapataa ja jotain leipää.
- vanha kokki
Millä tavoin puuliesi antaa ruokaasi erityisen aromin, jota sähköliedellä tai muulla ei saa aikaan?
- lämmittäjälle
ap. kirjoitti:
Miten on, oletko kokeillut uuniruokia myös? Haluaisin tehdä esim. lihapataa ja jotain leipää.
Onko sinulla maallemuuttajana, kokonaisvaltainen koti vai kesäasunto.
Mutta jos paikka on ollu "kylmillään" kehottaisin varovaiseen lämmitykseen ettei tule kaikki savut sisälle.
Joten ensin pellit auki ja ja myös sellaiset röörit jossa voit hiukan alkaa polttaaa vaikka sanomalehteä. Että saat röörit vetämään.(kannattaa kysyä tässä vaiheessa neuvoa viisaammalta). Älä missään tapauksessa laita kylmään tulipesään täyttä hurlumheitä jos piippu on vaikka kylmä,käy vahinko.
Pikkuhiljaa ja varovasti lämmitellen, mut jos peruslämpö on ok ei hätiä.
Ilmeisesti sinulla on puuhella missä on uuni kyljessä, siinähän tulee laatikotkin näppärästi ja sämpylät tai pullat, mutta tarvitsee juuri sitä pikkupuuta ja klapintäyttöä sopivassa suhteessa,(ei tarvi esilämmitystä, kunhan laitat valkeen pesään ja saman siliäntien perunakattilan tulelle,pikku hiljaa vain lisäilet puita jotta kattila pulputtaa,ja sivussa teet sitten kastikkeet,ja uunin puolella kalat/ lihat eihän nänä nyt kaikki yhtäaikaisestimutta pikkuhiljaa opetellen ja sitä oppii vain onnen ja epäonnen kautta.
Itse olen kaupungin kasvatti mutta täällä maalla ollut yli 20v. en osannut silloin lämmittää edes saunanpesää, en leivinuunia saati sitten leipoa, mutta nyt osaan joka luukkua ja niin opit sinäkin.
Mutta älä laita peltejä liian aikaisin kiinni.
Iloisia ruuanlaittohetkiä sinulle. - ap.
lämmittäjälle kirjoitti:

Iloisia ruuanlaittohetkiä sinulle.Kiitos neuvoistanne kaikki!
Aika pieni tää hella meillä siis on, kaksi levyä (renkaineen) ja pieni uuni, mutta meitä on vain kaksi. Ollaan me ennenkin lämmitelty kaikenmoisia uuneja, niin että se puoli sujuu jo hyvin, mutta ruoka on laitettu sähköllä. Joten se on se uusi puoli koko hommassa.
Tarkoitus on oleskella maalla koko kesä, niin paljon kuin suinkin. Ilman ruokaa se tuskin sujuu...
Vähän siis jännää. Onneksi meillä on molemmilla runsas annos kärsivällisyyttä.
- -ukko-
siinä on lämmönsäätely (kun oletetaan, että se tuli on saatu aikaan). Kun puuliedessä ei oo niitä nappeja, joista voi päättää, että potut kiehuu hyvästi kolmosella. Eli lämpöä täytyy säädellä kattilan sijoittumisella lieden pinnalla suhteessa siihen, mistä kohdasta tuli lämmittää liettä eniten. Mutta mulla on kokemusta vain melko isosta puuliedestä. Jos liesi on pieni, en tiedä, kuinka paljon pinnan lämpö vaihtelee.
Uunin käytöstä ei oo kokemusta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507981Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662267Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332183- 1461756
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251246Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511233Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1101146Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65842Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58795Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7746