Parran pärinää

Miehillä on parta, naisilla ja lapsilla ei.


Ei parta pahoille kasva, turpa jouhet joutaville.


Parrasta ollaan montaa mieltä ja siitä on useita luuloja ja harhoja, yleisin varmaan on, että jos partaa ei leikaa niin se kasvaa metritolkulla, näin ei ole ,parta kasvaa eri miehillä eri mittaiseksi, ja täyden mittansa saavuttaessaan pituuta ei tule lisää.

Parta ei vaadi erityisiä pesuaineita puhtaana pysyäkseen, jollei sitten harrasta suuseksiä, joka varmaan on suuri syy parran leikkaaamiseen. Myös monessa kulttuurissa on yleinen käytäntö, että naimisissa ja naimisiin pyrkivät miehet ajelevat parran pois, kun naimattoman saavat parran pitää.

Parta on myös ollut miehen mitta monissa kulttuureissa,

Suomessa entisaikoina mies vannoi partansa kautta, ja valheesta kiinnijääneeltä leikattin parta pois, joten mitä pidempi parta sitä luotettavampi oli mies.

Demokratian syntysijoilla muinaisessa Kreikassa, vain vapailla miehillä sai olla parta, orjilta ja palvelijoilta parrat leikattiin.

Myös Viikingeillä parta oli vapaan miehen tunnus, ja orjilta parrat leikattiin, he myös uskoivat leikkauksen tekevän orjasta nöyremmän ja ahkeramman.

Ortodoksisen kirkon hierarkia on aikaisemmin perustunut parran pituuteen, mitä pitempi oli parta sen korkeampi arvo.

Kiinalaiset tietäjät ja opettajat olivat hyvin ylpeitä ohuista ja pitkistä parroistaan, joka kertoi miehen pitkästä vakaumesta.

Intiassa tänäkin päivänä, pyhät miehet Babat eivät leikkaa partaansa mistään hinnasta ja pitävät sitä kunniqa asiana.


Moderni länsimaalainen kultuuri on saanut lähes kaikki miehet leikkaamaan itseään päivittäin,

parta on epäluotettavan tai halveksitun ihmisen merkki, monet pitävät partaa epäsiistinä, ja varsinkin vanhat naiset eivät pidä partaisista miehistä, parran myös arvellaan kertovan kantajansa väkivaltaisuudesta, rikollisuudesta tai jopa terroristisuudesta,

ja kaikki tämä valhe vain siksi että nainen tykkää kun pimppiä nuollaan.
3418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Usein olen iltaisin ihmetellyt mistä mahtaa kantautua sillin tuoksu, mutta nyt se selvisi...
Sillin tuoksu kaikkosi kesäparran mukana, joten asia täytyy olla niin, kuin kirjoitit...

Äänestä

Tykkäänkin miehellä sellaisesta Mefisto-systeemistä, että on siisti parta ja viikset.

Äänestä

tuli muodiksi kun ihmisille alkoi olla kaikki kaikessa NÄYTTÄÄ NUORELTA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muutos kirjoitti:

Miehillä on parta, naisilla ja lapsilla ei.


Ei parta pahoille kasva, turpa jouhet joutaville.


Parrasta ollaan montaa mieltä ja siitä on useita luuloja ja harhoja, yleisin varmaan on, että jos partaa ei leikaa niin se kasvaa metritolkulla, näin ei ole ,parta kasvaa eri miehillä eri mittaiseksi, ja täyden mittansa saavuttaessaan pituuta ei tule lisää.

Parta ei vaadi erityisiä pesuaineita puhtaana pysyäkseen, jollei sitten harrasta suuseksiä, joka varmaan on suuri syy parran leikkaaamiseen. Myös monessa kulttuurissa on yleinen käytäntö, että naimisissa ja naimisiin pyrkivät miehet ajelevat parran pois, kun naimattoman saavat parran pitää.

Parta on myös ollut miehen mitta monissa kulttuureissa,

Suomessa entisaikoina mies vannoi partansa kautta, ja valheesta kiinnijääneeltä leikattin parta pois, joten mitä pidempi parta sitä luotettavampi oli mies.

Demokratian syntysijoilla muinaisessa Kreikassa, vain vapailla miehillä sai olla parta, orjilta ja palvelijoilta parrat leikattiin.

Myös Viikingeillä parta oli vapaan miehen tunnus, ja orjilta parrat leikattiin, he myös uskoivat leikkauksen tekevän orjasta nöyremmän ja ahkeramman.

Ortodoksisen kirkon hierarkia on aikaisemmin perustunut parran pituuteen, mitä pitempi oli parta sen korkeampi arvo.

Kiinalaiset tietäjät ja opettajat olivat hyvin ylpeitä ohuista ja pitkistä parroistaan, joka kertoi miehen pitkästä vakaumesta.

Intiassa tänäkin päivänä, pyhät miehet Babat eivät leikkaa partaansa mistään hinnasta ja pitävät sitä kunniqa asiana.


Moderni länsimaalainen kultuuri on saanut lähes kaikki miehet leikkaamaan itseään päivittäin,

parta on epäluotettavan tai halveksitun ihmisen merkki, monet pitävät partaa epäsiistinä, ja varsinkin vanhat naiset eivät pidä partaisista miehistä, parran myös arvellaan kertovan kantajansa väkivaltaisuudesta, rikollisuudesta tai jopa terroristisuudesta,

ja kaikki tämä valhe vain siksi että nainen tykkää kun pimppiä nuollaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu