Mieheni jäi kiinni soittelusta, viestittelystä erään naisen kanssa.Tämän naisen hän tapasi työmatkalla. Koskaan he eivät olleet tavanneet sen jälkeen, mutta päivittäin useasti olivat yhteydessä. Kuka tietää jos tilaisuus olisi ollut mitä olisi tapahtunut. Tai mitä oli suunniteltu.
Sattuu niin vietävästi!!!
Miten tällaisen voi unohtaa.Tällä hetkellä vaan pyöritän sitä mielessäni. Mieheni sanoo, että kyse oli vaan elämän läpikäymisiä ja keskusteluja. Mun maailma pysähtyi kyllä
Sattuu niin vietävästi!!!
Miten tällaisen voi unohtaa.Tällä hetkellä vaan pyöritän sitä mielessäni. Mieheni sanoo, että kyse oli vaan elämän läpikäymisiä ja keskusteluja. Mun maailma pysähtyi kyllä
Vastaukset 25
Vanhimmat
...niin on hyvä miettiä sitä, että miksi sattuu ja mikä siinä loukkaa. Miksi maailmasi pysähtyy kokemukseen petetyksitulemisesta?
Tottakai sattuu. Minua ei ole luotu elämään avoimissa suhteissa. En kuitenkaan tahdo valtavasti ihmistä kahlita. Jokainen rakastaa ja tuntee tunteitaan vapaasti. Mutta mielesäni rajat on selkeät. Jos tuollaisen ns. kaveruuden kertoisi niin se saattaisi olla ok. Mutta jos illalla salaa lähetellään viestejä jne nii mä en käsitä miksi, mitä siinä on..
Rehellisyydestä kaikki lähtee.
...hallita ainoastaan itseäsi ja omia rajojasi, et voi päättää kumppanisi puolesta. Hänellä on täysi vapaus valita, mitä kertoo ja kenelle. Tai mitä tekee ja kenen kanssa. Rehellisyys ei ole kaikkien ihmisten prioriteeteissä, mutta he ovat silti ihmisinä aivan yhtä hyviä ja arvokkaita, vaikka ovatkin erilaisia kuin sinä. Voihan olla, että kumppanillasi rehellisyyttä tärkeämpi tekijä on olla loukkaamatta sinua. Ehkä siihen on päädytty aiempien kokemustenne perusteella, ehkä se vain on osa miehesi luontoa tai ehkä hän vain pakenee vastuuta, mutta varmaa on se, että jokainen tulee tekemään elämänsä aikana virheitä, eikä kellään ole varaa tuomita toisia.
Eikä mitenkään "tottakai sattuu". Käsittääkseni miehesi on vain puhunut toisen naisen kanssa. Miksi se ketään satuttaisi - pelkkä keskusteleminen? Sen salailun takia? Kerrotko sinäkään kaikesta kumppanillesi? Esim. tästä, että tilität tuntojasi keskustelupalstalla? Jokainen tekee aivan itse ne päätöksensä sen suhteen, että miten avoin on toiselle ihmiselle. Sinäkin.
järkevä ja fiksu kirjoitus!
Tärkeintä parisuhteessa olisi tajuta, että vastuu omista tunteista on itsellä - toista ei voi niistä syyttää.
tuntuu kun olen kokenut saman mutta miehenä. Vaikka nuo eivät koskaan mihinkään johtaneet niin shokki oli kova...
Miten sinä pääsit niiden yli?
Rehellisyys on tärkeintä, kaikessa. Epärehellisyys ei johda yhtään mihinkään. En käsitä miten voit ajatella noin?? Kyllä minulla on oikeus olla loukattu, ja vähän tuomitakin, yhteisiä pelisääntöjähän hän rikkoi. Tottakai jokainen meistä tekee virheitä, ja niistä voi oppia, pitää pyytää ja antaa anteeksi. Mutta juuri siinä järjestyksessä. Ollaan rehellisiä, yritetään olla loukkaamatta toisiamme ja jos niin tehdään pyydetään täydestä sydämestä anteeksi ja myös annetaan.
Uskon rehelliseen anteeksiantoon jolla tällaisetkin asiat voidaan sopia.
Se miksi aloitin tämän keskustelun oli se että miten tästä pääsee ylitse, on puhuttu, anteeksipyydetty ja annettu mutta miten ikinä voi unohtaa?
Mutta kiitos kaikille. Yritetään olla loukkaamatta toisiamme, rakastakaa puolisoitanne ja olkaa rehellisiä
...sitten ajattelen, kun et voi käsittää tapaani ajatella? En missään nimessä väittänyt, että minä ajattelisin rehellisyyden olevan toisarvoista. Luetun ymmärtäminen, missä olet?
Sanoin vain sen yksinkertaisen, kylmän totuuden, että KAIKILLA ei ole rehellisyys se ensisijainen elämäntapa. Hyvä että sinulla on ja hienoa, että elät sen mukaan, mutta on mielestäni naiivia ajatella, että KAIKKI niin toimisivat tai että heidät voisi sen erilaisen ajattelutavan mukaan alentaa huonommiksi ihmisiksi.
Sääli, jos sinun kumppanisi on näytellyt rehellistä tai sitten muuttunut matkan varrella toisenlaiseksi, eikä kunnioita sitä, mihin rajanne olette vetäneet. Siltikin minusta on outoa olla noin jyrkkä, jos ainoa tapahtunut on todellakin ollut vain keskustelua. Sanot, että sinulla on oikeus olla loukattu. Se näyttäisi siis olevan vähän tietoinenkin valinta. Miksi haluat leikkiä uhria? Kun tiedostat sen, että sinun ei ole pakko olla uhri, pääset jutun ylitse. Kumppanisi voi tottakai pettää uudestaan ja vaikka kuinka pahasti sinut, mutta se ei ole asia, johon voisit vaikuttaa. Jos hän tekee virheet, hän ne virheensä myös kantaa, eikä ole mielestäni sinun tehtävä alkaa jakelemaan tuomioita siinä asiassa.
Toinen, jonka avulla pääset melko varmasti "tapahtumista" yli on hankkiutua eroon mustasukkaisuudesta. Sellaisesta epävarmuudesta muutamat kirjoittamasi rivit nähdäkseni kielivät. Mitenkö siitä pääsee eroon? No siten kai, että parantaa omaa itseluottamustaan. Tekee niitä juttuja, joista tulee hyvä mieli ja joissa saa kokea onnistumisen riemua - hanki vaikka uusia harrastuksia. Sinä olet muutakin kuin miehesi kumppani. Olet arvokas vaikka kuinka monin tavoin, ja sen kun tajuat itsekin, ei mikään toisten teko saa maailmaasi noin järkkyneeksi.
Mitä tarkoitat sanomalla, että rehellisyys on tärkeintä, niin kenelle? Mistä tietää varmasti onko toinen rehellinen vai ei? Mistä tietää varmasti onko rehellinen edes itselleen? Minä ainakin jäin kiinni suuresta valheesta itselleni.
Yleensä elämä menee kuten menee. Ainoastaan omiin valintoihin voi vaikuttaa. Kukaan ei "valitse" uskottomuutta sen takia, että haluaisi loukata vakikumppaniaan, vaan syyt ovat usein todella syvällä ihmisessä. Anteeksipyyntökään ei tule silloin suoraan sydämestä, vaan jostain kultaisen käytöksen oppaasta: Tietää, että kumppaniin sattuu, siksi pyytää anteeksi. Ei siis itse asiasta.
Oli uskottomuutta tai ei, koskaan ei tiedä milloin suhde päättyy. Sen näyttää vain aika. Vaikka pyydettäisiin ja annettaisiin anteeksi, tapaus saattaa toistua siitä huolimatta. Silloin voi asettaa koko anteeksiantamisen 1. kerralla kyseenalaiseksi: Yrittikö sillä lopultakin vain huijata itseään/toista jatkamaan suhdetta? Yrittikö kumppani sitä samaa? No, aika näyttää kuten sanoin.
Tärkeää on kyseenalaistaa oma toiminta, omat tunteet. Miksi tuntee kuten tuntee. Täytyy miettiä Miten voisi ja miksi pitäisi elää omaa elämäänsä vain niin, ettei loukkaisi muita. Tekisi aina valintansa niin, ettei loukkaisi muita. jne. Tuossa voi muuttua hyvinkin pian hajuttomaksi ja mauttomaksi. Ihmiseksi, joka elää vain toisten kautta. Kaikkein pahinta on, että luopuu itselle tärkeistä asioista, joiden luulee loukkaavan puolisoa, vaikkei ne sitten loukkaisikaan. Melkoisen usein se on myös niin päin, että olettaa kumppanin loukkaanuvan siitä mistä itse loukkaantuisi. Ja sitten kun asia ei olekaan niin, loukkaantuu vielä siitä, ettei kumppani loukkaantunutkaan :).
Voi että sattuu myös minua tuollainen. Mieheni chattaili ja myöhemmin meseili erityisesti yhden naisen kanssa. Kuulemma löytyi sellainen upea henkinen yhteys jota ei ikinä muulloin ole kokenut. He eivät myöskään koskaan tavanneet vaan läheisin kontakti mitä heillä oli, oli soittaminen. No kun hän jäi kiinni niin se loppui. Ja hän todella pelästyi, että menettää minut. Hetkeksi hävisinkin kotoa. Mutta en sitten ikinä unohda. Tulee todella vainoharhaiseksi. Saakelin äijät. Puhuisivat kotona vaimojensa kanssa, kysyisivät miltä tuntuu, mitä kuuluu, tuskin ne vaimot kaikki kuitenkaan noitia ja hirviöitä ole.
Eläminen on parisuhteessa elämistä,ei siinä mitään toisia suhteita elätetä.Suhteessa On otettava myös toisen tunteet huomioon jos rupeaa olemaan asiaa aidan toisellepuolelle niin parenpi lähteä kokonaan,sattuu vaan niin julmetusti puolison pettäminen siis julki tuleminen se vie elämältä pohjan,ei siinä ymmärrä miksi toinen teki niin kun olisi ollut muitakin kanavia jos on ollut vaikeaaa.
Mitäs jos tämä miehesi uusi tuttavuus olisikin mies eikä nainen? Eli hän on löytänyt miespuolisen ystävän, joka on ns. samalla aaltopituudella. Satuttaisiko se samalla lailla?
Kiitti vaan mielipiteistä. On totta että kuka meistä on toista tuomitsemaan. Voi sitä niinkin ajatella että jos ei kerro ei loukkaa. Mutta minusta kyllä molemmissa tapauksissa loukkaa. On oikeus olla loukattu ja surullinen jos elämä menee hetkesi alta, eikö niin? Eräs kirjoitus jota joku luonehti eriskummallisen fiksuksi osasi kääntää asian varsin päälaelleen. Kenties itse petät puolisoasi kun noin asian väännät.
En kokisi miestä niin satuttavaksi, naisen ja miehen välillä on aina jotakin tunnetta, vetovoimaa. Ja on totta että mieheni ei ole homo
Meillä kaikilla on oikeus omiin tunteisiimme. Tunteet ovat aitoja ja ne pitää itse hyväksyä, olivat ne sitten kuinka oikeutettuja tai sitten ei. Toisaalta taas ihan itse on vastuussa omista tunteistaan, silloinkin kun ne syntyvät esim. oman puolison tekemisistä/sanomisista.
Tärkeämpi pointti nyt on oikeastaan se, että mikä miehesi käytöksessä tarkalleen ottaen saa sinut tuntemaan itsesi loukatuksi ja surulliseksi? Sekö, että se toinen osapuoli on nimenomaan nainen? Vai sekö, että selkäsi takana toimittiin (niinkuin sinä nyt ilmeisesti toimit kirjoittelemalla tälle palstalle)? Vai sekä-että?
Kyllä olen pettänyt nykyistä exääni silloin kun hän oli vielä aviopuolisoni. Tällä hetkellä seurustelen sen henkilön kanssa, joka oli se kolmas pyörä. Mutta en ymmärrä, miten minun juttuni liittyvät sinun juttuusi.
Näiden asioiden "vääntäminen" on SINUN etusi, ei ollenkaan mitään sinun miehesi tekojen puolustelua. Missä sinun rajasi menee näissä asioissa... saako miehelläsi olla sellaisia ystäviä, jotka ovat vain hänen ystäviään. Sukupuolesta riippumatta siis? Saako miehelläsi olla elämässään asioita, joista sinä et tiedä mitään ja se on sinulle ok?
Ja toisinpäin "väännettynä": onko sinulla esim jotain sydänystävää, joka ei ole miehesi ystävä? Ja tämän ystävättären kanssa teette/keskustelette asioista, joista miehesi ei tiedä mitään - ja se on hänelle ok?
On hyvä sisäistää ihan itsekkin, että mikä se toisen käytöksessä on juuri se elementti, joka loukkaa.
kokenut täälläkin... mieheni jäi myös kiinni soittelusta työkaverilleen... Satutti se ja luottamus meni koska oli toiminut epärehellisesti.
Eihän toista voi tietenkään omistaa ym ym mistä täälläkin on keskusteltu mutta täytyyhän jokaisessa suhteessa olla rajat missä mennään, ja mihin luottaa. Vaikka jostain toisesta ei tuo soittelu olisi mitään ihmeellistä niin eihän kaikesta ajatella samanlailla... Mä olen tehnyt alusta asti selväksi että mitä hyväksyn/en hyväksy ja tuo meni sen rajan yli...
lintuja häkissä, toiset taas kissaa, joka ei ikinä ole päässyt ulos. Joillain on koirat aina pihalla 10M:n juoksulangassa kytkettynä.
Ovatkohan nämä elävänävangitut onnellisempia kuin vapaat?
...ja juurikin niin, että itse olemme vastuussa tunteistamme. Vaikka kyllähän kaikki tekomme ja käytöksemme toisiin vaikuttaakin joillain tavoin, niin ei ole kenenkään muun vastuulla se, miltä jokin minusta itsestäni tuntuu.
Jos jokin tuntuu joltain, niin on hyvä kehittää itseään ja ajattelutapaansa ja kysyä, että miksi minusta tuntuu tältä, eikä jättää sitä vain sille reaktion asteelle ja kuitata sitä oikeudella "olla tämmöinen" ja esittää halutonta/kyvytöntä muuttumaan. Syyttelyn sijaan on ihan mahdollista ottaa kriisitilanteet hyödyllisenä kehitysmahdollisuutena ja tutustua itseensä.
Jokainen joka parisuhteessa elää on pienessä liekassa se on vapaaehtoinen valinta, silloin täytyy elää tämän liekan mukaan jos ei meno miellytä lieka auki eikä selän takana touhuilua.
jos ei saa olla edes omia juttelukavereita. Kuinka joku haluaa rajoittaa toisen elämän koskemaan ainoastaan itseään, sairasta!
kavereita juu saa olla mutta miksi se pitää tehdä salassa... Eiks se jo silloin haiskahda joltain muultakin kun pelkältä "juttelukaverilta".
juttelukavereitaan, ellei olisi jatkuvan valvonnan ja kyyläämisen alla. Jos saa olla omia kavereita ja tuttuja ja niiden kanssa saa viettää aikaa ilman mitään kuulusteluja ja syyttelyitä, niin ei tarvitse salata.
Eikö puoliso saa tehdä mitään, mistä toinen ei ole tietoinen? Siis eikö puolisoilla saa olla ihan omaa elämää, joka ei kuulu toiselle?
Elämää kyllä siihen kuuluu se puolisokin ,kaikki salailu on jo jotain muuta ja miksi salailee eikö silloin ole hakusessa jotain muuta mitä parisuhteesta haetaan.