Otsikko kertoo jo melko paljon... Eli miten tehdään kierrevoltti trampoliinilla, sekä eteen että taakse? Osaan hyvin etu- ja takaperinvoltin, polvivoltin jne... Olisi huippua, jos joku kertoisi ohjeet kierrevoltteihin! Olisi myös hienoa, jos joku voisi linkata johonkin hienoon videoon, jossa tehdään kierrevoltti... Siitäkin voisi jonkin verran oppia. Kiitos!
Vastaukset 3
- jennaäksdee
Voltti kierteellä
Vaihe 1:
Kierrevolttia on hankala neuvoa, sillä se on samanlainen kuin voltti etuperin -tai takaperin. Kierrevoltissa kädet on kannattavaa heilauttaa vasemmalta oikealle, tai päinvastoin, sillä silloin saat vauhtia volttiin.
Vaihe 2:
Pidä jalat koukussa koko voltin ajan, koska muuten kierrevoltistasi saattaa tulla jotain aivan muuta. Tätä temppua kannattaa harjoitella kallistamalla hieman itseään vasempaan tai oikeaan. Moni tekee kierrevoltin vahingossa silloin, kun on harjoittelemassa esimerkiksi volttia etuperin.
Vaihe 3:
Kierrevoltti ei ole vaikea, jos osaat jo voltin etuperin -ja takaperin. Siinä on vain se riski, että voltti lähtee vinoon ja ulos trampoliinilta. Kierrevolttia kannattaa harjoitella ensin pienemmistä pompuista, ettei riski ole niin suuri. Isolla trampoliinilla on tietenkin turvallisempi harjoitella mitä tahansa temppua, ja sanon sen vielä, että iso trampoliini on kannattava hankinta! - Voikkanörtti<3
Ihan puuta heinää toi edellinen teksti. Ei jalkoja koukkuun eikä käsiä heilutella. Sitäpaitsi vähän korkeammista pompuista kierre lähtee paremmin.
- Anonyymi
Kannattaa YouTubesta katsoa https://m.youtube.com/watch?v=W9yNAliqUE8 ja
https://m.youtube.com/watch?v=sglkZJXeQl4
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70889
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22872- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha554789- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23610- 57561