PP aloitti tästä ketjun aamulla/eilen mutta se poistettiin asiattomana.
Millaisia muutoksia aivotoiminnoissa olette huomanneet pitkäaikaisilla suurkuluttajilla? Oma alkoholinkäyttöni on ollut ongelmallista koko aikuisikäni mutta pysynyt melko stabiilina viimeiset kuutisen vuotta (sinä aikana ei tilanne ole muuttunut dramaattisesti mihinkään suuntaan). Alkoholin käyttö ei ole mielestäni vaikuttanut päättelykykyyn taikka verbaaliseen puoleen - itseasiassa joidenkin tutkimusten mukaan alkoholistit ovat verbaalisesti keskimääräistä lahjakkaampia ja ehkä se johtuu alkoholin vapauttavasta vaikutuksesta ja tarpeesta bluffaamiseen - eli varsinaisesti älykkyyteen.
Sen sijaan olen huomaavinani että episodimuistini on hivenen huonontunut. En tiedä onko tämä omaa kuvitelmaa tai johtuuko jostain muista tekijöistä (vanheneminen, elämänmuutokset?) mutta siinä parikymppisenä olisin varmaan pystynyt sanomaan täsmälleen mitä tein viikko sitten jonain tiettynä päivänä mutta nyt joudun usein pinnistämään paljon tai katsomaan kalenterista.
Varsinaisen pitkäkestoisen muistin en ole huomannut huonontuneen (muistan esim. yli kymmenen tärkeää numerosarjaa ulkoa aina viidestä eri pin-koodista 14 numeroa pitkään kirjastokorttitunnukseen) mutta tuollainen tekemismuisti ("Mitä tein viime tiistaina?" "Mitkä ovat kolme viimeisintä näkemääni elokuvaa?) on heikentynyt vähän.
Muistatteko muut kuinka hyvin mitä olette puuhaillut ja kuinka monta päivää taaksepäin? Entä pystyisittekö lonkalta luettelemaan kolme viimeksi lukemaanne kirjaa?

Vastaukset 5
Vanhimmat
No aika hyvämuistiselta kyllä vaikutat...
Viimeiset 3 luettua kirjaa muistissa.
Pärstämuisti on ihan perseestä mutta rakastan Facebookia kun muistan ihmisten nimet ja sitten voin mennä tiirailemaan heidän kuvaansa pitkäksi aikaa ja toistella itselleni "Jan-ne I-ho-kas - tuollainen nenä, tuon väriset hiukset, tää oli tää tyyppi! Tämän näköinen"
Aiemmin oli kiusallisia tilaisuuksia kun minua tervehdittiin ja piti jotenkin arvella mistä jonkun tunnen.
Facebook muutti elämäni. Nyt tunnistan ihmisetkin!
arvailtuna se ei ole kovin terveellistä aivoille. Itseasiassa pelkään itse sen laskevan älykkyyttäni... Ei ole varaa kovin paljoa sitä heikentää, tai en voi enää leuhkia sillä.
"Muistatteko muut kuinka hyvin mitä olette puuhaillut ja kuinka monta päivää taaksepäin? Entä pystyisittekö lonkalta luettelemaan kolme viimeksi lukemaanne kirjaa?"
Muistan asioita ajalta, jolta muistaminen ei pitäisi olla mahdollista.
Joitain asioita unohdan yllättävän herkästi ja toisinaan olen hajamielinen. Toisaalta rivimuisti on hyvä ja erityiskiinnostuksista imen tietoja erittäin tehokkaasti. Kun pystyn keskittämään erityiskiinnostukseni johonkin opeteltavaan asiaan, niin on madollista oppia "kieli päivässä".
~
http://www.alz.org/alzheimers_disease_wernicke_korsakoff_syndrome.asp
käys kurkkaas. tulevaisuutesiko?