Jätejae

Olin kävelylenkillä, kun erään kerrostalon eteen pysähtyi jäteauto, jonka kyljessä luki: "Olen kolmijakoinen. Kerään kolmea eri jätejaetta samanaikaisesti."

Hieraisin silmiäni, ihmettelin ja luin nuo virkkeet sana sanalta moneen kertaan. Ovatko "jätejakeet" Raamatun ulkopuolelle jätettyjä tekstejä vai mistä on kysymys?
6583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllähän jakeita esiintyy vaikkapa Fortumin öljynjalostamolla Kilpilahdessa (Sköldvik). Kevyemmät jakeet myyvät sieltä vaikkapa bensana, raskaammat dieselöljynä tai löpönä ja raskaimmat mömmöt bitumina.

Näin minun ymmärrykseni mukaan. Vaan minäpä en ollutkaan paikalla silloin kun älykkyysosamääriä jaettiin. Minulle myöhästyneelle liikeni vain jakojäännös, joten ihan kaikki ei mene jakeluun.

Äänestä
  • Kappasta vaan... sieltähän tuo löytyi sekin vanha kunnon "chaise percée" ihan useammassa ilmenemismuodossaan!
    :o)

    Äänestä

  • Muuan tuntemani kaveri hiihtelee jo ikämiessarjassa (35 vuotta). Hän oli kuitenkin iältään vasta yhden ja kahden vuoden väliltä saunoessani taannoin hänen ja hänen isänsä kanssa.

    Pikkumieheltä pääsi saunanlauteille pieni lirahdus. No, isämies huuhteli lauteet vähin äänin.

    Jonkin ajan kuluttua nuorenmiehen suunnasta kuului äänekäs narahdus (ns. tuskan parahdus). Nyt isä loihe lausumaan: ”No nythän sitä ohjelmaa taitaa tulla molemmilta kanavilta!”

    Äänestä

1990-luvun lopussa EU-direktiivit alkoivat vaatia, että tehtaat, varastot, kaupat ja asunto-osakeyhtiöt jaottelevat tuottamansa jätteet eri astioihin niiden kierrätettävyyden perusteella. Jae tarkoittaa siis vähän samaa kuin jaos tai jakamisen tulos. Huonoa suomenkieltä kuitenkin.

Äänestä
  • Koska kyse on jätteiden lajittelusta, olisi minusta järkevintä puhua myös jätelajeista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jakomieletön kirjoitti:

Olin kävelylenkillä, kun erään kerrostalon eteen pysähtyi jäteauto, jonka kyljessä luki: "Olen kolmijakoinen. Kerään kolmea eri jätejaetta samanaikaisesti."

Hieraisin silmiäni, ihmettelin ja luin nuo virkkeet sana sanalta moneen kertaan. Ovatko "jätejakeet" Raamatun ulkopuolelle jätettyjä tekstejä vai mistä on kysymys?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu