Mitä ihmettä, voidaanhan ainoastaan todeta että "ajattelua on" tai "jotakin on". Eikä sekään itse asiassa tunnu kovin pitävältä ...
Miten siis voidaan perustella että on jokin MINÄ joka muka voidaan löytää AJATUSTEN kautta. MINÄhän on AJATUS!
Miten siis voidaan perustella että on jokin MINÄ joka muka voidaan löytää AJATUSTEN kautta. MINÄhän on AJATUS!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mitä olen aikonut puuhailla ensi suvena?
todellinen minä, Jumala/Allah/whatever, olen kaikki ja ajatusten ja selitysten tuolla puolen.
"Ajattelen, siis olen" on filosofien mielestä ainoa varma tieto. Se on myös typistetty siihen, että "on jotakin, joka ajattelee".
Jos ei muuta varmaa olisi, oltaisiin solipsismissa, että on vain tämä jokin, ja sehän on mahdotonta. Reduktio ad absurdumin mukaan täytyy olla muutakin, koska muuten oltaisiin solipsismissa. Tätä eivät skeptikot tunnusta.
Lisäksi sen jonkin täytyy ajatella jollakin, jollakin aivojen tapaisella elimellä. Ja sen jonkin täytyy olla jossakin ympäristössä.
On siis jokin elin, joka ajattelee ja on se ympäristö missä ajattelu tapahtuu. Näin ollen Descartesin oivallukseen implisiittisesti sisältyy myös ulkomaailman olemassaolon todistus, jonka puuttumisen on väitetty olevan filosofian häpeätahra.
Siinä teille ulkomaailman olemassaolon todistus, onko pätevä?
"on jotakin, joka ajattelee"
Miten niin on? Ajatuksia kyllä on.
Ajatteletko Sinä ajatukset tyhjästä - Sinä siis olet ennen ajatuksia ja päätät tuottaa ajatuksia?
Vai onko niin että ajatukset tulevat ja menevät, ja niistä ensimmäinen ei-heräämättömillä on "Minä", ja tämän ympärille kiertyy koko egoelämämme onnettomuus..?
Ensin on ajattelua, sitten valheellinen egomuodostelmamme havahtuu tähän nanosekuntien kuluttua ja luulottelee "ajattelevansa".
"On ajattelua, siis on jotakin, joka ajattelee". Väite on varma totuus, sillä ajattelua ilman jotakin joka ajattelee, ei voi olla, se on jo sofistista skeptismiä, virheellistä, mahdotonta ja väärää filosofiaa.
"sillä ajattelua ilman jotakin joka ajattelee, ei voi olla"
Mutta jos ajatus on maailman perimmäisin rakenne, eikä mikään tuotos.
Ajatus vaatii olennon jolla on ruumis ja sielu, psyyke. Psyykessä on tunne, tahto, ajattelu, ja ärsykkeet prosessoituna psyykessä johtavat toimintaan, jota sitten feed back säätelee. Vain tällainen olento voi ajatella, ja tällaisten mainittujen muiden toimintojen yhteydessä, myös ruumiin toimintojen.
Vain erittäin kehittynyt tietokone voi tämän lisäksi ikäänkuin ajatella.
Maailman perimmäisin rakenne on jokin atomin hiukkanen tai ne hiukkaset ja voimat, mitä atomi sisältää, yhdessä sekä energiamuodot. Sitten on solut ja elämä, ruumis ja psyyke (johon ajattelu kuuluu), tähdet, kuut ja planeetat, sitten galaksit jne. Nämä ym ovat perusrakenteita, tasapainotiloja, joihin aine ja energia aina välillä joutuvat ja ajattelu on psyyke-nimisen perusrakenteen yksi osa.
Miksi kaksi ihan eri tavalla rakentuvaa perusrakennetta, ihminen ja tietokone, voisivat yht'äkkiä molemmat ajatella? Ajattelu on jotain perustavanlaatuisempaa kuin atomit jne. Väitän että atomien "takana" on kuitenkin ajattelu. Ajattelija ei voi 100% tietää mistä rakenteesta "hän" "luonnossa" koostuu, ja ajattelu on sikäli riippumaton kaikesta eli itsessään perimmäisin olemus. Ja atomia ei olisi olemassa ellei sillä olisi ajattelevaa havaitsijaa. Atomin olemassa olo on ajattelun tuotetta.
Atomi on olemassa täysin ajattelijasta riippumatta, vaikka käsite "atomi" on vain yksi tapa kuvata todellisuutta ja siinä mielessä riippuvainen ajattelustamme ja käsitejärjestelmästämme, kokeistamme ja tieteestämme.
Edustat tuossa väitteessä tietoteoreettista idealismia, kun taas minusta realismi on itsestäänselvä tosiasia ja sen kritiikki on vain filosofisten käsitteiden ja käsitysten hiomista.
Atomi on olemassa koska se voidaan havaita, mutta jossain todella kaukana tulevaisuudessa atomi voisi olla korvattavissa sen osista (kvarkeista ja leptoneista) kootuilla täysin uudenlaisilla keinorakenteilla, joihin nykyelämä voidaan kokonaisuudessaan siirtää. Samoin kuin kivikaudella kivi oli perusmateriaali ja nyt osittain korvattu hienommilla aineella. Teoriassa aina voidaan mennä yhä pienempiin hiukkasiin tai niidenkin taakse. Vaikea siis määritellä mitä on olemassa. Vain logiikka itsessään on pysyvää.
"Mitä ihmettä, voidaanhan ainoastaan todeta että "ajattelua on" tai "jotakin on". Eikä sekään itse asiassa tunnu kovin pitävältä ... "
Miksi se ei tunnu pitävältä ?????
Ajatus on olemassa.
Kun miettii tuota ajattelua niin koko maailmahan on ajatusten tuotetta. Siis kun avaan silmät näen maailman, aistin asioita maailmasta, kuulen, näen, jne.
Mutta tämä kaikkihan tapahtuu ajatuksina eli mistä sen tietää onko tämä kaikki edes totta, jos kysyn joltain toiselta "olenko olemassa", toinen sanoo että "kyllä olet, näen sinut", mutta voitko olla varma, koska kaikki tapahtuu "minun sisälläni"?
Eli tällasia aatoksia tulee välillä mieleen.
Descartes ajatteli näin:
"Voinko luottaa aisteihini? Onko mitään, mikä todistaisi aukottomasti, että aistini ovat oikeassa?" Rene poju vastasi; "Ei, en voi luottaa siihen, että aistini kertovat minulle totuuden!"
(Rene poju olisi voinut vaatia Matrixin tekijöiltä korvauksia hänen ideoidensa varastamisesta!)
(Toisaalta, se idän mystikko, joka puhui miehestä joka uneksi olevansa perhonen ja herätessään ei tiennyt oliko hän mies, joka oli uneksinut olevansa perhonen vai perhonen, joka nyt uneksi olevansa mies, oli myös samalla jäljellä. Eli ei ole konkreettsia todisteita että mitä näet/kuulet/koet on totta.)
Kun Rene oli päässyt noin pitkälle, hän kysyi; "Jos en voi luottaa aisteihini tai minkään niiden eteeni tuoman informaation olemassaoloon, miten minä voin edes olla varma, että olen olemassa ylipäätään?"
Tätä Rene poju sitten pähkäili, kunnes tuli tuohon lopputulokseen; "Mikä on olemassa, ilman mitään epäilystä, on epäilys olemassaolostani! Minä epäilen, joten tämä ajatus on olemassa! Tällöin on loogista tehdä hypoteesi: Ajattelen, siis olen!"
(Huomaa, että Rene ei todistanut sinun, tai kenenkään muun olevan olemassa. Eikä minkään muunkaan koko maailmassa. Vain oman itsensä tai tarkemmin oman ajatuksensa olemassaolon. Oletettavaa silti on, että Renee uskoi ainakin sen verran aisteihinsa ja muiden olemassaoloon, että hän ei kuollut nälkään tai janoon tai kävellyt kanavaan [eli hän näytti huomioivan mitä hänen ruumiinsa kertoi hänelle]. Lisäksi vaikka hänellä ei ollut mitään konkreettisia todisteita siitä, että muut ihmiset olisivat edes olemassa hän meni ja kirjoitti heille kirjan todistuksestaan oman itsensä olemassaolosta, mikä todistaa aika melkoisesta itsepetoksesta jollain tasolla, mutta se nyt on totta kaikkien eksistettialistien kohdalla.)