Teen mitä vain, siis ihan mitä vain!

Kertokaa mitä voin tehdä, jotta saan avioliittoni pelastettua. Meillä on ollut viime vuosina vaimoni kanssa useita suurempia riitoja ja kriisejä, joihin yleensä olen ollut syypää. Olen käyttäytynyt itsekkäästi ja todella typerästi, suorastaan hävettää kun ajattelen viime vuosieni toilailuja. En ole pettänyt vaimoani, mutta olen murskannut hänen luottamuksensa toilailullani muuten. Kuukausi sitten vaimoni sai tarpeekseen ja lähti kotoa äitinsä luokse, jonka jälkeen hän sai parin viikon kuluttua oman asunnon. Muutimme hänen tavaroitaan yhdessä ja olemme ihan ok väleissä. Vaimo asui muuton aikaan kotona ja minä muuton jälkeen muutaman päivän hänen luonaan. Meillä on lapsia ja he ovat nyt meillä vuoroviikoin ja sydämeni pakahtuu tähän tilanteeseen. En halua mitään muuta kuin vaimoni takaisin ja hyvittää hänelle kaikki viimevuosien toilailuni. Olen todellakin ottanut opikseni ja tiedän, että en tule enää tulevaisuudessa käyttäytymään vastaavalla tavalla kuin aikaisemmin. Rakastan, arvostan ja kunnioitan vaimoani aivan mielettömästi ja haluan tehdä hänet onnelliseksi. Kertokaa mikä on ihaninta mitä mies voi tehdä vaimoaan kohtaan? Miten voin voittaa vaimoni luottamuksen takaisin? Mitä te odottaisitte mieheltänne vastaavassa tilanteessa? Kiitokset kaikista vastauksista jo etukäteen.
121714
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

saman mitä mieheni on minulle toistellut...

Ikävä vaan, ettei meillä ainakaan ole sitä poppakonstia löytynyt. Useamman vuoden jatkunut älytön räpiköiminen päätyi viimeiseen niittiinsä ja parisuhdeterapiaan.

Nyt elellään päivä kerrallaan. Kerran murskaksi mennyt luottamus hajoaa niin helposti uudelleen, vaikka olisi juuri ehtinyt vähän korjaantua.

En osaa edelleenkään sanoa, päädymmekö eroon vai pystymmekö tästä vielä jatkamaan. Välillä on hyviä päiviä, mutta useasti todella huonoja. Mies uskoo lujasti, että jatkamme edelleen. Minä vielä tutkiskelen omia fiiliksiä.

Sekään kun ei tunnu miltään, että nyt mies huomioi joka käänteessä ja toisi vaikka kuun taivaalta, jos sitä toivoisin. Suhdettamme olisi pitänyt huoltaa jo kauan aikaa sitten eikä päästää siihen pisteeseen, mihin se meni.

Toivottavasti saatte suhteenne selvitettyä...joskus siihen tarvitaan ulkopuolista apua.

Äänestä

ihan samanlaisessa tilanteessa mutta kommentoinpa silti. Voi olla vaikeaa antautua uudestaan koska koko ajan on pelko että mitä jos asiat valuu taas samalle tolalle kuin eron tullessa jos antaa periksi ja antaa toisen mahdollisuuden. En osaa oikein muuta neuvoa antaa kuin että sinun tulee vain hyvitellä, hyvitellä ja hyvitellä, ja vielä senkin jälkeen hyvitellä vaikka itseä jo kyllästyttäisikin. Ehkä tässä niin kuin monessa muussakin tilanteessa ainoastaan aika näyttää miten käy.

Äänestä

Sori, mut itse saman läpikäyneenä epäilen että mikään ei auta. Anteeks jos masennan. Itse miehenä käyttäydyin aivan samoin kuin sinä ja lopulta luottamus ja usko tulevaan meni ex-vaimolta kokonaan. Toivottavasti onnistut hyvittelyissäsi paremmin kuin itse onnistuin, koska nyt kaduttaa aivan sairaasti ja ties kuinka kauan.

Äänestä
  • On se hankalaa, jos luottamus on mennyt.

    Ehkä sinun kannattaisi ottaa opiksesi ja olla sitten seuraavassa parisuhteessa ihana, rakastava aviomies.

    Uskoisin, että jokainen nainen haluaa sellaisen aviomiehen joka huomioi naisen kaikilla elämän osa-alueilla, joten nyt ainakin tiedät mihin panostat tulevaisuudessa.

    Itse en voisi kuvitellakaan, että palaisin yhteen ex-mieheni tai ex avomieheni kanssa. Pelkkä ajatuskin puistattaa. Ei vaan kiinnosta.

    Äänestä

  • NainenVastaa kirjoitti:

    On se hankalaa, jos luottamus on mennyt.

    Ehkä sinun kannattaisi ottaa opiksesi ja olla sitten seuraavassa parisuhteessa ihana, rakastava aviomies.

    Uskoisin, että jokainen nainen haluaa sellaisen aviomiehen joka huomioi naisen kaikilla elämän osa-alueilla, joten nyt ainakin tiedät mihin panostat tulevaisuudessa.

    Itse en voisi kuvitellakaan, että palaisin yhteen ex-mieheni tai ex avomieheni kanssa. Pelkkä ajatuskin puistattaa. Ei vaan kiinnosta.

    Kiitoksia vastauksesta, ongelmana on se etten halua uutta suhdetta tai uutta ihmistä vaan rakastan vaimoani vilpittömästi ja varauksetta. Sydämeni on 100 %:sti hänen ja kukaan ei häntä voi milloinkaan korvata.

    Äänestä

yhteinen lepoloma ihan kahden,ilman lapsia .kannatan suhde tarvitsee myös kahden keskistä aikaa.kannattaa varmaan vielä yrittää kukkakimpun ja illallisen kanssa.huomasin puolison kuoltua.olis kannattanut jutella enemmin,nyt se on myöhäistä.

Äänestä

tilanne ollu,eli mies käyttäyty jatkuvasti todella typerästi ja erottiin kun se viimeinen niitti tuli täyteen.Mieheni halus kuitenkin sitten takasin ja alkoi puhumaan omista virheistä vähän,mutta liian vähän käytiin mitään keskusteluja.Olis kuulemma pitäny vaan alottaa täysin alusta,mutta mihin ne menneet tuskat hautaa jos ei niitä puhu läpi ja sitten unohda,ettei joka kääntees tuu eteen menneet sit tulevaisuudes.

Mieheni halus vaan takasin,mä epäröin ja mietin,ja kun lopulta olin valmis koittamaan uudelleen,niin mieheni ei neää halunnukkaan tulla takasin.

Sulle annan vaan sen neuvon,että PUHUKAA asioista ja käykää niitä menneitä läpi niin kauan kun tarvis,vaikka susta tuntuiskin että jo riittäs,mutta naiset on erilaisia ja haluaa asiosta puhua.Annan vaimolles aikaa miettiä ja osota kokoajan se uusi mieli ja tapas elää,että se voi uudelleen rakastua.Ite ehdin rakastua mieheeni uudelleen ja kun viimein olin valmis koittamaan,ei mieheni sit halunnukkaan enää(oli törmänny uuteen naiseen,jolla ei perhettä ollu,niin helppo tie kun ei vastuuta tarvikaan ottaa lapsista).

Sydämeni särkyi vaan aika siruiksi,kun mieheni meni leikkimään ja koettelemaan ja sit näytti sen todellisen luonteensa uudelleen(eikä ollukkaan mihinkään muuttunu).

Eli sano ääneen naiselles se mitä kirjotit tänne!Jos hänellä on tunteita niin uskon että onnistutte vielä! Rohkeutta yritykseen ja ole sinnikäs,että naises huomaa että olet tosissaan...

Äänestä
  • Kiitoksia kirjoituksestasi. Puhuminen on monesti ainoa keino selvittää asioita ja koskaan ei voi puhua liikaa. Tulen varmasti puhumaan vaimoni kanssa kaikista mahdollisista asioista, jotka ovat hänellä "piikkinä lihassa" ja niin pitkään kuin vain ikinä tarve vaatii. Tulen myös osoittamaan hänelle sen muutoksen, joka minussa itsessäni on tapahtunut. Kerron myös varmasti hänelle kaikki tunteeni ja ajatukseni ääneen...toivotaan, että hän rakastuu minuun uudelleen ja saan tehdä hänet ainutlaatuisen onnelliseksi kaikkina tulevina päivinä.

    Äänestä

Kuin sinä vaimollesi. Meillä sitä jatkui 11 vuotta. Erottiin välillä, menin takaisin ja taas sama laulu alkoi. En odottanut kuuta taivaalta, mutta mies vietti parisuhteessa ns. poikamies elämää ja olin parisuhteessa yh-äiti, monesti uhkasin lähteä, vuosi sitten kävin katsomassa yhtä asuntoa, äijä tavallaan "heräsi", että nyt toi oikeesti lähtee.
Käytiin parisuhde neuvojalla ja pari kuukautta meni hyvin.
Kunnes sama rumba alkoi. Uhkasin taas lähteä ja lähdinkin, muksu mukaan ja kamat uuteen asuntoon.
En ole katunut hetkeäkään. Minua ainakin loukattiin niin pahasti, etten voinut enää luottaa. mikään ei enää toiminut, ei seksi eikä muukaan.
koskaan en enää miestä ottaisi takaisin, kerran otin ja silloinkin petyin. Enää ei tarvi pelätä, että koska se tulee ja missä kunnossa.
Nyt mieskin on muksun kanssa, viimeisen kuukauden hän on viettänyt lapsensa kanssa aikaa enemmän kuin esim. viimeiseen viiteen vuoteen.
Sitä ihmettelen, että miksi te miehet "heräätte" liian myöhään?
Joskus on todellakin liian myöhäistä.

Äänestä
  • Joakinen suhde on oma tarinsa ja jokaisella tarinalla on omat kertojansa, mutta uskon siihen että milloinkaan ei ole liian myöhäistä. Tiedän, että teen vaimoni onnellisemmaksi kuin kukaan ja rakastauteni häntä kohtaan parantaa kaikki ne haavat jotka hänen sydämeensä olen viiltänyt. Teen kaikkeni ja vielä paljon enemmän, mutta periksi en anna milloinkaan...pahinta mitä voi tehdä on luovuttaa.

    Äänestä

  • Idiootista ihmiseksi... kirjoitti:

    Joakinen suhde on oma tarinsa ja jokaisella tarinalla on omat kertojansa, mutta uskon siihen että milloinkaan ei ole liian myöhäistä. Tiedän, että teen vaimoni onnellisemmaksi kuin kukaan ja rakastauteni häntä kohtaan parantaa kaikki ne haavat jotka hänen sydämeensä olen viiltänyt. Teen kaikkeni ja vielä paljon enemmän, mutta periksi en anna milloinkaan...pahinta mitä voi tehdä on luovuttaa.

    kuin perässä roikkuva äijä. saat ex-muijasi entistä etäisemmäksi. saankos kysyä, että minkä ikäinen olet?

    Äänestä

  • niin ärsyttävää kirjoitti:

    kuin perässä roikkuva äijä. saat ex-muijasi entistä etäisemmäksi. saankos kysyä, että minkä ikäinen olet?

    Olen tukena, apuna ja ystävänä. Rakastan ja silitän päätä silloin, kun hän sitä eniten tarvitsee ja aina hänen ehdoillaan. En ole väkisin perässä roikkuva ex-äijä joka ei ymmärrä poistua takavasemmalle. Jokainen parisuhde on omassa ainutlaatuisuudessaan erilainen ja sinulla ilmeisesti huomattavan paljon meidän tarinasta eroava. Onko iällä tässä asiassa jotain merkitystä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Idiootista ihmiseksi... kirjoitti:

Kertokaa mitä voin tehdä, jotta saan avioliittoni pelastettua. Meillä on ollut viime vuosina vaimoni kanssa useita suurempia riitoja ja kriisejä, joihin yleensä olen ollut syypää. Olen käyttäytynyt itsekkäästi ja todella typerästi, suorastaan hävettää kun ajattelen viime vuosieni toilailuja. En ole pettänyt vaimoani, mutta olen murskannut hänen luottamuksensa toilailullani muuten. Kuukausi sitten vaimoni sai tarpeekseen ja lähti kotoa äitinsä luokse, jonka jälkeen hän sai parin viikon kuluttua oman asunnon. Muutimme hänen tavaroitaan yhdessä ja olemme ihan ok väleissä. Vaimo asui muuton aikaan kotona ja minä muuton jälkeen muutaman päivän hänen luonaan. Meillä on lapsia ja he ovat nyt meillä vuoroviikoin ja sydämeni pakahtuu tähän tilanteeseen. En halua mitään muuta kuin vaimoni takaisin ja hyvittää hänelle kaikki viimevuosien toilailuni. Olen todellakin ottanut opikseni ja tiedän, että en tule enää tulevaisuudessa käyttäytymään vastaavalla tavalla kuin aikaisemmin. Rakastan, arvostan ja kunnioitan vaimoani aivan mielettömästi ja haluan tehdä hänet onnelliseksi. Kertokaa mikä on ihaninta mitä mies voi tehdä vaimoaan kohtaan? Miten voin voittaa vaimoni luottamuksen takaisin? Mitä te odottaisitte mieheltänne vastaavassa tilanteessa? Kiitokset kaikista vastauksista jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu