Mietin, miksi....

Solidarnosj

Täytyy myöntää, isojen herrojen metkut Kemijärven massatehtaan kanssa harmittaa. Tuntuu että päätökset perusteltiin huonosti.

Olen sen verran tehnyt yritysjohtoa lähellä töitä, että tiedän, ettei siellä yläkerrassa aina järkeä ja ymmärrystä riittäävästi ole. Alemman tason asiantuntijan suositusten mukaan niitä päätöksiä saatetaan tehdä. En väitä, että kaikissa firmoissa näin on. On osaaviakin. Sitten on täysiä tumpuloita. Jotka nauttivat korkeaa palkkaa ja pitävät asiantuntijat töissä. Miksipä ei, noin varmaan itsekin tekisin jos isoksi johtajaksi pääsisin?

Saattaa siis riippua paljon asiantuntijasta mitä suositellaan. Joku Kemijärvi vihamielinen asintuntija tekee laskelmat niin, että massa tehdas Kemijärvellä on lopetettava. Laskelmiahan voi tehdä aivan miten lystää yleensä.

Mutta en minä siitä oikeastaan. Laskelmat on tehty, puheet pidetty ja asiat ajettu siihen jamaan, ettei vastapuolikaan voi enää myöntää olevansa väärässä. Kemijärvi liike on ahdistellut Storaenson johdon seinää vasten ja silloin ei voittajia tule. Aina pitäisi jättää vastapuolellekin mahdolisuus kunnialliseen perääntymiseen. Nyt sitä ei tehty. Silloin tulee ruumiita koska ette kai kuvittele että kukaan yritysjohtaja myöntää väitteene "olepa tyhmä" oikeaksi suostumalla vaatimuksiinne? Olisi pitänyt ymmärtää olla sovinnollisempi, enempi, "tarkistetaanko yhdessä riippumattoman konsultin avulla laskelmanne ja johtopäätöksenne? varmaan storaenson johtokin ja tekin herra Karvinen haluatte tehdä asiasa parhaan mahdollisen päätöksen joten faktojen tarkistaminen ja second opinion palvelisi teitäkin..."

Mutta asiaa ei hoidettu noin. Asia hoidettiin junttimalliin uhomalla. Uhoamalla harvoin saa mitään edes kiukutteleva lapsi kaupan karkkikassalla.

Mutta en minä oikeastaan näistä. Uutta sellutehdasta puuhataan. En tiedä hankkeen järkevyydestä. Kaikkihan saadaan toisaalta järkeväksi jos vain halutaan. Kuka sitä tehdasta johtaisi? Johtajasta riippuupaljon, menestyskin.

Kansalta kerätään osakepääomaa tehtaaseen. Mietin, osallistuisinko minäkin.

Miksi osallistuisin? Miksi turvaisin kermaperse paperimiesten työpaikkoja? Turvaisiko kermaperse paperimies minun työpaikkaani? En usko, vaikuttaa siltä että minun ammattiani saa kuka tahansa raiskata miten tahtoo.

On teillä paperimiehillä hyvät liksat. Kouluaikakin on monesti jo palkallista? En kadehdi työtänne ja se on varmasti vaativaa. Mutta ei teidän tarvitse sentään jatkuvasti kilpailla serkunkumminkaiman veljenpoikaa vastaan. Teillä on vihreä oksa ja vahva ammattiylpeys. On vahva ammattiliike.

Kun käyn Lapissa hiihtelemässä, niin minä maksan täyden hinnan. Paperimies lomailee puoleen hintaan kun liittonne on älynnyt hoitaa asiat kuntoon.

Ensi vuonna palkkannekin nousee 4%. Minun palkkani ei nouse yhtään. Inflaatio laukkaa.

Kävin vuosikausia koulua ja ammattini on vaativa ihan kuten teidänkin. Se ei silti riitä. Jatkuvasti pitäisi kouluttautua. Te kilpailette jotenkuten brasilialaista ja venäläistä paperityöläistä vastaan. Uhka on olemassa mutta ei teillä silti vielkäään huonosti mene. 4% on ihan hyvä korotus. Entisestään hyvä palkan päälle.

Minun alallani ihmisiä tähän ammattiin koulutetaan liikaa. Osalla ihmisistä ei ole edes mitään koulutusta tähän. Kunhan vaan tulevat kuppaamaan hunajaa alalle vähäksi aikaa ja häipyvät. Pilaavat markkinat. Ihmiset kun eivät erot hyvää huonosta tällä alalla. 3 markan suutarit voivat tehdä rauhassa hommiaan tällä alalla. Paperimiehet varmasti naureskelevat minulle ja alalleni. Kukaan ei tunnu arvostavan tai käsittävän hyvän työn merkitystä. Kiinasta ja Intiasta painaa kilpailu päälle. Ala-arvoista roskaa ne usein tekevät, mutta ketään ei kiinnosta. Kunhan minun palkkani saadaan painettua sillä tekosyyllä huonoksi.

Kaikenlisäksi alani on täynnä nuoria pellejä, jotka muka harrastavat näitä hommia? Yötämyöden tehdään hommia hauskan vuoksi. Kuinka moni paperimies teki paperia talkoilla Kemijärvellä?

Vituttaa sekin ettei alani ihmiset ole oikein kunnolla järjestäytyneet mihinkään. Kyllä me yhteiskunnallisesti tärkeitä olemme ja yhteiskunta pysyähtyisi ilman meitä. Mutta kun kaikki on niin nuorta ja epäsolidaarista.

Hyvin olette paperimiehet asianne hoitaneet. Kyllä minä sen tiedän ja tunnustan, että tappelemalla olette itsellenne edut ja palkat ottaneet. Olen joskus lukenut lehtiänne. Niissä on vahva työväentaistelun meininki.

Oman alani ja ihmisten huonoutta se on ettei meitä arvosteta enempää.

Silti, olisi kiva, jos ette kusisi suoraan lahkeilleni vähättelemällä ammattitaidon merkitystä tässä minun työssäni. En usko, että tästä paskasta noustaan. Kaikenlisäksi valtiovaltakin nollasi koulutukseni. Sitä ei nykyään kukaan tunnusta. Nelikymppisenä tyhjän päällä. Onpa kivaa. Vieläkö tämmöisiä koulutettaisiin paperimiehiksi? Voisin ruveta.

Mietin silti, että kun te paperimiehet olette niin hyviä hoitamaan omia asioitanne niin onko osin tuo kaikki saavutettu kiipimällä vähempiosaisten veljien ja sisarten päälle? Oletteko tekin joskus haalariaatelin edustajina ylenkatsoneet minun ammattiani, aliarvioineet ammattitaitoani ja pitäneet sitä vähempiarvoisena kuin mitä sen kuuluisi olla? Minun työni kuitenkin vaatii enemmän esim. uusiutumista ja jatkuvaa opiskelua kuin teidän...eikä edes edut ole kunnossa kuten teillä. Palkankorotuksetkin joutuu itse tappeleemaan. Kun kaikki on niin vitun yksilöllisiä muka nykyään tässä yhteiskunnassa. Että halutaan palkkaneuvottelutkin tehdä itse.

Miksi minä panisin vaivaista rahaani tehtaaseen, jolla pyritään turvaamaan teille kermaperseille jatkossakin lokoisat oltavat Kemijärven perukoilla? Kemijärvellä paperimiehen palkka vastaa kirurgin liksaa Uudellamaalla.

Enpä taida laittaa ropoani likoon. Koittakaa pärjäillä keskennänne, niinhän minunkin on tehtävä. Enkä usko, että se tehdas tulee menestymään. Storaenso tekee kumminkin kaikkensa, että se menee nurin. Olette tehneet asiasta liian paljon arvovaltakysymyksen. Storaenson isoilla pojilla on suhteet kunnossa maan hallitukseen ja kampitusta on luvassa vielä jatkossakin. Teidät tullaan kumminkin nöyryyttämään vaikka ihan varoittavana esimerkkinä muille. Tuskin te tuosta umpikujastanne voittajina tulette selviämään.

Toivon silti onnea luokkataisteluun ja onnittelen paperimiehiä solidaarisuudesta. Hyvin olette mobilisoineet muunkin väestön mukaan!

3

265

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • perseellä tuntus

      vituttavan...

    • on tehty perääntymistie

      niin helpoksi kuin vain voi olla! Jatkosuunnitelmat ja kehitystyö on laadittu useiden suomalaisten johtavien asiantuntijoiden voimin. Storaenso Karvisen suulla ei vain tahdo uskoa ja kyseessä on Karvisen oma arvovalta. IT-mies ei voi perääntyä koska se merkitsisi henkilökohtaisen uran loppua, vaikka metsäteollisuudesta hän ei ymmärrä yhtään mitään, se on tullut jo useassa kohdassa ja neuvotteluissa selväksi. Selitykset metsäteollisuuden suurista vaikeuksista eivät pidä kaikilta osin paikkaansa,(ainoastaan Storan kohdalla) sillä halutaan pitää työntekijäpuoli sekä puun hinta aisoissa. Uuden tehtaan taustalla on oletettavasti paljon isommat toimijat mitä Storaenso, kertoo "huhut". Asia selviää varmasti kevään kuluessa! Sellu ja paperimiesten ja naisten ansiot/palkat eivät ole keneltäkään muulta pois,(alle 10% kulurakenteesta) itse saavutetut sopimukset ja palkkaus on ansaittuja ja kunnia siitä niille joille se kuuluu. Sama mahdollisuus on kaikilla muillakin aloilla ja liitoilla, kadehtiminen hyödytä ketään.

      • Karvisen syytäkö?

        Ainakin Kuppalehden mukaan Karvinen on se, joka yrittää saada asioita takaisin kuntoon Storaensossa.

        Härmälällä se pallo oli hukassa. Palkinnoksi huonosta työstään kuittasi miljoonapalkkion

        Karvinen yrittää saada raskaassa vesilastissa kulkevaa StoraEnsoa takaisin kuntoon. Keinot on pakko olla rajuja.

        Mulla ei ole sitten mitään tietoa, mikä on oikeasti totta juuri Kemijärven tilanteessa. Sen tajuan, että puun hinta on aivan sikana kallistunut ja siitä on nyt pula. Ihan kuten Karvinen sanoi. Ehkä se pula ei koske jonkun mielestä Kemijärveä. Sillä ei ole mitään väliä, koska tyylillänne olette ajaneet asiat siihen jamaan, että kukaan ei enää muuta yhtään mitään teidän vuoksenne. Teidät tullaan nitistämään. Jos ei muuten, niin esimerkin vuoksi. Jopa maan hallitus on teitä vastaan.

        Kemijärvi pannaan polvilleen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4592
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3403
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2390
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      41
      1438
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1353
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1206
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      998
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe