Luupää ajattelee juuri niin kuin olen tälläkin palstalla selittänyt kerran toisensa jälkeen.
Kun luupää huomaa että tapahtuu juuri se, mistä häntä on varoiteltu vuosikymmenet, niin myöntääkö luupää olleensa väärässä ja parantaa tapansa? Ei sinne päinkään.
Luupään homehtuneen rusinan kokoinen ja näköinen elin, joka sijaitsee niillä main missä pitäisi olla aivot, raksuttaa sekavasti aikansa ja lopulta muodostuu ahaa-elämys ”mitä minä sanoin, minä olin oikeassa, minä olen syytön ja kaikki muut syyllisiä”.
Sitten luupää hyökkää kaikkien niiden ”syyllisten” kimppuun joiden kimppuun joiden kimppuun luupää uskaltaa hyökätä. Muutamassa vuodessa suuri osa maailman väestöstä on tapettu, mutta asiat etenee luonnonlakien mukaan, luupäiden riehuminen ei auta mitään.
Öljy ja ruoka kallistuu loppua kohden, ympäristön tuhoutuminen kiihtyy, aavikoituminen ja sään ääri-ilmiöt pahenee, jäätiköt sulaa ja vesi nousee luupäiden ydinvoimaloiden konehuoneisiin.
Siinä mahdollisesti hengissä säilynyt luupää sitten nälissään poraa tunturin laella että ”näittekö nyt, minä olin oikeassa”.
Miten luupää ajattelee?
10
656
Vastaukset
- Sam.
alkaa yleensä aina kun huomataan olevan häviöllä tai väärässä ilman kunnon argumentteja ja kertoo myöskin minkälaisen henkilön kanssa ollaan tekemisissä.
Kuitenkin oli hienoa että kirjoitit tämän viestin, koska nytten tiedämme minkälainen peruspersoonallisuus sinullakin on.- KARVINISTI
ja uppos.
- Sam.
KARVINISTI kirjoitti:
ja uppos.
tulevan viestisi sisällön. Mikä tällaisissa tapauksissa on aina vanha "Se älähtää johon kapula kolahtaa" sanonta tai johdannainen siitä.
Tällaiset aika naivit vastaukset kertovat että olet vielä koulun penkillä tai jostain syystä et vain ole aikuistunut. - Horst S.
Sam. kirjoitti:
tulevan viestisi sisällön. Mikä tällaisissa tapauksissa on aina vanha "Se älähtää johon kapula kolahtaa" sanonta tai johdannainen siitä.
Tällaiset aika naivit vastaukset kertovat että olet vielä koulun penkillä tai jostain syystä et vain ole aikuistunut.Päin vastoin, Karvinisti on vanha mies kuten itsekin olen. Niin hän ainakin on usein kertonut, ja miksipä sitä epäillä, sillä vanhuudellahan ei juuri leuhkita, kun sillä ei ole nyky-yhteiskunnassa markkina-arvoa.
Mitä aikuisuuteen taas tulee, minulle tuli heti sellainen vaikutelma, että itse pyrit esittämään sukkeluuksillasi älykästä, ja se jos mikä on niin tyypillistä aikustumassa oleville nuorille koulun penkillä. Me vanhat osaamme arvostaa myös elämän koulun tuomaa kokemusta.
No niin, kaikesta muusta suunnilleen me olemmekin pitkälti eri mieltä Karvinistin kanssa, mutta ei se haittaa. Itse odottelen rauhallisin mielin tunturin laella lastenlasteni kanssa sitä aikaa, kun Grönlannin jäätiköt ovat sulaneet ja Itämeri on muuttunut Litorinamereksi jälleen (n. 700 v kuluttua aikaisintaan). Silloin ilmasto oli pari astetta nykyistä lämpimämpi ja kosteampi (n. 6000 v e.a.). Litorinameren rantaviiva kulkee nykyisin korkeimmillaan 90-100 m merenpinnan yläpuolella, mikä johtuu jääkauden jälkeisestä maannoususta.
En muuten usko tuntureilla tulevan suurtakaan tungosta. Ensiksikin hiihtokaudenhan pitäisi lyhetä ilmaston lämmetessä. Toisekseen, ei tänne varmaan suuria afrikkalaislaumoja pysyvästi majoitu, sillä minä en ainakaan aio heille majoja tunturiin rakentaa enkä luovuta omaani ilman aseellista vastarintaa. Ilman lämmitettyä majaa ne eivät täällä kyllä selviä talvesta. Se niistä miljardeista maahan tunkeutujista. Karvinisti sen sijaan on aina tervetullut Lappiin. - Sam.
Horst S. kirjoitti:
Päin vastoin, Karvinisti on vanha mies kuten itsekin olen. Niin hän ainakin on usein kertonut, ja miksipä sitä epäillä, sillä vanhuudellahan ei juuri leuhkita, kun sillä ei ole nyky-yhteiskunnassa markkina-arvoa.
Mitä aikuisuuteen taas tulee, minulle tuli heti sellainen vaikutelma, että itse pyrit esittämään sukkeluuksillasi älykästä, ja se jos mikä on niin tyypillistä aikustumassa oleville nuorille koulun penkillä. Me vanhat osaamme arvostaa myös elämän koulun tuomaa kokemusta.
No niin, kaikesta muusta suunnilleen me olemmekin pitkälti eri mieltä Karvinistin kanssa, mutta ei se haittaa. Itse odottelen rauhallisin mielin tunturin laella lastenlasteni kanssa sitä aikaa, kun Grönlannin jäätiköt ovat sulaneet ja Itämeri on muuttunut Litorinamereksi jälleen (n. 700 v kuluttua aikaisintaan). Silloin ilmasto oli pari astetta nykyistä lämpimämpi ja kosteampi (n. 6000 v e.a.). Litorinameren rantaviiva kulkee nykyisin korkeimmillaan 90-100 m merenpinnan yläpuolella, mikä johtuu jääkauden jälkeisestä maannoususta.
En muuten usko tuntureilla tulevan suurtakaan tungosta. Ensiksikin hiihtokaudenhan pitäisi lyhetä ilmaston lämmetessä. Toisekseen, ei tänne varmaan suuria afrikkalaislaumoja pysyvästi majoitu, sillä minä en ainakaan aio heille majoja tunturiin rakentaa enkä luovuta omaani ilman aseellista vastarintaa. Ilman lämmitettyä majaa ne eivät täällä kyllä selviä talvesta. Se niistä miljardeista maahan tunkeutujista. Karvinisti sen sijaan on aina tervetullut Lappiin.tämä kirjoittelu menee ihan nappiinsa.
Kun poika on jäänyt pulaan, niin "isukki" tulee apuun.
Ei se ikä kenestäkään aikuista tee, vaan kokemus.
Sinun kirjoittelutyylistä jo suoraan näkee että kirjoittelet elämänkokemuksella, etkä ideologisella mailmankatsomuksella. - Horst S.
Sam. kirjoitti:
tämä kirjoittelu menee ihan nappiinsa.
Kun poika on jäänyt pulaan, niin "isukki" tulee apuun.
Ei se ikä kenestäkään aikuista tee, vaan kokemus.
Sinun kirjoittelutyylistä jo suoraan näkee että kirjoittelet elämänkokemuksella, etkä ideologisella mailmankatsomuksella.Äläs ny, tuo meni ihan maireeksi.
Arvaan että kun on muutama vuosi kulunut, kuumaa keskustelua käydään jostain muusta kuin ilmastonmuutoksesta, josta lehdistölle tulee vaivoin uutiskynnystävä ylittävä aihe, aivan peanuts.
Miesmuisti on yleensä alle kolme vuotta, mutta nykyisin tuntuu, että se on tuskin kolmea päivää.
Yhtenä päivänä kerrotaan Swiss Campin tutkijoiden tulleen siihen tulokseen, etteivät Grönlannin jäätiköt sulakaan niin hirmuisella nopeudella kuin usein väitetään. Ja heti sen jälkeen WWF toistaa vanhan hokeman vuodelta 2006, että Grönlannin jäät sulavat nopeammin jäänalaisten vesivirtojen vuoksi, kuin mitä IPCC on ilmastomalleissaan olettanut, jne.. Onko tässä järkee hei - ei. Vai pitäisikö asiasta järjestää kansanäänestys.
- ..............................
....................
- TillQ
Kouluesimerkki täydellisestä kyvyttömyydestä ymmärtää realiteetteja:
"To save mankind from environmentalism, what's needed is not the appeasing, compromising approach of those who urge a "balance" between the needs of man and the "needs" of the environment. To save mankind requires the wholesale rejection of environmentalism as hatred of science, technology, progress, and human life. To save mankind requires the return to a philosophy of reason and individualism, a philosophy that makes life on earth possible."
http://www.capmag.com/article.asp?ID=5167
Luupää seilaa puuveneellä keskellä Atlanttia ja päättää nikkaroida kylkilaudoista aikansa kuluksi tyylikkään kaksiosaisen kirjahyllyn.
Asia ei kiinnostaisi minua tuon taivaallista, ellen olisi ilman omaa syytäni joutunut luupään kanssa saamaan paattiin.
PS.Kyseinen aviisi julkaisee tiuhaan mielipiteitä myös ilmastonmuutoksesta. Mahtanette arvata tyylin :) - vielä lisää
TillQ kirjoitti:
Kouluesimerkki täydellisestä kyvyttömyydestä ymmärtää realiteetteja:
"To save mankind from environmentalism, what's needed is not the appeasing, compromising approach of those who urge a "balance" between the needs of man and the "needs" of the environment. To save mankind requires the wholesale rejection of environmentalism as hatred of science, technology, progress, and human life. To save mankind requires the return to a philosophy of reason and individualism, a philosophy that makes life on earth possible."
http://www.capmag.com/article.asp?ID=5167
Luupää seilaa puuveneellä keskellä Atlanttia ja päättää nikkaroida kylkilaudoista aikansa kuluksi tyylikkään kaksiosaisen kirjahyllyn.
Asia ei kiinnostaisi minua tuon taivaallista, ellen olisi ilman omaa syytäni joutunut luupään kanssa saamaan paattiin.
PS.Kyseinen aviisi julkaisee tiuhaan mielipiteitä myös ilmastonmuutoksesta. Mahtanette arvata tyylin :)tässä lisää samanlaista:
http://www.econot.com/page4.html
"The basic premise of preservationism is that all of nature--except, of course, human nature--has "intrinsic value" in itself, and thus a "right" not to be affected by Man. But this premise, which is the moral core of modern environmentalism, is a colossal fraud.
The simple little question that punctures the balloon of intrinsic value is: Why? Why is the status quo of nature good in itself? No one has ever offered an intelligible answer.
Animals, lacking any rational capacity, survive by adapting themselves to nature. Human beings survive only by utilizing reason to adapt the rest of nature to themselves. This means that even to subsist, Man must unavoidably use and disrupt animals and their habitats, transforming natural resources into food, clothing, shelter, and tools (capital). Yes, we too are part of nature; but our nature is that of a developer"
- pistaasi-n
oon yrittänyt selittää kerta toisensa jälkeen;)
Luupää on ihan hyvä, parempi on miettiä miksi jokainen kuvittelee tekevänsä oikein mutta katastrofi seuraa. Perusajatus on selviytyminen mutta väkeä on vaan liikaa....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1268897
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1455374Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p333825Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313585Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352634Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3581562Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981557Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?711410Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376