Kiinalaisessa

Tilasin kiinalaisessa ravintolassa jonkun kana-annoksen, muistaakseni shanghain kanaa. Kana oli kummallista, aivan pyöreitä palloja, jotka muistuttivat enemmän taikinapalloja kuin kanaa, mutta kuitenkin maistuivat kanalle. Pallot olivat pehmeitä, hyvin erikoisia. Miten tällaista kanaa valmistetaan?

Vielä kysyisin, onko jollain kiinalaisen peruskastikkeen ohjetta, sellaista ei-hapanimelää, eikä väkevää, jota yleensä saa kun tilaa esimerkiksi härkää ja vihanneksia tai kanaa ja vihanneksia. Eli varmaankin ihan peruskastike on kyseessä. Kiitos kovasti.
61691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

6 kanan rintafilettä leikattuna sopivan kokoisiksi kuutioiksi
5 dl maapähkinäöljyä friteeramiseen (rypsiöljykin käy)

Marinadi:
1 rkl kiinalaista soijakastiketta
1 rkl osterikastiketta
ripaus mustapippuria

Taikina:
2 tl leivinjauhetta
5,5 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
1 tl sokeria
3,5 dl vettä
½ dl kasvisöljyä

Sekoita marinadi ja anna kananpalojen marinoitua puolisen tuntia. Sekoita taikina. Kuumenna öljy kattilassa 180-asteiseksi. Upota kananpalat taikinaan ja friteeraa niitä pienissä erissä (jotta öljy ei jäähdy) kunnes ne ovat kullanruskeita. Nauti heti kuumana esim. hapanimeläkastikkeen ja riisin kera. Kanaa kannattaa valmistaa vain sen verran kuin heti pystyy syömään. Jäähtyessään kuori pehmenee epämiellyttävästi.

Äänestä
  • Kuinka moni harrastaa friteeraamista kotona...

    voiko sen korvata jollain? paistinpannulla ja pienellä määrällä öljyä...

    friteerausrasvan käytölle kun ei ole niin usein heti uutta käyttöä ja sen säilyttäminen on ongelma, jokin lasiastia?

    Äänestä

  • ihmiset ei friteeraa... kirjoitti:

    Kuinka moni harrastaa friteeraamista kotona...

    voiko sen korvata jollain? paistinpannulla ja pienellä määrällä öljyä...

    friteerausrasvan käytölle kun ei ole niin usein heti uutta käyttöä ja sen säilyttäminen on ongelma, jokin lasiastia?

    Voiko samassa öljyssä friteerata eri makuisia ruokia, eikö maku siirry öljyyn vai estääkö takina sen...

    Äänestä

  • Härkää saa ainakin kahdella tavalla:
    - makeassa, tummassa kastikkeessa
    - tosi voimakkaassa chili (?) kastikkeessa

    vai meneekö ne väri toisinpäin.

    Mikä tekee siitä makeasta kastikkeesta makean. Joidenkin mielestä se on liian makeaa, minusta nuo kaksi täydentävät hyvin toisiaan.

    Äänestä

  • ihmiset ei friteeraa... kirjoitti:

    Kuinka moni harrastaa friteeraamista kotona...

    voiko sen korvata jollain? paistinpannulla ja pienellä määrällä öljyä...

    friteerausrasvan käytölle kun ei ole niin usein heti uutta käyttöä ja sen säilyttäminen on ongelma, jokin lasiastia?

    Miten niin yleensä ihmiset ei friteeraa? Ainakin minä friteeraan parikin kertaa viikossa, se kun on niin nopea, kätevä ja maukas ruoanvalmistustapa. Mitenkään ruoasta ei saa yhtä rapeaa kuin friteeramalla.
    Friteeramista ei voi korvata millään muulla paistomenetelmällä. Friteeraan mm. kiinalaista ruokaa, tempuraa, ranskalaisia perunoita, kalapuikkoja, sipuli- ja mustekalarenkaita, frittipiiraita, munkkeja...

    Eikä se öljy nyt niin paljoa maksa, etteikö sitä voisi friteerauksen jälkeen heittää poiskin. Itse olen kyllä uusiokäyttänytkin sitä. Siivilöinyt öljystä pois edellisen friteerauksen murut ja säilönyt lasipurkissa jääkaapissa seuraavaa käyttöä vrten. Ravintoloissakin käytetään frittiöljy moneen kertaan uudestaan. Itse käytän uudestaan vain pari kertaa.

    Monet pitävät friteeramista epäterveellisenä, mutta ei se sitä ole. Jos öljy on tarpeeksi kuumaa, sitä ei juurikaan imeydy friteerattavaan ruokaan. Friteeratut palaset voi laittaa vielä talouspaperin päälle, joka sekin imee osan rasvasta. Öljyn kuumuutta voi testata tiputtamalla nokareen frittitaikinaa kattilaan. Jos se painuu pohjaan mutta alkaa heti kuplia ja nousee pian pintaan, öljy on sopivan kuumaa (eli sama juttu kuin munkkien kanssa). Kannattaa friteerata pienissä erissä ettei öljy pääse jäähtymään.

    Äänestä

Samalla idealla tehdään katkarapuja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sain erikoista kanaa kirjoitti:

Tilasin kiinalaisessa ravintolassa jonkun kana-annoksen, muistaakseni shanghain kanaa. Kana oli kummallista, aivan pyöreitä palloja, jotka muistuttivat enemmän taikinapalloja kuin kanaa, mutta kuitenkin maistuivat kanalle. Pallot olivat pehmeitä, hyvin erikoisia. Miten tällaista kanaa valmistetaan?

Vielä kysyisin, onko jollain kiinalaisen peruskastikkeen ohjetta, sellaista ei-hapanimelää, eikä väkevää, jota yleensä saa kun tilaa esimerkiksi härkää ja vihanneksia tai kanaa ja vihanneksia. Eli varmaankin ihan peruskastike on kyseessä. Kiitos kovasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu