Epäpyhä allianssi

Onko mitään mitä politiikan ja kapitalismin epäpyhä liitto ei voisi pilata?
Jos onkin, niin minä en sitä ainakaan tiedä.



” Suuri ongelma päästökaupassa on, että oikeuksien huutokauppaaminen ja pörssittäminen saavat aikaan tulonsiirron vääriin käsiin: kotitaloudet joutuvat maksamaan arkienergian hinnoissa kasinopelureiden keinotteluvoitot - EIVÄTKÄ PÄÄSTÖT SEN JOHDOSTA VÄHENE.”
http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&task=view&id=539&Itemid=107
3268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nyt tehdään rahaa ilmastonmuutoksella ja poliitikot vielä säestävät touhua määräyksillä. Lisäksi tulee keppiä ja siihen vielä ilmastoverot päälle. Kansalaisten ryöstöähän se on.
Ilmaston kannalta päätökset ovat usein hyödyttömiä tai jopa suoranaisesti haitallisia.

Äänestä
  • Ympäristökokousten julkilausuttu tarkoitus on ollut pitää huolta siitä, ettei ympäristönsuojelu hidasta talouskasvua. Olisiko ollut tarpeen kehittää Talouskasvukokous joka olisi huolehtinut ympäristönsuojelusta?

    Halvan öljyn aika on ohi. Lyhytnäköisesti olemme muuttaneet koko sivilisaatiomme öljystä riippuvaiseksi. Muutos on tehty reilussa sadassa vuodessa, ja nyt olemme sitten koukussa.
    Kaikki mitä teemme, tapahtuu öljyn voimalla, tämä kaikki on nyt vaarassa. Meille ruudinkeksijöille tyypilliseen tapaan asiaan reagoidaan sotimalla ja syyttelemällä kaikkia ja kaikkea muuta kuin itseämme. Pahaa pelkään että sotimiselta ja vihanpidolta ei jää enää voimia tehtyjen virheiden korjaamiseen.

    Poliitikot ovat pelanneet aikaa ja nyt se on pelattu. Toisenkinlainen politiikka olisi ollut mahdollista hidastamatta talouskasvua. Sitä valotetaan mm. Jeremy Leggettin kirjassa Viimeiset pisarat, sivulta 217 alkaen otsikolla Mitä on tehtävissä.

    Leggett on edelleen kovasti optimistinen, minä olisin kirjoittanut otsikon muotoon Mitä olisi ollut tehtävissä jos ihmisillä olisi ollut järkeä korjata virheensä ajoissa.

    SIIS, MITÄ OLISI PITÄNYT TEHDÄ.

    Lainaan kirjasta yhden väliotsikon, loput saatte lukea kirjasta. Se muuten kannattaa.
    ”
    ÖLJY, KAASU JA KIVIHIILI VOIDAAN KORVATA KOKONAAN RUNSAIN MITOIN TARJOLLA OLEVALLA UUSIUTUVALLA ENERGIALLA, JA VIELÄPÄ NOPEAMMIN KUIN USEIMMAT KUVITTELEVAT.
    ”

    Mutta niin kuin sanoin, nyt se on myöhäistä, olemme siirtyneet sotien aikakauteen. Vihaiset nuoret miehet pääsevät toteuttamaan itseään. USA jo virittelee ohjuspatteriaan ympäri Venäjän rajoja.

    Äänestä

  • KARVINISTI kirjoitti:

    Ympäristökokousten julkilausuttu tarkoitus on ollut pitää huolta siitä, ettei ympäristönsuojelu hidasta talouskasvua. Olisiko ollut tarpeen kehittää Talouskasvukokous joka olisi huolehtinut ympäristönsuojelusta?

    Halvan öljyn aika on ohi. Lyhytnäköisesti olemme muuttaneet koko sivilisaatiomme öljystä riippuvaiseksi. Muutos on tehty reilussa sadassa vuodessa, ja nyt olemme sitten koukussa.
    Kaikki mitä teemme, tapahtuu öljyn voimalla, tämä kaikki on nyt vaarassa. Meille ruudinkeksijöille tyypilliseen tapaan asiaan reagoidaan sotimalla ja syyttelemällä kaikkia ja kaikkea muuta kuin itseämme. Pahaa pelkään että sotimiselta ja vihanpidolta ei jää enää voimia tehtyjen virheiden korjaamiseen.

    Poliitikot ovat pelanneet aikaa ja nyt se on pelattu. Toisenkinlainen politiikka olisi ollut mahdollista hidastamatta talouskasvua. Sitä valotetaan mm. Jeremy Leggettin kirjassa Viimeiset pisarat, sivulta 217 alkaen otsikolla Mitä on tehtävissä.

    Leggett on edelleen kovasti optimistinen, minä olisin kirjoittanut otsikon muotoon Mitä olisi ollut tehtävissä jos ihmisillä olisi ollut järkeä korjata virheensä ajoissa.

    SIIS, MITÄ OLISI PITÄNYT TEHDÄ.

    Lainaan kirjasta yhden väliotsikon, loput saatte lukea kirjasta. Se muuten kannattaa.
    ”
    ÖLJY, KAASU JA KIVIHIILI VOIDAAN KORVATA KOKONAAN RUNSAIN MITOIN TARJOLLA OLEVALLA UUSIUTUVALLA ENERGIALLA, JA VIELÄPÄ NOPEAMMIN KUIN USEIMMAT KUVITTELEVAT.
    ”

    Mutta niin kuin sanoin, nyt se on myöhäistä, olemme siirtyneet sotien aikakauteen. Vihaiset nuoret miehet pääsevät toteuttamaan itseään. USA jo virittelee ohjuspatteriaan ympäri Venäjän rajoja.

    kerrankin relevanttia faktaa. Ilmaston muutos ei ole ihmiskunnan suurin ongelma vaan ihmiskunnan älytön riippuvuus öljystä.

    Tavallinen city-vihreä ei taida tietää että länsimaissa ruoka tuotetaan puhtaasti öljyn voimalla. Jopa lannotteiden tuotanto on täysin öljystä riippuvaista.

    Millä pellot kynnetään kun traktoriin ei saa polttoainetta? Ravihevosillako?

    Olen jostain lukenut että maapallo elättää noin 1,5 miljardia ihmistä ilman öljyä. Jos ja kun öljy loppuu yhden sukupolven aikana, alkaa helvetillinen ihmiskunnan karsinta. Se tapahtuu todennäköisesti globaalin sodan avulla.

    Todennäköisesti Yhdysvallat varastaa maailman viimeiset öljypisarat ja pitävät hampaat irvessä kiinni öljyriippuvuudestaan kunnes heiltäkin loppuu öjljy ja heidän sotakoneistonsa romahtaa ja väestö alkaa kuolla nälkää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KARVINISTI kirjoitti:

Onko mitään mitä politiikan ja kapitalismin epäpyhä liitto ei voisi pilata?
Jos onkin, niin minä en sitä ainakaan tiedä.



” Suuri ongelma päästökaupassa on, että oikeuksien huutokauppaaminen ja pörssittäminen saavat aikaan tulonsiirron vääriin käsiin: kotitaloudet joutuvat maksamaan arkienergian hinnoissa kasinopelureiden keinotteluvoitot - EIVÄTKÄ PÄÄSTÖT SEN JOHDOSTA VÄHENE.”
http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&task=view&id=539&Itemid=107

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu