kondensoitua

Tietääkö joku mistä löytyisi kondensoitua maitoa Oulusta?? Kiitos!
102620
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ns. etnisiä kauppoja, tai myös Citymarket ja Stockmann.

Äänestä

Kokeile ihmeessä sitä Stockmannia, Tampereella ainakin kondensoitua löytyy samasta hyllystä Go Greenin maidottomien tuotteiden kanssa läheltä maito-osastoa.

Myös K-supermarketista täällä löytyi leivonta- ja maustetuotteiden läheisyydestä, eli kokeilehan jotain sellaistakin.

Äänestä
  • Eesti Herkut Eesti Wärv kaupan kylmäkaapista.
    Meitä hemmotellaan. Toinen Virolainen ja toinen venäläinen tuote .

    Äänestä

saa, esimerkiksi Kauppahallin etnisistä kaupoista.

Äänestä
  • Kotona voi kuitenkin valmistaa samantapaista maitotiivistettä (kondensoitua maitoa) maidosta ja maitojauheesta. Kondensoitu maito tarkoittaa nestemäistä tiivistettyä maitoa eli maitoa, josta melko suuri osa vedestä on haihdutettu pois. Se on eräänlainen maidon ja maitojauheen välimuoto. Kondensoitu maito voi olla sokeroitua tai sokeroimatonta. Sokeria käytetään säilyvyyden parantamiseksi. Kondensoitua maitoa myydään muualla maailmassa, erityisesti kehitysmaissa, usein säilyketölkkiin tai muuhun sellaiseen pakattuna.
    Erään lähteen mukaan makeuttamaton kondensoitu maito sisältää 8 prosenttia rasvaa ja 18 prosenttia rasvatonta kuiva-ainetta (tavallinen maito sisältää kuiva-ainetta noin 9 prosenttia). Makeutettu kondensoitu maito sisältää rasvaa 8 prosenttia, sokeria 44 prosenttia ja 19 prosenttia maidon rasvatonta kuiva-ainetta maidosta laskettuna.
    Suomessa kondensoitua maitoa on myynnissä rajoitetusti. Turussa sitä saa esimerkiksi Stockmannilta. Koostumukseltaan makeuttamatonta kondensoitua maitoa voisi kotioloissa jäljitellä ehkä seuraavasti: 1 litra täysmaitoa tai kevytkermaa plus 100 grammaa maitojauhetta. Makeutettuun kondensoituun maitoon pitää lisätä lisäksi noin 800 grammaa sokeria. Ohjeen antaja ei ole toimivuutta kuitenkaan käytännössä mitenkään testannut.
    http://paakari.net/forum.php?action=OA&job=shtop&suid=144&dbid=844
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000005&conference=4500000000000359&posting=22000000020363152

    Äänestä

Oulusta löytyy ainakin raksilan prismasta kookosmaitojen vierestä! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maitoa... kirjoitti:

Tietääkö joku mistä löytyisi kondensoitua maitoa Oulusta?? Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu