Raamattu ja

http://koti.phnet.fi/elohim/Raamattujahistoria

Hämmästyttävää, että arkeologia todistaa Raamatun paikkojen olemassaolon aukottomasti!

Onko Raamattu sittenkin totta?
9902
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Se, että Raamatussa olevat paikannimet ovat todellisia ei tee vielä itse Raamatusta totta. Myös Asterix & Obelix seikkalilevat todellisissa paikoissa, mutta ovat silti 100 % fiktiota, vaikka sarjan luoja pyrkikin tarkkuuteen.

Raamatussa esiintyy myös paljon historiallisten hallitsijoiden nimiä. Se todistaa ainoastaan, että kyseiset hallitsijat ovat todellisia. Näidenkin hallitsijoidenkin kohdalla varmuus liittyy siihen, että on olemassa myös muita kirjoituksia, rakennuksia, rahoja, veistoksia yms. kyseisistä henkilöistä.

Arkeologiset todisteet näyttävät puoltavan sitä, että Jeesus olisi ollut historiallinen henkilö. Täytyy kuitenkin muistaa, että se ei tee hänestä vielä Jumalan poikaa. Tuohon aikaan oli useita pelastus-uskontoja, eikä kristinusko eronnut niistä juurikaan merkittävästi.

Sattumaa ei ole myöskään se, että egyptiläisen Horus-Jumalan ja Jeesuksen välillä on todella paljon yhteistä. Tässä osa noista identtisistä attribuuteista. http://www.religioustolerance.org/chr_jcpa5.htm

Tieteellisten todisteiden valossa näyttääkin siltä, että Jeesuksen tekemät ihmeet on kopioitu suoraan Horukselta ja osa muiltakin jumalilta, kuten Mithralta. Tässä ei ole sikäli mitään poikkeuksellista, sillä niin tehtiin muidenkin tuolloin suosiossa olleiden pelastus-uskontojen keskuudessa.

On myös muistettava, että kristinuskoon nykyiseen sisältöön ovat vaikuttaneet useat kirkolliskokoukset useassa eri vaiheessa.

Lisäksi osa Raamatun teksteistä ymmärretään nykyään toisin kuin tuhansia vuosia sitten. Tunnetuin esimerkki on käsky "älä tapa". Nykyään käsky on koettu yleismaalliseksi, kun taas tuhansia vuosia sitten käsky ymmärrettiin muodossa: "Älä tapa juutalaista". Pakanoiden tappaminen oli tuolloin täysin sallittua, eikä siitä seurannut rangaistusta Jumalan tai maan päällisen oikeuden toimesta. Vastaavia esimerkkejä on useita.

Äänestä
  • heti lisää tuosta elä tapa juutalaista käskystä!

    Eikös Jeesus ole aika uusi keksintö verraten Egyptin (juutalaisiin) uskontoihin?

    Miksi ristiin naulitsemista seurasi joukko itämaan ylhäisiä kuin suunnitelman toteutumista?

    Äänestä

  • Aivan selvästi kantasana on ollut adj." julma",-siis, jota on pitänyt pelätä.--Siis hirmuhallitsija varsinainen veronkiskuri eli rosvo.

    Äänestä

Se, että Raamatussa olevat paikannimet ovat todellisia ei tee vielä itse Raamatusta totta. Myös Asterix & Obelix seikkalilevat todellisissa paikoissa, mutta ovat silti 100 % fiktiota, vaikka sarjan luoja pyrkikin tarkkuuteen.

Raamatussa esiintyy myös paljon historiallisten hallitsijoiden nimiä. Se todistaa ainoastaan, että kyseiset hallitsijat ovat todellisia. Näidenkin hallitsijoidenkin kohdalla varmuus liittyy siihen, että on olemassa myös muita kirjoituksia, rakennuksia, rahoja, veistoksia yms. kyseisistä henkilöistä.

Arkeologiset todisteet näyttävät puoltavan sitä, että Jeesus olisi ollut historiallinen henkilö. Täytyy kuitenkin muistaa, että se ei tee hänestä vielä Jumalan poikaa. Tuohon aikaan oli useita pelastus-uskontoja, eikä kristinusko eronnut niistä juurikaan merkittävästi.

Sattumaa ei ole myöskään se, että egyptiläisen Horus-Jumalan ja Jeesuksen välillä on todella paljon yhteistä. Tässä osa noista identtisistä attribuuteista. http://www.religioustolerance.org/chr_jcpa5.htm

Tieteellisten todisteiden valossa näyttääkin siltä, että Jeesuksen tekemät ihmeet on kopioitu suoraan Horukselta ja osa muiltakin jumalilta, kuten Mithralta. Tässä ei ole sikäli mitään poikkeuksellista, sillä niin tehtiin muidenkin tuolloin suosiossa olleiden pelastus-uskontojen keskuudessa.

On myös muistettava, että kristinuskoon nykyiseen sisältöön ovat vaikuttaneet useat kirkolliskokoukset useassa eri vaiheessa.

Lisäksi osa Raamatun teksteistä ymmärretään nykyään toisin kuin tuhansia vuosia sitten. Tunnetuin esimerkki on käsky "älä tapa". Nykyään käsky on koettu yleismaalliseksi, kun taas tuhansia vuosia sitten käsky ymmärrettiin muodossa: "Älä tapa juutalaista". Pakanoiden tappaminen oli tuolloin täysin sallittua, eikä siitä seurannut rangaistusta Jumalan tai maan päällisen oikeuden toimesta. Vastaavia esimerkkejä on useita.

Äänestä

Katsoin myös lähettämääsi linkkiä, eikä siellä kerrottu näistä todisteista. Pelkät Raamatun jakeet eivät käy arkeologisesta todisteesta. Lisäksi sivuston kirjoittajan viittaukset eivät täytä lainkaan tieteellisiä kriteerejä. Aihe olisi mielenkiintoinen, mutta haluaisin aiheesta artikkelin, jossa käytetään tuoreita ja tieteellisiä artikkeleja lähteenä ja sekä uusimpia arkeologisia löytöjä.

Tuollaiseen kyseinen sivusto ei täyttäisi edes arkeologian 1. vuosikurssilla käytävän referaattiseminaarin työn kriteereitä, jotka ovat että lähteiden täytyy olla peräisin ajanmukaisista tieteellisistä teoksista.

Äänestä

  • hyvä yritys! kirjoitti:

    mutta huono, sillä Raamattu itse sanoo olevansa Jumalan sanaa ja Asterixin tekijä tunnustaa Asterix sarjan fiktioksi.

    Seuraavaki voit tutkia Raamatun toteutuneita profetioita vaikka täältä:

    http://koti.phnet.fi/petripaavola/profetiat_toteutuvat.html

    Jos Asterixin tekijä olisi sanonut että Asterix on jumalan sana, niin silloin Asterix olisi jumalan sana?
    Raamattukin on ihmisten kirjoittama. Nimetäänhän kirjat melkein aina kirjoittajansa mukaan.

    Äänestä

  • hyvä yritys! kirjoitti:

    mutta huono, sillä Raamattu itse sanoo olevansa Jumalan sanaa ja Asterixin tekijä tunnustaa Asterix sarjan fiktioksi.

    Seuraavaki voit tutkia Raamatun toteutuneita profetioita vaikka täältä:

    http://koti.phnet.fi/petripaavola/profetiat_toteutuvat.html

    Hah. Olipa argumenttisia surkeita. Minun 11-vuotias tyttönikin pystyy paremppaan. :)

    Ohitit kokonaan sen, että Jeesuksen elämä kaikkine ihmeineen on kopioitu pakanallisilta jumalilta, kuten Hotukselta ja Mithralta. :)
    Kyseiset jumaluudet ovat paljon Jeesusta vanhempia, joten kristittyjen on täytynyt ne kopioida pakanoilta.

    Tämä on johtunut siitä, että kristinuskoa oli helpompi levittää pakanoiden keskuuteen, kun ainoastaan jumalan tai jumalan pojan nimi muutetaan.

    Kun tutkitaan lisäksi vanhoja uskonnollisia tekstejä, niin selviää, että Jahve ei ole ollut edes pääjumala, vaan Baal kaltainen jumaluus joita on olult useita. Alkukristytyt vaan karsivat ylimääräiset jumalat pois ja tekivät kristinuskosta monoteistisen.

    Raamattu/Koraani/kuolleiden kirja voi sanoa mitä tahansa, niin ei se todeksi muutu.

    Maailman tunnetuin kehäpäätelmä on "Jumala on olemassa, koska Raamattu sanoo niin. Raamattu on totta, koska se on Jumalan sanaa." Nyt sinä lankeat siihen. Tiede ei toimi tällä tavalla. :)

    Raamatun profetiat eivät liity arkeologiaan tai muuhunkaan tieteeseen. Ne voit postittaa helluntalaisten tai muihin uskonnollisiin palstoille, jossa ne saavat varmasti paremmin vastakaikua.

    Kiitos.

    Äänestä

  • dr. Indy kirjoitti:

    Mahtavaa, että huomataan jossain päin asioiden toinenkin laita... :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

arkeologia ovat yhtä! kirjoitti:

http://koti.phnet.fi/elohim/Raamattujahistoria

Hämmästyttävää, että arkeologia todistaa Raamatun paikkojen olemassaolon aukottomasti!

Onko Raamattu sittenkin totta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu