Mistä nainen kyvyttömälle miehelle?

Vaimo lähti toisen matkaan nelisen vuotta sitten. Yksi syy oli impotenssini. Sen jälkeen olen ollut yksin.

Kuitenkin haluaisin oman rakkaan. Kyvyttömyydestä huolimatta haluan seksiä ja on minussa jotain hyviä puoliakin. Mutta erektiota ei tule ilman piikkejä, ja niilläkin huonosti.

Naiset vastatkaa, tämä on oikeasti tärkeä kysymys.
91072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jokaisen kypsän naisen/miehen tulisi huomioida lääketieteelliset syyt seksuaaliseen kyvyttömyyteen. Seksiä voi harrastaa monella eri tapaa. Minä en ainakaan lähtisi pois tuollaisesta syystä. Pahoittelen ja uskon, että löydät vielä hyvän naisen itsellesi, kypsän aikuisen tällä kertaa.

Äänestä

Seksi on suhteessa tärkeä asia. Mutta seksi ei ole vain palkkää yhdyntää, se on koskettelua ja suukottelua ja apuna voi käyttää vaikka mitä nykypäivänä. Uskon ihan tosissani, että sinäkin vielä löydät sen oman rakkaan ja seksi sujuu tavalla tai toisella.

Äänestä
  • Multa lähti vaimo toisen ukon matkaan runsas vuosi sitten ja kyvyttömyys ei ollu syynä. Aina seisoo. Tosin naista en oo saanu viiteen vuoteen. Ja en todellakaan usko että vielä se nainen jostain minullekin löytyy. Ei se enää viiskymppiselle äijälle löydy. Kyllä se loppuelämä menee nyrkkikyllikin kanssa. Sad but true.

    Äänestä

  • äijä kirjoitti:

    Multa lähti vaimo toisen ukon matkaan runsas vuosi sitten ja kyvyttömyys ei ollu syynä. Aina seisoo. Tosin naista en oo saanu viiteen vuoteen. Ja en todellakaan usko että vielä se nainen jostain minullekin löytyy. Ei se enää viiskymppiselle äijälle löydy. Kyllä se loppuelämä menee nyrkkikyllikin kanssa. Sad but true.

    Ei kai 5-kymppinen mies voi olla sitä mieltä, ettei ketään löydy. Itse olen kohta 50 ja uskon ainakin, että mulle löytyy jostain mies. Naisia ja miehiä on maailma täynnä. Mutta panosta myös asiaan. Tapaile naisia. Ei he kotiin tule muuten.

    Äänestä

  • kohta 50 kirjoitti:

    Tapaile naisia sanot sinä, mutta itse en kyllä tiedä mistä niitä naisia löytäisin tapailtavaksi, vaikka näin vanha jo olenkin. Kapakoihin en kyllä lähde istuskelemaan, sillä siellä ainoat yhteydenotot naisilta on luokkaa "voiko tämän tuolin ottaa?"

    Äänestä

Nyt on ihan pakko nauraa elämän kummallisuudelle.

Uskottomuuspalstan perusteella moni nainen haluaa miehen, joka ei halua seksiä.

Naurattaa ihan oikeasti tää meidän elämä, meidän kaikkien. Mut oli ihan pakko heittää tää vitsi.

Äänestä
  • Olisin ihan onnellinen impo-miehen naisystävä jos hän on muuten ihana tyyppi. Oikeesti. Olen elänyt ilman miestä 12 vuotta eikä se ole ollut yhtään vaikeaa. Kiihotun vain harvoin ja useimmiten vain unissani. Miehen seuraa ja tukea olisin kyllä kaivannut paljon useammin.

    Aloittaja, tehdään treffit, olen 47v.

    Äänestä

  • heikko libido kirjoitti:

    Olisin ihan onnellinen impo-miehen naisystävä jos hän on muuten ihana tyyppi. Oikeesti. Olen elänyt ilman miestä 12 vuotta eikä se ole ollut yhtään vaikeaa. Kiihotun vain harvoin ja useimmiten vain unissani. Miehen seuraa ja tukea olisin kyllä kaivannut paljon useammin.

    Aloittaja, tehdään treffit, olen 47v.

    No niin, hienoa! menkää treffeille, heti! =)

    Äänestä

  • heikko libido kirjoitti:

    Olisin ihan onnellinen impo-miehen naisystävä jos hän on muuten ihana tyyppi. Oikeesti. Olen elänyt ilman miestä 12 vuotta eikä se ole ollut yhtään vaikeaa. Kiihotun vain harvoin ja useimmiten vain unissani. Miehen seuraa ja tukea olisin kyllä kaivannut paljon useammin.

    Aloittaja, tehdään treffit, olen 47v.

    !!

    Meilaa:

    [email protected]

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

LonelyBoy 55 kirjoitti:

Vaimo lähti toisen matkaan nelisen vuotta sitten. Yksi syy oli impotenssini. Sen jälkeen olen ollut yksin.

Kuitenkin haluaisin oman rakkaan. Kyvyttömyydestä huolimatta haluan seksiä ja on minussa jotain hyviä puoliakin. Mutta erektiota ei tule ilman piikkejä, ja niilläkin huonosti.

Naiset vastatkaa, tämä on oikeasti tärkeä kysymys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu