Pannaanpa yksi hyvä ja raikas salaatti halukkaille - japanilaiseen malliin:
Moni lienee nähnyt kauppojen vihanneshyllyillä isohkoja, valkoisia jötiköitä - retikoita. Tässä ruoassa vinkki siitä, miten sitä voisi käyttää.
retikkaa parikymmmentä senttiä
porkkanaa pari kappaletta
puolikas kurkkua
Pese ja kuori vihannekset ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi - juliennesuikaleiksi lähes. Sekoita keskenään kulhoon. Jos haluat sellaisia kauniita lastuja, niin käytä perunakuorimaveistä ja vuoleskele vihannekset lastuiksi paitsi kurkku - tee siitä suikaleita.
Kastike:
1 dl rypsiöljyä tai muuta vastaavaa - auringonkukka tms.
2 rkl seesamöljyä
2 rkl valkoviinietikkaa - jos saat japanilaista niin vielä parempi
1 rkl soijaa - japanilaista
1 rkl hunajaa tai sokeria
1 rkl sinappia - Dijon; no, oma makea sinappimmekin kyllä käy, onhan tässä sokeria mukana
2 rkl hiennonnettua seesaminsiementä, hierrä huhmaressa tms. hienoksi
1 rkl seesaminsiemeniä sellaisenaan
Hienonna seesamit jauheeksi. Sekoita kaikki ainekset yhteen hyvin ja anna vetäytyä vähän aikaa. Sekoita retikka-porkkana-kurkkusalaatin kanssa. Maistele, jotta saat miellyttävän maun aikaan ja lisää tarpeen mukaan sokeria, jos tuntuu liian kirpeältä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.