Sosialismi tieteellisen tutkimuksen kohteena

tieteellinen näkökulma

SOSIALISMI TIETEELLISEN TUTKIMUKSEN KOHTEENA


Sosialismi on poliittinen ideologia joka toimii virkamiesten ja virkamiesluokan taloudellisten etujen lisäämiseksi ja turvaamiseksi. Sosialismi ei siis lähtokohtaisesti ole työtätekevän kansanosan tai köyhälliston poliittinen liike, vaan sosialismi on virkamiesluokan etuja ajava liike. "Sosialisti on itsekäs ja rationaalisesti toimiva puolue- tai AY-aktiivi, tai virkamies joka pyrkii laskelmoiden käyttämään yhteiskuntaa ja verotusta hyväkseen." Sosialistien tarkoituksena on luoda mahdollisimman paljon virkoja kuntien ja valtion virastoihin ja sillä tavoin hyötyä verotuksesta ja kaikin tavoin saada taloudellista hyötyä valtiosta ja yhteiskunnasta. Jakamalla pieni osuus verokertymästä köyhällistolle ja erilaisille "vähemmistoille" saadaan nämä suurilukuiset kansanryhmät tukemaan sosialismia. Sosialismin todellinen päämäärä on kuitenkin yhteiskunnan kaikkien taloudellisten resurssien kollektivisointi puolue-eliitille ja ylimmille virkamiehille. Kommunismissa valtion-omaisuuden hallintaoikeus kuuluu käytännössä puolue-eliitille joka on kaikissa sosialistivaltioissa elänyt yltäkylläistä elämää.

Sosialismin tarkoitus ei ole auttaa köyhiä, vähemmistöjä tms vaan kommunismin tarkoitus on veronsiirtojen ja pakkokollektivismin avulla luoda lisää virkoja ja tuottaa taloudellisia etuja virkamiehille. Kommunistimaissa virkamieskunta ja puolue-eliitti nauttii korkeimmasta elintasosta, kun taas suurilukuinen köyhällistö elää kurjuudessa ja nälässä. Poliittisista lupauksista huolimatta.

Sosialismi on pyramidipeli joka lupaa kaikille jotakin, mutta jossa alin porras joutuu pian tyytymään kurjuuteen. Pyramidin huipulla on sosialistinen puolue-eliitti joka pitää rahakkaimpia virkoja ja elää yltäkylläistä elämää. Toiseksi parhaiten tienaavat alemmat virkamiehet joille sosialismi lupaa virkoja ja hyvän palkan. Alimmalla portaalla ovat työttömät joille luvataan kohtuullista elintasoa mutta jotka ensimmäisenä joutuvat pettymään sosialisti-poliittikkojen lupauksiin. Sosialismi on eräänlainen tulonsiirto peli. Se on rahan-jako-koneisto jolla verovaroja siirretään tuottavasta toiminnasta (yritykset) tuottamattomille tahoille (virkamiehet). Tässä poliittisten lupausten pelissä yksilön taloudellinen vastuu siirretään kätevästi valtiolle (valtio maksaa) samalla kun itse pyritään hyötymään tulonsiirroista.

Sosialismi perustuu joukkovoiman hyödyntämiseen (individualismin sijaan) ja sosiaalisen vaikuttamisen hyödyntämiseen, ja petoksen ja propagandan tehokkaaseen käyttöön. Oikeistoliikkeen tuleekin oppia heidän oveluudestaan, siitä kuinka he 1900-luvun lopulta lähtien ovat menestyksellisesti soveltaneet petosta, propagandaa ja poliittista juonittelua saavuttaakseen nykyisen valta-asemansa.

Sosialismi luo köyhyyttä koska siinä estetään ihmisiä tekemästä työtä kun se asettaa yrittämisen esteeksi työnantajamaksuja, veroja ja palkkamääräyksiä. Sosialismi ei teoriassa, eikä käytännössä poista köyhyttä vaan se luo sitä. Kommunistimaissa havaittu kurjistuminen on seurausta ihmisten taloudellisen toiminnan haittaamisesta, estämisestä tai kieltämisestä. Mutta ei sosialismin ole edes tarkoitus ole poistaa köyhyyttä, vaan turvata ja lisätä virkamiesten taloudellisia etuja ja rikkauksia.

Sosialismissa sensuurin ja koululaitoksen aivopesu-ohjelman tarkoitus on turvata sosialisti-eliitin vallassa pysyminen.



VOIDAANKO SITTEN KOMMUNISMIA VOITTAA?

Onko kommunismi historiallinen vääjäämättömyys? Suomalaiset uskovat että ihmisten ahneudesta ja kateudesta johtuen sosialismi on väistämätön yhteiskunnallinen asiaintila. Kateus on varmasti jossakin mielessä väistämätöntä, mutta sosialismin yhteiskunnalliset tuskin ovat.

Liberalismiin päästää vain siten että liberalistit pikku hiljaa miehittävät suuren osan sosialistisen yhteiskunnan virkamieskunnasta. Liberalistien tulee siis soluttautua kaikkialle yhteiskuntaan sen eri tasoille ja kaikkialle virkamieskuntaan, sosiaali, koulutus - ja hoiva-alalle, terveydenhuoto sektoreille, virastoihin, armeijaan, poliisiin.

Käytännössä se pieni liberalistien vähemmistö joka Suomessa on, ei voi tehdä mitään. Sitten kun enemmistö kansasta kannattaa liberalismia, niin vasta sitten voidaan ryhtyä lain muutoksiin. Sitä ennen on vain toimittava sosialistisen yhteiskunnan sääntöjen mukaan ja liittouduttava suurista sosiaalidemokraattisista puolueista (SDP, Keski., Kok) oikeistolaisimpien kanssa.

Liberalismi voi voittaa vain jos se soveltaa sosiaalidemokratian omia keinoja, ennenkaikkea 1) joukkovoimaa, 2) petosta ja 3) propagandaa ja media vaikuttamista.

Liberalistien kannattaa liittoutua suurten puolueiden kanssa ja muodostaa ryhmittymiä niiden sisään. Eli muutos on asteittaista, asteisttainhan Suomikin siirtyi sosialismiin, ja asteittain se voi sieltä tulla pois.

Oikeistoliikkeen on hyväksikäytettävä kaikkia sosialismiin sisäänrakennettuja instituutioita ja soluttauduttava virkamieskuntaan kaikille sen tasoille. Valtiota, virkoja, sosiaaliturvaa, AY-liikettä ja muita hyvinvointiyhteiskunnan instituutioita tulee häikäilemättä hyödyntää ja hyväksikäyttää koska ne ovat osa-kommunistista rahanjako-koneistoa. Julkisen rahan hyväksikäyttäminen tulee tehdä täysin julkeasti, ilman omantunnon tuskia, koska sosialistit jakavat veronmaksajilta väkivallalla kerättyä ns "likaista-rahaa". Sosialistit jakavat veronmaksajilta väkivallalla kerättyä rahaa, mutta niiltä maaorjilta joilta rahat ryöstetiin ei kysytty mitään. Sosialistien avustukset ja sosiaaliturva eivät ylipäätään ole mitään hyväntekeväisyyttä, vaan valtion jakamaa ilmaista rahaa, ns "likaista rahaa", jota hyväksikäyttävät niin virkamiehet kuin avustettavatkin. Sosiaaliturvaa tulee hyväksikäyttää röyhkeästi ilman mitään lojaliteettia sosialistiselle "hyvinvointi"-valtiolle.

Exploit the system!

22

1920

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olen

      ymmärtänyt, vaikka kotona, ikäni penniä(senttiä)
      venytänyt. sen verta hyvä tuo mediakasvatus on rivien välistä oppinut lukemaan, enkä juuri montaa sanaa ole vuosien varrella vaihtanut

    • Leme

      Puhut paljon, mutta enimmäkseen propagandaa. Tarkistapa ensin mitä tarkoittaa kommunismi ja mitä sosialismi. Aivan, taidat tietää, mutta sotket ne tahallaan, koska kirjoituksesi perustuu propagandaan. Siinä mielessä kommunismi johtajilla ja sinulla on ainakin jotain yhteistä.

    • Q. Mark

      Miten tämä soluttautumalla ja samoja menettelytapaja käyttävä, saavutettu liberalismi sitten eroasi "sosialismistasi"?

    • Ei tärkeilylle

      Yritätkö saada painoarvoa mielipiteillesi puhumalla tieteellisestä tutkimuksesta. Teksti tuo ennemmin mieleen peruskoulun tai kansakoulun ainekirjoituksen. Tuo tieteellisyys keppihevosena
      häiritsee vaikka ajatukset olisivat varteenotettaviakin. Kaikkia ei voi huijata.

    • Marxin haamu

      ... vuosisadalla ja missä kuvitelmissa oikein elät?
      Kannnttaako tuo saman skeidan postaaminen nettiin vuosikausia?

    • hyötyminen verokertymästä

      Sosialismissa suurin osa kertyneistä verovaroista käytetään virkamiesten palkkoihin. Sosialismin päämääränä on hyväksikäyttää ja hyötyä veronmaksajista. "Hyväntekeväisyydellä" sitä perustellaan. Kyseessä on verottamiseen ja veronmaksajien hyväksikäyttämiseen perustuva eräänlainen parasiitti- eli lois-strategia. Sosialistit voidaan voittaa vain hyödyntämällä vastaavaa lois-strategiaa heitä vastaan. Oikeistolaisten tahojen on hyödynnettävä sosialistista virka-järjestelmää ja pyrittävä hyväksikäyttämään virkoja, AY-liikettä, sosiaaliturvaa ja muita sosialismiin sisäänrakennettuja instituutioita. Järjestelmän johdonmukainen hyväksikäyttäminen tulee johtamaan sosialistijärjestelmän sortumiseen koska mikään parasiittilaji ei tule toimeen imemälä verta toisistaan.

    • joo ja varmasti:D

      ...mutta kuiten kaikki aivolliset huomaavat,kyseessä on "essee" ja sen aiheena on esittää kooste kaikista niistä probaganda väitteistä,joita sosialismiin liitetään ja joilla haetaan tunnepohjaista vastetta yksilöistä,jotka eivät joko kykene,tai asenteidensa vuoksi tahdo tutkia todellisia faktoja,todellisten tieteen kriteerit täyttävien tutkimusten ja teorioiden kautta...Joten LOL:D:D hyv yötä trolli parka!!

    • Piraatit.fi

      KUPPAA SOSIALISTIHALLINNON JAKAMAT ERILAISET "AVUSTUKSET" JA TUET

      Sosialistit kiskovat veroa yrittäjiltä ja jakelevat rahaa virkakoneistonsa kautta mm sosiaaliturvan muodossa. Suurin osa verovaroista päätyy tietysti ahneiden virkailijoiden omaan taskuun, mutta osan demarit joutuvat jakamaan kansalle poliittisen suosion ostamiseksi.

      On aina ja kaikkialla oikein hyväksikäyttää sosiaaliturvaa ja kupata sosialisti-hallinnon jakamat rahat itselleen. Olisi väärin antaa vain kierojen sosialistien hyötyä yksin verorahoista, kun taas toiset jäisivät ilman mitään. Olisi väärin antaa vain kierojen sosialistien hyötyä verovarojen jakelusta eri instituutioidensa kautta.

      Siksikin sosiaaliturvaa tulee hyväksikäyttää ja hyödyntää, ja sosialistien jakelemat rahat on kupattava sosialisti-hallinolta pois, millä tekosyyllä milloinkin. Sosialismissa valtion jakamaa yrittäjiltä ryöstettyä rahaa on jonkin verran jaossa ja se tulee aina kupata sosialistihallinolta pois. Demari on varas, on aina ja kaikkialla oikein kupata sosialisti-hallinolta demarien jakelemat rahat (mm sosiaaliturva, virat, ay-kassan varat jne).



      KAAPATKAA VIRAT JA KUPATKAA SOSIALISTIHALLINNON VIRKAMIEHILLE JAKELEMAT RAHAT


      Sosialistisen talousjärjestelmän päämekanismi on kilpailu viroista. Valtion rahoittaa virkoja ja ahneet kansalaiset pyrkivät pääsemään näihin virkoihin. Korkeimman elintason saavat ne jotka pääsevät rahakkaimpiin virkoihin.
      Koska sosialismissa vain virkamiehillä on lainsuoja, kehoitammekin kaikkia hankkimaan virkamies-statuksen, ja tarvittaessa vasemmistopuolueiden (SDP. Kesk, Kok) puoluejäsenyyden, eli pyrkimään virkoihin ja kuppaamaan sieltä sosialistihallinnon rahat.

      EU:ta vastustavat MEP:it tekevät täysin oikein kun sekä kuuluvat EU-parlamenttiin että samalla vastustavat EU:ta. On täysin oikein ottaa ne virat, parlamenttipaikat joita EU rahoittaa verorahoilla, ja silti avoimesti tai peitetysti vastustaa eu-ta. Jos EU:n julkinen vastustaminen kielletään, on täysin oikein jatkaa vastustamista peitetysti. EU:n vastustajien tulee tavoitella EU-virkoja, ja toimia sieltä joko avoimesti tai peitetysti EU:ta vastaan.


      KUPPAA AY-KASSAN VARAT

      Ay-liiton jäsenyys johtaa ansiosidonnaiseen koska sillä on haluttu pakottaa ihmisiä ay-liikkeeseen.
      Ay-kassan varathan on kiskottu veronmaksajien selkänahasta.... tottakai valtion rahoittamasta kassasta kannattaa aina ottaa rahat pois.. hölmähän se on joka ei ota niitä rahoja kun ne on veroilla katettu .... demarilta on aina kupattava rahat pois.... Liitosta ei tule erota ennenkuin lakia muutetaan niin että

      1) AY:llä ei ole oikeutta anastaa työnantajat tiloja hallintaansa /lakkovahdit, tai estää lakkorikkureiden paikalle saapuminen

      2) AY:llä ei ole oikeutta estää vapaita työsopimuksia

      3) AY:llä ei ole oikeutta estää lakkorikkureiden (vapaiden työläisten, eli työttömien) työpaikalle saapumista

      Niin kauan kuin itse valtiovaltakin hyväksyy ay-liikkeen kiristysoikeudet, ja muun mafiatoiminnan, niinkauan on oikeutettua kuuulua liittoon ja kupata kassan rahat. Vasta sitten kun lakia on muutettu niin että lakkoilijat irtisanotaan, ja poliisijoukot ovat valmiit ottamaan jokaisen ay-pomon kiinni niin että heidät voidaan tuomita laittomasta anastuksesta, kiristyksestä ja väkivaltarikoksista, vasta sitten tulee erota ay-liikkeestä.

    • tompala-71

      Käsittääkseni Yhdysvaltojen talous malli on aikas liberaallinen..ja ei se mikään tasavertaisuuden kehto ole..päin vastoin sen "rikkaus" on aina perustunut jonkun kansan tai kansan osan riistoon, oman edun törkeään tavoitteluun ja välinpitämättömyyteen kansaa kohtaan hallitsevassa elitiissä...ja lähes totaaliliberaalisia valtoita edustaa muutamat länsiafrikan rannnikko valtiot joissa valtio ei maksa vähäisille virkamiehilleen edes nimellistä palkaa, vaan nimikkeen turvin virkamies voi kerätä veron tyyppisiä maksuja palveluksistaan..eli hyvin edullinen hallintomalli hallitukselle...ja kansallis omaisuutta saa hallita kuka vaan jos pystyy ja liberaaleilla ehdoilla. Jos Sosialistiset maat kompastuivat virkamiesten ahneuteen ja sairaiden ihmisten henkilö palvontaan..niin se on kyseisten ihmisten vääristynyt tulkinta sosialismista. Täytyy myös muistaa että samaan aikaan eräs liberalistinen maailman valta teki kaikkensa että sosialismi epäonnistuisi ajamalla teollisesti kehittymättömät maat sotateollisuus kilpavarusteluun, ja onnistui. Nyt tämä sama voima retuuttaa islamistista maailmaa. ..miksikö? Siksi että liberalistisessa maailman kuvassa Ahneus on tavoiteltava ja hyväksyttävä luonteen piirre. Ja kaikki kaikki muut luonteen piirteet ovat ei toivottavia ominaisuuksia liberaalien maailmankuvassa, se on kaupan ultima ajattelua..kaikki mitä voi myydä myydään maximaalisella voitolla, kaikki mikä estää vielä suuremman myynti voiton saamisen poistetaan. Maailman historia on täynnä liberallistisia paratiiseja esim. Belgian Kongo, Viktoriaaninen Imperiumi ,Yhdysvallat..ja taitaa Israelkin olla menossa Isoveljensä ohjauksessa siihen suuuntaan!

      • hghgghhg

        Sosialistit ovat ahneita

        Liberalistit ovat itsekkäitä

        Tässä on tietty ero


      • humaani ihminen

        Aika monesti SPR ja muut hyväntekeväisyysjärjestöt ovat vasemmistolaisia. Toisin sanoen ne kannattavat veroriistoa, veronkiskontaa koska ovat ahneita virkamiehiä jotka haluavat lypsää veronmaksajien rahat itselleen. Sosialistit ovat kollektivisteja, veronkiskojia, kiduttajia, sadisteja ja ihmisoikeusrikosten kannattajia (sensuuri).

        Hyväntekeväisyyttä voi tehdä vain tukemalla oikeistopuolueita, koska oikeisto kunnioittaa köyhien omistusoikeutta ja taloudellisia vapauksia, ja oikeutta saada pitää palkka työstään. Vasemmiston hyväntekeväisyysjärjestöt (SPR) on vain kulissi, savuverho jonka takana ahneet virkailijat riistävät köyhiä.

        Ottakaa kaikki vastaan mitä sosialistiset hyväntekeväisyys järjestöt jakavat. Mutta älkää itse antako mitään rahaa sosialistien keräyksiin. Kuppaa sosialistin rahat, ja aseta sosialisti vastuuseen veronkiskonnasta ja muista rikoksista.


        työttömien tulee kupata soskusta toimeentulotuet ja työkkäristä työttömyyskorvauksia sillä on oikein kupata demarilta rahat pois, ja PETTÄÄ demaria


        Sosialistien rahaa voi helpoiten kupata kun hankkii kunnan tai valtion viran.
        Sosiaaliala, terveydenhuolto, koulutus. Kaikki nuo tutkinnot on hyödyllisiä kun kuppaa sosialistien jakamaa rahaa.

        Liity liittoon kuppaa sosialistin rahat.

        Virat, tuet, tukiaiset kaikki rahat mitä sosialistit jakelee on kupattava sosialistilta pois.

        Sosialistit kiskovat veroa yrittäjiltä ja jakelevat rahaa virkakoneistonsa kautta mm sosiaaliturvan muodossa. Suurin osa verovaroista päätyy tietysti ahneiden virkailijoiden taskuun, mutta osan demarit jakavat kansalle poliittisen suosion ostamiseksi.

        On aina ja kaikkialla oikein hyväksikäyttää sosiaaliturvaa ja kupata sosialisti-hallinnon jakamat rahat itselleen. Olisi väärin antaa vain kierojen sosialistien hyötyä yksin verorahoista, kun taas toiset jäisivät ilman mitään. Olisi väärin antaa vain kierojen sosialistien hyötyä verovarojen jakelusta eri instituutioiden kautta.

        Siksikin sosiaaliturvaa tulee hyväksikäyttää ja hyödyntää, keksityillä tekosyillä ja sosialistien rahat on kupattava sosialisti-hallinolta pois. Demari on varas, on aina ja kaikkialla oikein kupata demarin jakelemat rahat itselleen.


        Tärkeintä on nyt vain se että veroriistäjä saadaan vastuuseen rikoksistaan, sillä veroriisto aiheuttaa köyhyyttä, työttömyyttä ja nälänhätää


    • tieteellinenmielipid

      Mitä sitten tarkoitetaan sosialismin pyramidi-rakenteella?

      Se tarkoittaa moniportaista houkutteleviin lupauksiin perustuvaa rahankeräysjärjestelmää. Siinä on ylätaso, keskitaso, ja ala-taso Esimerkiksi paperimiehet hyväksyvät ay-pomot, ja ay-pomot puolestaan SAK:n pomot, ja nämä poliittisen johdon, koska näin he kaikki pystyvät turvaamaan omat etuntunsa. Köyhät vaan eivät pääse paperitehtaisini töihin. Kaikki on paperimiehen kannalta hyvin niin kauan kun he pystyvät saamaan tukea suurilukuiselta kansalta joka uskoo heidän huijaukseensa

      http://liberalismi.net/media/kuvat/vaalilupaus.jpg

      Jos luet vasemmistolaisten houkuttelevata kuulostavia vaalilupauksia mieleesi ehkä tulee kysymys "Mistä rahat hyvinvointiin?" "Kuka maksaa?" Sosialisteille se on toissijaista kuka maksaa, maksaja on aina kasvoton valtio, eli lopulta veronmaksajat, sillä heillä ei ole kykyä eikä aikomusta täyttää lupauksiaan. Katteettomia lupauksia vastikkeettomista tuloista voidaan tehdä: Pääasia on että äänestäjiä saadaan ja sitäkautta virkoja ja palkkaa.

      • reppana luulet....

        ..maksaneen nämä pohatoille annetut veroedut,optiot ja osingot,jumalattomat palkkakustannukset kuntien ja valtion johtoportaalle, yritystuet mm. Nokialle sun muille yksityisille konmserneille jne jne. taivaastako ne rahat tippuivat? Kuules kyllä se on aina se veronmaksajan tasku millä käydään!Olennaisinta on minne ne rahat pannaan yksityisille rovoille palkkioiksi ja voitoiksi, vai koko kansalle hyvinvointiin ja työllistämiseen!


    • Oscar Wilde

      “When I was young, I thought that money was the most important thing in life; now that I am old, I know it is” Oscar Wilde

      • quote2.

        "Poliitikot eivät koskaan syytä sinua ahneudesta kun haluat muiden rahoja, ainoastaan silloin kun haluat pitää omasi." - Joseph Sobran


    • inflaatio tietoa

      Rahan määrää ei pidetä vakiona, vaan rahan kokonaismäärä rahankierrossa kasvaa koko ajan, eli seteleitä painetaan lisää

      http://en.wikipedia.org/wiki/Money_supply
      http://en.wikipedia.org/wiki/File:Euro_money_supply_Sept_1998_-_Oct_2007.jpg

      rahan määrä kasvaa, mutta niin nousee myös BKT muutaman prosentin vuosittain, näiden suhteesta määräytyy inflaatio

      Hyvin toimivassa taloudessa deflaatio (rahan arvon nousu) on normaali kehityssuunta, jos rahan määrä pidetään vakiona.

      http://en.wikipedia.org/wiki/Money_supply

      That equation rearranged gives the "basic inflation identity":

      %ΔP = %ΔM %ΔV - %ΔQ

      P is the average price of all the goods and services sold during the year. Inflation (%ΔP)
      M is the total dollars in the nation’s money supply. The rate of money growth (%ΔM)
      V is the number of times per year each dollar is spent. The change in velocity (%ΔV) =0,
      Q is the quantity of assets, goods and services sold during the year. The rate of output growth (%ΔQ)

      %ΔP = Inflaatio prosentti
      %ΔM = Rahan määrän vuotuinen muutos
      %ΔV = 0, voidaan jättää huomiotta
      %ΔQ = GDP:n muutos prosentti

      Yksinkertaistettuna

      Inflaatio[%] = Rahan määrän muutos - GDP:n kasvuprosentti

      Eli koska toimivassa taloudessa GDP kasvaa, inflaatio on negatiivinen, jos rahan määrä on vakio. Eli normaalisti rahan arvo nousee.

      Vaikka rahaa painetaan tietty määrä joka vuosi, se ei tarkoita että rahan arvo laskee. Jos rahaa painetaan huomattavasti enemmän kuin GDP nousee, silloin rahan arvo laskee.

      • inflaatiotietoa

        Ålandsbanken: Setelikoneet pysyvät käynnissä ja inflaatio laukkaa

        .Ålandsbanken Asset Managementin toimitusjohtaja Stefan Törnqvist kertoi markkinakatsauksessaan olevansa erittäin huolestunut inflaation kehityksestä niin USA:ssa kuin euroalueellakin. Suurimmat syyt tähän ovat maiden elvytysohjelmat ja Kiinan talouskasvu.

        (lue: elvytys = rahan painaminen)

        USA on tällä hetkellä Portugaliakin velkaantuneempi eikä selviä merkkejä ole vielä nähtävissä siitä, että maan talouskasvu olisi pysyvästi kestävällä pohjalla. Yhdysvaltain keskuspankki Fed on kuitenkin – ainakin vielä toistaiseksi – lopettamassa elvytysohjelma QE2:n käytön ensi kuussa. Törnqvist on kuitenkin erittäin epäileväinen asian suhteen. Hänen mielestään USA:n setelikone on vielä toistaiseksi pidettävä käynnissä, sillä maan vielä haavoittuvainen talous ei kestäisi korkotason äkillistä nousua.

        Elvytyksen jatkamisella on kuitenkin kääntöpuolensa. Liian voimakas elvytys ja ongelmien siirtäminen dollareita painamalla voi saada inflaation riistäytymään käsistä.

        ”Matalapalkkamaa” Kiinasta tulossa inflaatioveturi

        Pitkään globaalien yritysten halpatyövoiman mekkana toiminut Kiina on kovaa vauhtia siirtymässä hintatason laskijan roolista inflaatioveturiksi.

        ”Ei euroalueen tilanteessakaan hurraamista ole”

        USA:n ja Kiinan tilanteesta keskustelu Ålandsbankenin lehdistöaamiaisella siirtyi nopeasti euroalueeseen, jonka tilasta Törnqvist on erittäin huolestunut.

        Setelikoneiden Törnqvist odottaa pysyvän käynnissä tälläkin mantereella, mikä ei valitettavasti ainakaan helpota inflaatioaaltoa, jonka alussa tällä hetkellä olemme. Sitä kuinka korkealle inflaatio tulee nousemaan, Törnqvist ei uskaltanut lähteä veikkaamaan.


      • inflaatiotietoa
        inflaatiotietoa kirjoitti:

        Ålandsbanken: Setelikoneet pysyvät käynnissä ja inflaatio laukkaa

        .Ålandsbanken Asset Managementin toimitusjohtaja Stefan Törnqvist kertoi markkinakatsauksessaan olevansa erittäin huolestunut inflaation kehityksestä niin USA:ssa kuin euroalueellakin. Suurimmat syyt tähän ovat maiden elvytysohjelmat ja Kiinan talouskasvu.

        (lue: elvytys = rahan painaminen)

        USA on tällä hetkellä Portugaliakin velkaantuneempi eikä selviä merkkejä ole vielä nähtävissä siitä, että maan talouskasvu olisi pysyvästi kestävällä pohjalla. Yhdysvaltain keskuspankki Fed on kuitenkin – ainakin vielä toistaiseksi – lopettamassa elvytysohjelma QE2:n käytön ensi kuussa. Törnqvist on kuitenkin erittäin epäileväinen asian suhteen. Hänen mielestään USA:n setelikone on vielä toistaiseksi pidettävä käynnissä, sillä maan vielä haavoittuvainen talous ei kestäisi korkotason äkillistä nousua.

        Elvytyksen jatkamisella on kuitenkin kääntöpuolensa. Liian voimakas elvytys ja ongelmien siirtäminen dollareita painamalla voi saada inflaation riistäytymään käsistä.

        ”Matalapalkkamaa” Kiinasta tulossa inflaatioveturi

        Pitkään globaalien yritysten halpatyövoiman mekkana toiminut Kiina on kovaa vauhtia siirtymässä hintatason laskijan roolista inflaatioveturiksi.

        ”Ei euroalueen tilanteessakaan hurraamista ole”

        USA:n ja Kiinan tilanteesta keskustelu Ålandsbankenin lehdistöaamiaisella siirtyi nopeasti euroalueeseen, jonka tilasta Törnqvist on erittäin huolestunut.

        Setelikoneiden Törnqvist odottaa pysyvän käynnissä tälläkin mantereella, mikä ei valitettavasti ainakaan helpota inflaatioaaltoa, jonka alussa tällä hetkellä olemme. Sitä kuinka korkealle inflaatio tulee nousemaan, Törnqvist ei uskaltanut lähteä veikkaamaan.

        Quantitative Easing is On The Way
        Puru Saxena, chief executive at Puru Saxena Wealth Management

        http://video.cnbc.com/gallery/?video=1937291737


      • inflaatiotietoa

      • uhuhuhuhuh
        inflaatiotietoa kirjoitti:

        http://www.marketoracle.co.uk/Article17937.html

        “When the price of gold moves, gold's price isn't moving; rather it is the value of the currencies in which it's priced that is changing.”

        – John Tamny, economist, H.C. Wainwright Economics

        http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110886173

        Euroopan keskuspankki EKP päätti sunnuntai-illan puhelinkokouksessaan auttavansa velkakriisistä kärsiviä maita ostamalla niiden velkakirjoja. Analyytikkojen mukaan tämä tarkoittaa, että EKP aikoo ostaa Italian ja Espanjan joukkovelkakirjoja. Keskuspankin odotetaan aloittavan velkapapereiden ostot maanantaiaamuna markkinoiden auetessa.
        Kun keskuspankki ostaa valtioiden velkapapereita, se kasvattaa liikkeellä olevan rahan määrää. Rahapainon käynnistämisen varjopuoli on inflaation kiihtymisen uhka.


    • virkalijoidenrahat

      Kansalaispalkka tarkoittaa sellaista sosiaaliturva järjestelmää, jossa sosiaalivirkalijat (TYP, KELA, TE, soskut) irtosanotaan, mutta työttömät, ja kaikki muutkin saavat 650 eur/kk käteen (ei erillistä asumistukea)

      Kanslaispalkassa kymmeniä tuhansia virkailijoita irtisanotaan viroistaan ja virastoja lakkautetaan. Kansalaispalkka on hyvä juttu työttömille, mutta huono juttu ahneille virkalijoille jotka tipahtavat työttömien alapuolelle

      Virkalijoiden eläkkeet ja ansiosidonnaiset kuuluvat työttömille! Eli eläkekassojen varat ja työttömyyskassojen varat tulee takavarikoida ja jakaa työttömille, vuokratyöläisille ja orjatyöläisille


      Sairaalat/TK't tulee yksityistää ja TEHY lakkauttaa


      Virkalijoiden eläkekassojen rahat on takavarikoitava ja jaettava työttömille. Virkalijoilta tulee ottaa ansiosidonnaiset ja eläkkeet pois ja jakaa rahat työttömille/vuokratyöläisille

      Virastot (TYP, KELA, Soskut, TE-keskukset, opintotukitst) tulee lakkauttaa ja virkalijijat on irtisanottava. Kansalaispalkka takaa työttömille samat tulot kuin nyt, mutta virkalija ei pääse vetämään välistä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1847
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1543
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1243
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1141
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1139
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe