Olen 18-vuotias tyttö, 160cm pitkä ja painan 50kg. Olen harrastanut n. 6 vuotta lenkkeilyä ja pöräilen kesäisin.
Olen pitkään halunnut jo aloittaa myös juoksemisen, mutta pari aikaisempaa yritystäni viime kesänä ovat päätyneet lopulta pohjekipuihin (penikkatautiin?). Olen typeränä aina aloittanut liian innokkaasti (tunnin lenkki josta noin puolet juoksin)), mutta nyt haluaisin edetä hitaasti että jalat kerkeisivät tottua kunnolla. Olen käynyt kahden viikon ajan pari kertaa viikossa puolen tunnin lenkillä joista olen juossut 5 min. Tarkoituksena on lisätä pikku hiljaa juoksuosuutta, mutten tiedä mikä olisi hyvä lisäämistahti? Pelkään niin, että pohkeeni taas kipeytyvät ja joudun lopettamaan juoksemisen. Omistan juoksukengät ja venyttelen ennen ja jälkeen lenkin.
Ja haluaisin tietää voiko muu liikunta rasittaa juoksuharjoitteluani/jalkojani? Lenkkeilen päivittäin koirani kanssa 3-14 km.
Juoksun aloittelu?
2
595
Vastaukset
- minusta sä
olet aloittanut juoksemisen JO 6 vuotta sitten.Pöräilyllä tarkoitat ilm. pöyräilyä ja so erittäin hyvä juuri alaraajojen vahvistamiseen ja esim palautuksena useamman juoks päivän jälkeen.Maltti on valttia juostessa l. hitaasti aloittaen ja kun keho lämpiää niin sitten vauhtia kohtuudella.Sanotaan näin että paras kuntoilijan lenkki vauhti on sellainen että pystyy hyvin juttelmaan jos olis lenkkikaveri mukana , näin :)
- Trust me
Penikkatauti käsittääkseni tuntuu kasvuikäisillä enemmänkin siinä sääriluun edessä, ja tuskin olet enää kasvuiässä.
Jos kipu tosiaan on pohjelihaksessa, eikä esim. akillesjänteen alueella, se ei ole vaarallista. Lihakset kipeytyvät harjoitellessa, ja palautuvat sitten muutamien päivien kuluessa - varsinkin vanhemmilla voi mennä jopa yli viikko.
Hiljennä juoksuvauhtia aivan hiljaikseksi, hieman kävelyä kovemmaksi, ja juokse pehmeämmällä alustalla, jos mahdollista. Anna lihakselle aikaa palautua ennen seuraavaa kertaa. Kerta kerralta palautumisaika lyhenee (paitsi tietysti jos harjoitusta koventaa nopeasti). Lisää juoksun osuutta vähitellen. Saattaa olla, että nuo pitkähköt kävelylenkkisi estävät lihasten palautumista juoksusta, joten voi kannattaa lyhentää niitä silloin kun on palautumisvaihe, eikä muutenkaan kävellä monia kilometrejä heti sen juoksemisen perään - siis jos jaloissa ongelmia on.
Vain viiden minuutin juoksemisosuus viittaa liian kovaan vauhtiin. Tyypillinen virhe aloittelijoilla, pitää vain juosta niin pirun hitaasti aluksi, että se saattaa sivustakatsojia naurattaa. Muttei naurata kauaa.
Ennen juoksulenkkiä on turha venytellä, ja jälkeenkin tapahtuva on parempi vasta joskus muutamaa tuntia myöhemmin.
Toki voi pohkeita muutenkin vahvistaa, esim. hyppimällä hyppynarua, tai ihan muuten vain.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760