aloitin lauantaina 05.04-08 paastoamisen

Aloitin lauantaina paastoamisen, ja ihan hyvin on lähtenyt sujumaan. Ajattelin noin kaksi viikkoa paastota. Ensimmäinen päivä oli tosi vaikea, teen joka päivä ruokaa miehelleni ja on vaikea olla ottamatta mitään mutta tähän asti ainakin on sujunut ihan sujuvasti, vesi linjalla yrittänyt pysyä vain... Pitäisi saada liika kiloja pois 15-20 kiloa kesäkuuhun mennessä.
Onko se mahdollista saada pois kahdessa kuukaudessa???
Ajattelin paastota noin 2 viikkoa ja sitten alottaa teho treenauksen ja paaston aikana treenaan joka päivä tunnin.
Jos joku osais neuvoa minulle miten saan nopeasti kilot häviämään.... Jään odottamaan vastauksia...
61367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Et kai sentään ihan vesilinjalla ole. Sitähän ei suositella missään nimessä. Mehupaasto olisi paras. Vihannestuoremehuista saa kivennäisaineita ja vitamiineja, joita paaston aikana häviää ja niitä tarvitaan. Itse olen paastonnut toistakymmentä vuotta kerran vuodessa yleensä n. viikon kerrallaan mehupaastolla ihan puhdistusmielessä. Noin puoli kiloa päivässä on minulla paino lähtenyt, mutta ei ole ylipainoa ollutkaan. Se tulee kyllä takaisin hyvin nopeasti, jos jatkaa samalla ruokavaliolla. Paaston päättyessä on tietenkin hyvä vaihe muuttaa ruokavalionsa terveellisempään suuntaan ja jättää herkut vähiin, nopeat hiilihydraatit, sokerit ja valkojauhotuotteet pois, niin paino laskee edelleenkin. Parin viikon paasto tiputtaa kiloja varmaan jo varmaan 5-10, joten se 15 kiloa ei liene mahdottomuus kesäkuuhun mennessä, mutta aika nopeasti olet ajatellut laihduttaa.
Hitaasti hyvä tulee...

Älä nyt treenaa itseäsi paaston aikana ihan väsyksiin. Muista myös levätä ja rentoutua, kuuntele kehoasi.
Tsemppiä !

Äänestä
  • Niin ja kannattaa laimentaa ne vihannesmehutkin puoleksi vedellä, niin ei tule liikaa kaloreita. Esim. biotan porkkana-, vihannes-, punajuuri- selleri- ym. mehut ovat hyviä. Hedelmämehuja kannattaa käyttää vähemmän, kun niissä on sokeria.
    Muistathan tehdä suolihuuhteluita joka päivä, niin kuonat poistuvat eikä tule paha olo.
    Käy vaikka luontaistuotekaupassa kysymässä neuvoa ja hakemassa hyviä mehuja.

    Äänestä

Todella ensimmäinen päivä on se vaikein, kun siitä pääsee niin on jo voitolla.
Minulle tuli mieleen myös toi vatsa huuhtelu, että se on tärkeetä tehdä joka päivä ja itse en kyllä koskaan laita rajaa, montako päivää paastoan, koska se oma olotila sen määrää joskus 5 päivää, joskus voi mennä jopa kolme viikkoakin. Ei ehkä kannata mitään kovia treenejä ruveta vetämään paaston aikaan, mieluummin otat rauhallisesti ja vaikka joogaat ja tunnustelet kroppasi vointia.

Sitten kun paasto loppuu, muista "pehmeälasku", eli varovasti syömään, minä aloitan ihan puurolla ja se on paaston jälkeen niiin hyvää, että itku tulee, kasviksia ja hedelmiä ja varovasti. Kyllä sinä saat painoa pois mukavasti jos kaksikin viikkoa jaksat olla ja syöt sen jälkeen terveellisesti ja sitten voit jo ryhtyä treenaamaankin ihan toisella tavalla - kevyempänä.

Itse paastoan kaksi kertaa vuodessa, ihan hyvän olon takia ja painokin on pysynyt kurissa, kun muistaa sen välinkin syödä terveellisesti ja muutkin elämäntavat reilassaan ja liikkua joka päivä. Hyviä paaston päiviä sinulle!

Äänestä
  • hei taas.. kiitos kaikille vinkeistänne. Tänään tuli neljä päivää täyteen ja ihan hyvin on mennyt, ei tee enää edes mieli ruokaa. Olen juonut vettä noin 4 litraa päivässä ja b-vitamiinia ja yhden kupin kahvia juon päivässä. Välillä tuntuu että on niin väsynyt ja sitten joku päivä on semmoinen että on ylienerkinen. kirjoittelen taas joku päivä et miten on mennyt.. hyvää tulevaa kesää kaikille.. kesää kohti kilot pois ainakin minulla koska tätä yli painoa on kertynyt aika lailla...

    Äänestä

Moi.

Luin viestisi ja aloin pohtia tavoitteitasi. Lähemmäs 20gk pois kesäkuuhun mennessä. Se kuullostaa ihan oikeasti tosi hurjalta, kenelle tahansa.

Laihtuminen on hyvä tavoite jos painoa on liikaa. Mutta miten ja missä ajassa... Paastoon en ota sinänsä kantaa kun sellaisella en ole ollut. Mutta se vaikuttaa tosi rankalta jos aiot treenata ahkerasti paaston aikana. Keho ei saa tällöin energiaa suoritukseen ja toki ajatus sinulla olisi se, että rasva se tällöin palaisi. Mutta riskinä on hyvinkin se, että kehosi menettää voimansa, päätä alkaa särkeä, kaikki käy säästöliekillä, romahdat. Olen saanut sellaisen käsityksen, että paaston aikana ei saisi harrastaa raskasta liikuntaa.

Olen itse kokenut miltä tuntuu kun urheilen joskus hyvin vähäisellä ruoalla. Lenkillä esim. saattaa tulla totaalinen uupumus, tuntuu ettei jaksa kotiinkaan enää vaikka olen melko hyvässä kunnossa.

Kannustan sinua painonpudotuksessa, mutta olisiko aikataulutus ja metodien valinnassa vielä harkittavaa? Voisitko esim. lisätä liikuntaa (kävely, väh. 10km, tai lyhemmät juosulenkit, kuntosali, jumpat, uinti jne)? Ja samalla syödä hieman vähemmän? Perusruoka ajaa asian, dieetit ovat ihan turhia. Paljon kasviksia ja hedelmiä. Elämäntapojen muutos lähtee myös siitä, että muuttaa jollakin tapaa suhtautumista itseensä. Tahdot hyvää itsellesi? Helli kehoasi terveellisin keinoin, salli hyvä ja ravitseva ruoka. Tarvitset sitä liikunnasta palautumiseen.

Äänestä

No miten meni? Aina voi aloittaa, mutta entäs sitten...?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LAIHDUTTAJA!!! kirjoitti:

Aloitin lauantaina paastoamisen, ja ihan hyvin on lähtenyt sujumaan. Ajattelin noin kaksi viikkoa paastota. Ensimmäinen päivä oli tosi vaikea, teen joka päivä ruokaa miehelleni ja on vaikea olla ottamatta mitään mutta tähän asti ainakin on sujunut ihan sujuvasti, vesi linjalla yrittänyt pysyä vain... Pitäisi saada liika kiloja pois 15-20 kiloa kesäkuuhun mennessä.
Onko se mahdollista saada pois kahdessa kuukaudessa???
Ajattelin paastota noin 2 viikkoa ja sitten alottaa teho treenauksen ja paaston aikana treenaan joka päivä tunnin.
Jos joku osais neuvoa minulle miten saan nopeasti kilot häviämään.... Jään odottamaan vastauksia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu