Einstein ja mustat aukot varmistuivat

Suomennan omin sanoin (ja käsityksin) viimeisimmän tiedeuutisen:

V.1994-95 suomalainen Aimo Sillanpää teki maailmanhistoriaa, eka
kerran ihminen pystyi ennustamaan Linnunradan ulkopuolisen kosmisen
ilmiön etukäteen (ennusti jo aiemmin ja tuolloin havaittiin),
Kvasaaripari OJ287 purkautui ennustetusti muutaman kk tarkkuudella,
purkausten sykli on 12 vuotta. (Nämä purkaukset tapahtuivat oikeasti
3.5 miljardia vuotta sitten koska kohde on niin kaukana ollut).

Nyt uusimman 2007 purkauksen(parikin) hän taas Tuorlan työryhmässä
Marko Valtosen johtamana pystyi ennustamaan purkauksen oikein parin
päivän tarkkuudella ja se tapahtui 13.9.2007. Tämän ennusteen
osuminen varmisti seuraavat asiat:

-Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria varmentui(taas).
Nimittäin jos suhteellisuusteoria ei toimisi tuolla niin olisi
purkaus tapahtunut 20 päivää myöhemmin.

-Mustien aukkojen olemassaolo varmentui viimeistään nyt.
Toinen aukoista on 18 000 miljoonan auringon massainen hirviö ja
pienempi on "vain" 100 miljoonan auringon massainen, joiden
kiertoaika on noin 12 vuotta toistensa ympäri. Niin pieneen tilaan
ei mahdu noin paljon aurinkoja, joten käytännössä niiden on oltava
mustia aukkoja. Valo tulee kertymäkiekoista ja purkaukset posahtaa
kun pienempi aukko lävistää isomman kertymäkiekon..
Yl. suhteellisuusteorian mukaan meidän Merkuriuksemme elliptinen
ratakäyrä kiertää (prekessoi) 43"/vuosisata eli n. 1/33000 astetta
kierroksella, mutta tuon kosmisen etäisyyden päässä olevan mustan
aukon rata kierto on miljoonakertainen, 39 astetta per kierros.


t. MrKAT

http://www.ursa.fi/blogit/ta/index.php?title=einsteinin_suhteellisuusteoria_sai_lisav&more=1&c=1&tb=1&pb=1

http://www.yleradio1.fi/tiede/tiedeuutiset/id15465.shtml

Tässä Tuorlan vanhempi uutisläpyskä joka kertoo tekn.tiedot
tarkemmin, mm. ratakäyräkuva:

http://www.astro.utu.fi/news/061020a.shtml

3

416

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Skeptikko....

      Jos kaveri lähtökohtaisesti tietää, että syklin pitää olla kutakuinkin jotain, niin vääntelee hän kaavojaan niin kauan, että niistä syntyy kutakuinkin oikea vastaus. Se mitä sitten enää tuossa vaiheessa todistetaan, on useinkin lievästi sanottuna kysymysmerkki.

      Olen nähnyt useitakin enemmän taikka vähemmän vääriä laskentamenetelmiä, joilla saadaan kuitenkin oikea lopputulos. Katsos, kun matematiikka on siitä ihmeellinen apuväline.

      En kyllä enää uskoisi paljoa mihinkään ennenkuin selkeitä todisteita on olemassa.

      • sitten varmaankin

        "Jos kaveri lähtökohtaisesti tietää, että syklin pitää olla kutakuinkin jotain, niin vääntelee hän kaavojaan niin kauan, että niistä syntyy kutakuinkin oikea vastaus. Se mitä sitten enää tuossa vaiheessa todistetaan, on useinkin lievästi sanottuna kysymysmerkki."

        pystyt todistamaan, että hän on noin "väännellyt kaavojaan"?

        Jos et, niin sitten sinun kommenttisi voidaan todeta aiheettomaksi ja hyödyttömäksi.


      • kflk4klk4
        sitten varmaankin kirjoitti:

        "Jos kaveri lähtökohtaisesti tietää, että syklin pitää olla kutakuinkin jotain, niin vääntelee hän kaavojaan niin kauan, että niistä syntyy kutakuinkin oikea vastaus. Se mitä sitten enää tuossa vaiheessa todistetaan, on useinkin lievästi sanottuna kysymysmerkki."

        pystyt todistamaan, että hän on noin "väännellyt kaavojaan"?

        Jos et, niin sitten sinun kommenttisi voidaan todeta aiheettomaksi ja hyödyttömäksi.

        On maallikkona helppo epäillä onko laskut oikein ja harhaanjohtavia - hyvä näinkin sillä kyllä niihin kriittisesti pitää tutustuakin.

        Varmaan meitä huomattavasti viisaammat hemmot laskelmat tarkistaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1520
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      936
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      271
      767
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      619
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      581
    9. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    10. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      557
    Aihe