Netin deittipalveluiden perusteella naisia on vähintään tuplasti enemmän kuin miehiä. Vaikka itse en käy baareissa, niin käsittääkseni myös niissä on usein enemmän miehiä kuin naisia(?). Ilmeisesti on tosiaan niin, että ~10% miehistä harrastaa seksiä säännöllisesti ison naisjoukon kanssa, jolloin monet sinkkunaiset pysyy tyydytettyinä eivätkä edes halua parisuhdetta. Useimmiten nämä alfaurokset on käsittääkseni vielä kaikenlisäksi parisuhteessa tai avioliitossa.
Ylipäätänsä on varsin sairasta, että naiset on nostettu jalustalle ja luuserimiehet pörrää ympärillä kuin kärpäset, yrittäen epätoivoisesti saada naisen huomion. Miksi enemmistö miehistä on tuollaisia luusereita? Naisilla on nykyään niin paljon valinnanvaraa, että vain miehet joilla on huomattavia erikoisominaisuuksia, voi menestyä lihamarkkinoilla.
Uskon, että ikisinkkumiesten joukko kasvaa tulevaisuudessa huomattavasti. Länsimaihin on jo nyt syntynyt varsin suuri miesten joukko, jotka eivät ole missään tekemisissä naisten kanssa, joko omasta tahdostaan tai olosuhteiden pakosta. Nämä miehet pitää osaltaan yhteiskuntaa pystyssä, mutta he ovat näkymättömiä, koska yhteiskunnan fokus on lähinnä perheissä ja naisissa (feminismi, sukupuolikiintiöt yms. roska).

Vastaukset 8
Vanhimmat
suomessa on yli 100000 naista enemmän kuin miehiä
, jos et ketään kiinnosta, niin anna olla.
Älä vetoa tilastoihin, se on yökerhon tuiskeessa aivan samantekevää mitä tilastokeskus on kertonut ja kenelle kun lattialla on tasan kolme gimmaa ja ympärillä pörrää 15 lätkäjätkää ja 35 alemman tason miestä.
Ruohonjuuritasolla se menee tosiaan niin että yksi jätkä vaihtaa naisia kuin sukkia, pitää kahta samaan aikaan loput voivat aivan hyvin jäädä kotiin katsomaan skifisarjoja ja kellottelemaan konetansa sillä kukaan ei halua heittä tai välitä paskan vertaa kun lätkäjätkänkin voi saada.
olla olemassakaan, jotka käyttävät kaiken aikansa visvaisten panopatjojen "tyydyttämiseen", luulisi, että jos yläpäässä on järkeä, ei tällainen elämisenmuoto ole millään lailla ihmisyyteen liittyvää.
Uskon, että on kysymys eläimellisistä eläimistä eli täysin ns. pukeista kaalimaassa, joka ei älykästä miestä voisi vähempää kiinnostaa.
Hyi hauheeta, haisevia, irstaita sukupuolitautisia ämmänretaleita, joita on pannut tuhansia "uroseläimiä" huhuhhhh
miehet kuolee nuorempana
Varatut on suosittuja koska naiset uskoo että niiden geenit ovat paremmat jotka ovat parisuhteessa, siksi että he ovat kelvanneet ainakin jollekkin muulle. Se on sitä apinan vaistoa.
Mutta sitten jos katsot näitä varatuita "alfa-uroksia" niin usein ne on taviksi, tai heikkotasoisia ulkonäöllisesti, tai sitten hissukoita tossun alle tallattuja.
Ja muista että joka vuosi tuhannet "iki-sunkut" alkavat seurustella ja ovat sitten varattuja eli mielestäsi "alfa-uroksia".
ukkomiehet ovat täysin saamattomia jalkarättejä ja naisen alistamia, sääliksi käy.
Kyllähän sen sinkun ulkonäöstä ja koulutuksesta ja varallisuudesta näkee, mikä hän on ja millaiset mahdollisuudet hänellä on, jos niitä haluaisi käyttää, mutta niitä miehiä on kohtalaisesti, jotka eivät kelpuuta toisten jätteitä ja muutenkin nauttivat vapaudestaan.
Kelpaamisesta ei ole kysymys, lähinnä siitä, että haluaa elää omassa rauhassaan ja lisäksi se, että ei ole nainen päsmäröimässä, vaan on täydellinen vapaus, siis mennä ja tulla.
ei päsmäröi ja elää oikein hiljaa?
Sä kirjoitat aina tuosta miesressukan näkökulmasta. Osittain olet oikeassa, mutta minua häiritsee etten voi ymmärtää naisten sinkuuden syitä.
Syitä on varmasti monia, mutta omalla kohdallani sinkkuus on vapaaehtoinen olotila. Kerran olen eronnut ja lapsiakin on. Pärjään hyvin, olen tyytyväinen enkä missään nimessä halua ketää "säätelijää" minun elämääni. Jos rakkaus tulee vastaan, niin se on sitten toinen asia se. Deittipalvelussa en ole enkä myöskään baareissa käy. Moni muukin nainen varmasti toimiin näin, ja juuri siksi teitä miehiä on enemmän liikkeellä.