04.04.2008
Kemijärven kaupunginjohtaja Timo E. Korva ei pidä ympäristöoikeuden asiantuntijoiden tyrmäävää lausuntoa esteenä sellutehtaan pakkolunastamiselle.
YLE Uutisten haastattelemat Helsingin, Joensuun ja Lapin yliopistojen ympäristöoikeuden professorit epäilevät lunastushakemuksen läpimenoa.
Heidän mielestään lunastuslakia ei ole tarkoitettu omaisuuden pakkolunastukseen ja siirtämiseen toiselle yksityiselle yritykselle.
Korva sanoo, että kommentteja voi esittää kuka vain, mutta kyseiset asiantuntijat eivät ratkaise asiaa, vaan valtioneuvosto.
Ajat muuttuvat - tulkinnat muuttuvat
Korvan mukaan ajat muuttuvat ja myös lain tulkinta muuttuu ajan saatossa.
- Tämä näkyy muun muassa vesilain tulkinnassa. Sierilän selvitysmiehet tulkitsivat lakia siten, että voimalaitosta ei pitäisi rakentaa. Aiemmin sama laki on mahdollistanut rakentamisen, Korva sanoo.
Valtioneuvoston on hänen mielestään otettava ratkaisussaan huomioon Stora Enson pyrkimys kilpailun rajoittamiseen ja liian suureen markkina-asemaan.
- Stora Enso ilmoitti heti, että sen aikomuksena on varata Itä-Lapin puu käyttöönsä muualle, Korva muistuttaa.
Valtioneuvoston pitää Korvan mielestä kysyä kilpailuvirastolta kantaa asiaa päättäessään. Toisaalta viraston pitäisi ottaa asiaan kantaa ilman kysymistäkin, Korva sanoo.

Vastaukset 20
Vanhimmat
se tietää miten asiassa valtioneuvoston pitäisi menetellä, siellä on tietoa nääs!
vaihtaa Kemijärven kaupunginjohtaja ? - nykyisestä on kommenttien perusteella tainnut aika ajaa ohi jo ajat sitten.
Luuletteko tällä konstilla pelastavanne tehtaan? Käräjöidä voi, mutta hyödyttääkö se mitään? Pelotellaan korkeintaan muut yrittäjät pois. Onko Kemijärven kaupunginjohto vain sellunkeittäjien asialla? (sekä niiden metsänomistajien, jotka ovat hakanneet puunsa niin, että on vain sellunkeittoon kelpaavaa risukkoa)
Vain täydellinen ÄÄLIÖ heittäisi tuollaista roskaa.
Väitän, ettei Korva ole ääliö. Ei ole ainakaan aikaisemmin ollut. Mutta miksi mies jauhaa nyt täydellistä roskaa ????
syynä on massaliikkeen taholta häneen kohdistettu kova painostus - miten muuten ennen aivan järkevänä pidetty mies voi mennä noin sekaisin ?
eihän se korva koskaan mikään välkky ole ollut, ei edes silloin kun oli kansanedustajana,mutta hänhän kuuluikin kepuun,sillä totuushan on että kepu ei aja maanviljelijöiden eikä maaseudun ihmisten asiaa vaan suurpääoman, josta sille on enemmän hyötyä taloudellisesti?????
Ei massaliike ole Korvaaa painostanut vaa Stora enso. Ei tarvittaisi mitään pakkolunastusta jos tehdas myytäs jollekkin suosiolla ja annettaisiin kehittyä rauhassa biolaitokseksi.Samalla saata se vanha jätejärvi puhistettua asiallisesti ettei kävis niin kuin nyt näyttää että jätejärvi jää vuosikymmeneksi luonnonlammikoksi ja puristellaan muna ja toivotaan parasta. Jos jotain haittoja tulee niin Enso pesee kätensä ja yhteiskunta kaupunki maksaa loppupuhdistuksen ja silloin ei puhuta pikkusummista.
eikä sorru näiden pikkukyläpoliitikoiden populismiin!
kukaan samanhenkinenkään teollisuuspamppu ei kehtaa tehdä yhteistyötä, toiminnallaan ajaa yhä enämpi Lappia reservaatiksi. Katso mallia muista suurista Lapin kunnanjohtajista.
enää 24 päivää tehdasta sitten alkaaa purkutyöt
ihan oikein selluköpeille
ja ajaa näiden "räksyttäjienkin" etua pyrkimyksellä pelastaa työpaikkoja ja teollista toimintaan itälapissa.
Kapulan heittäjistä ei kannata välittää, kateellisia pikkupoliitikoita riittää aina!
Tulis nyt se uusi sellunkeittämö niin päästäisiin pakkolunastamaan se. Kaupungilla on kyllä sen verran hilloa piilossa.
Bioref oy onko hyvä se tehdas kiinalaiset? Esitän asiaa harkintaan ja kansanraati käsittelemään. Mitä sanoo Kello Topi ja muu kulttuuriväki ?
Nimenomaan juuri noin. Jos tuon yrityksen asioihin kuuluu myös tuommoiset pakkolunastamiset, ei suunnitelma ole terveellä pohjalla laisinkaan. Ylivalta-asenteella ei enää asioita hoidella. Biorefin perustajat eivät edusta kansaa enää millään tavalla, ovat entisiä päättäjiä, joten mikään entine meriitti ei paina millään muotoa.
Ihmettelempä ympäristöpikeus antaisi lupia pilata kaunis järvistömme uudelleen kun ja etenkin on olemassa jo vaihtoehtoisia suunnitelmia alueen kehitykseen.
Kansanraati siis koolle?
Pakkolunastushan on hyvin yleinen käytäntö silloin kun tehdään esim kunnallistekniikkaa, teitä, sähkölinjoja, ja vesijohtoja. Vaikka nämä hankkeet olisivat vastustajallekkin välttämättömiä, pitää trittää estää. Pakkolunastukset ei ole kansanvallan väheksymistä sillä vain yritetään viedä hankkeita eteenpäin.
Jos pakkolunastuspykälijä ei olisi ei olisi teitä, eikä sähköjä, eikä kunnallista vesijohtoa. Tuskimpa mitään hanketta menisi läpi jos siellä ei pakkolunastusta käytettäisi.
Uskallanko investoida Kemijärvelle, jos te ökyrikkaat heti pakkolunastatte minun pikku yritykseni?
Se on täällä Kemijärvellä tapa - otetaan kaupungille ja luovutetaan meille sopivalle yrittäjälle. Systeemi toimii.
On järjenköyhyyttä myrkyttää vesistöjä joista moni saa elantonsa.
Jälleen kerran samat herrat tavoittelemassa omaa etua toisten rahoilla .
Todella härskiä toimintaa.
Tarkenna mitä tarkoitit? Kenen rahoilla? ja Ketkä?