jännitystä

Minua on osoiteltu aseella, koin sen hetken todella ihanaksi. Kaupassa, linja-autossa, joka paikassa toivon aina hiljaa itsekseni että tapahtuu jotakin "jännittävää", että esimerkiksi joku tulee tekemään aseellisen ryöstön tai muuta vastaavaa. Olisi äärimmäisen mielenkiintoista saada peräänsä ahdistelija tai jospa joku ystävällinen ihminen joskus hyökkäisi kimppuuni kadulla.

Olen ollut tällainen pienestä pitäen, nyt odotukset jännittävistä asioista ovat tulleet todenmukaisemmiksi, mutta vahvistuvat jatkuvasti. Oi miksei minulle koskaan tapahdu mitään! Räyh!

Onko muilla vastaavanlaisia ajatuksia? Itse taidan elää tylsää elämää. Jospa asia helpottuu kun valmistun vartijaksi:D
11486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Minusta elämä on ollut aina tarpeettoman jännittävää. Ensimmäisiä muistojani on kun jouduin saunassa ylälauteille ja vanhempani halusivat minun käyvän selälleni siihen. Pelkäsin kauheasti putoavani ja huimasi sillä omaan tavattoman pahan korkeanpaikan kammon.

Nykyään olen pyrkinyt rajaamaan omilla valinnoillani ja sedatiivien käytöllä elämän jännittävyyttä.

Ala harrastaa jotain extreme-lajeja jotka saavat adrenaliinin liikkeelle. Aivojesi aktivaatiotaso on luultavasti tavanomaista alhaisempi ja siksi kompensoit sitä jännitystä etsimällä.

Äänestä
  • alottaa joku extremeharrastus. Vois löytää kavereitakin siinä. Kuulostaa aika täsmäävältä tuo aktivaatiotaso, nykyäänhän kykin koneella päivät pitkät.

    Äänestä

  • Miksi miksi miksi pitää pistää henki alttiiksi kun se kuitenkin lähtee ennen pitkää kuitenkin.
    Eikö nykypäivä ole extremeä riittämiin; Sampopankin uudistus?

    Äänestä

  • köyhyyttä kirjoitti:

    Miksi miksi miksi pitää pistää henki alttiiksi kun se kuitenkin lähtee ennen pitkää kuitenkin.
    Eikö nykypäivä ole extremeä riittämiin; Sampopankin uudistus?

    Riittää kun kirjoittaa suomi24 psykologiapalstalle. Siinä on extremeä ihan riittävästi.

    Äänestä

  • extremeä kirjoitti:

    Riittää kun kirjoittaa suomi24 psykologiapalstalle. Siinä on extremeä ihan riittävästi.

    canvas 007

    Äänestä

Minua on uhattu konepistoolilla,
ollut hysteerisellä tyypillä puukko kädessä ja se minun kurkulla.

Noista kaikista,
ja niin monesta muusta tilanteista olen selvinnyt.

Kun aloittaja joutuu tositilanteeseen,
haluttas nähdä miten äijän käy.

Äänestä
  • Tietsumaailmassa asuvat elävät jossain fantasiamaailmassa. Niillä on oma todellisuus, joka eroaa rutkasti oikeasta, käsinkosketeltavasta. Monet pelkää liiaksi laittaa itseään elämän peliin.

    Äänestä

  • Joo tämäkin joutunut kaiken maailman viidakkoleireille mutta selvitty. Älä jää rummuttamaan noita juttuja.
    Oikeesti .

    Äänestä

  • siis se kun pistoolilla osoteltiin, joku känniläinen. Ja se oli hienoa. Halusin hetken jatkuvan ikuisesti.
    En tietokoneella tee muuta kuin hengailen mesessä tai täällä keskusteluissa. Ei mitään tietokonepelejä tai vastaavia. Koneella olen alkanut jököttämään vasta noin vuosi sitten, lapsena aina juossut ulkona seikkailujen perässä. Minut kasvatettiin melko vapaasti.

    Tuntuu kuin puuttuisi tietynlainen itsesuojeluvaisto.

    Olen muuten nainen.

    Äänestä

  • tapahtunut kirjoitti:

    siis se kun pistoolilla osoteltiin, joku känniläinen. Ja se oli hienoa. Halusin hetken jatkuvan ikuisesti.

    tyypillinen erikoisuuden tavoittelija.

    Onkohan sinulla identiteettiongelmia? Ja ymmärrätkö, että niissä "jännissä" tilanteissa, missä liian moni joutuu loukkaantumaan tai uhriksi, on leikki kaukana. Olisiko kiva kuolla jännityksen vuoksi tai saada esim. neliraajahalvaus loppuiäksi? Pystytkö tuntemaan empatiaa loukkaantuneita kohtaan, surua? Tärkeitä kysymyksiä, kun tuollaisia tilanteita mietit. Jos vartijan töitä alat tehdä, riippuu tietenkin missä, tulet kohtaamaan ongelmatilanteita. Ensiaputilanteissa sitä alkaa väkisin kasvamaan henkisesti, jollei ole täysin psykopaatti. Hakeudu paikkoihin ja tilanteisiin, missä tapahtuu. siinä löydät rajasi. Myös ns. pullossa kasvaneet eivät aina tajua elämän kammottavia realiteetteja. Ne pahat asiat kun eivät kosketa omaa elämää. Silloin joku satunnainen känniläiskohtaaminenkin voi tuntua jännältä, hienolta asialta. On syvä uskomus, ettei oikeasti voi mitään pahempaa sattua, eihän koskaan ole sattunut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

elämään kirjoitti:

Minua on osoiteltu aseella, koin sen hetken todella ihanaksi. Kaupassa, linja-autossa, joka paikassa toivon aina hiljaa itsekseni että tapahtuu jotakin "jännittävää", että esimerkiksi joku tulee tekemään aseellisen ryöstön tai muuta vastaavaa. Olisi äärimmäisen mielenkiintoista saada peräänsä ahdistelija tai jospa joku ystävällinen ihminen joskus hyökkäisi kimppuuni kadulla.

Olen ollut tällainen pienestä pitäen, nyt odotukset jännittävistä asioista ovat tulleet todenmukaisemmiksi, mutta vahvistuvat jatkuvasti. Oi miksei minulle koskaan tapahdu mitään! Räyh!

Onko muilla vastaavanlaisia ajatuksia? Itse taidan elää tylsää elämää. Jospa asia helpottuu kun valmistun vartijaksi:D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu