Mielestäni suomen kieleen pitäisi lisätä enemmän sääntöjä ja poikkeuksia. Näin kielen hyvin osaava voisi paremmin osoittaa erinomaisuutensa noudattamalla niitä tarkasti puheessaan ja kirjoituksessaan. Tyhmäkkeet taas erottuisivat huonon kielensä ansiosta vielä paremmin, ja heitä voisi halveksia lisää.
Toivottavasti aiheesta julkaistaan pian uusia kirjoja. Lukijoita olisi.
Toivottavasti aiheesta julkaistaan pian uusia kirjoja. Lukijoita olisi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vaikeussuhde on jo nytkin sopiva, kun pystyy jopa kaltaisistasi muodollisesti oikeellisistakin kirjoituksista erottamaan sivistymättömän pohjavireen aiheen valinnan perusteella.
"kaltaisistasi muodollisesti oikeellisistakin kirjoituksista"
Millä tavalla olen muodollisesti oikean kirjoituksen kaltainen?
vain muodollisesti oikeassa, mutta oikeasti väärässä.
Esitin alkuperäisessä viestissä mielipiteeni. Mielipiteitään esittävä henkilö ei voi olla väärässä, koska hän on omista mielipiteistään luotettavin auktoriteetti. Mielipiteistä voi toki keskustella, mutta tätä et selvästi kykene tekemään.
Suomen kielen nykytilan puutteesta kertoo sekin, että ei ole selkeää ja lyhyttää tapaa osoittaa sinulle, miten typerä ja väärässä olet. Saisit hävetä kuitenkin!
Mielipiteeni on osoittautunut oikeaksi ja hyväksi myös sitä kautta, että kukaan muu kuin sinä ei ole sitä vastustanut. Hiljainen hyväksyntä puhuu puolestani.
Lähden nyt viettämään viikonloppua ja onnittelemaan itseäni erinomaisuudestani ja hyvyydestäni. Sen takia en ehkä kerkeä vastata tuleviin viesteihesi ja oikaista niissä esiintyviä virheitä, barbarismeja ja väärä sydämenasennette. Jääköön tämä muiden oikeamielisten vastuulle.
Se, ettei viestiisi ole tullut useampia vastauksia, osoittaaa vain, että tämän palstan
lukijat ovat liian fiksuja reagoimaan noin typerään provoon. Oletko todella sitä mieltä, että voit väittää ihan mitä vain älyttömyyksiä ja ne, jotka eivät vastaa, hyväksyvät mielipiteesi?
Miksi ei lisätä lisää?