Taas pitää oikein lehdessä oikoa hevosmiesten tietotoimiston uutisia. Lounais-Lapissa sanovat, että 10v on Citymarketilla vuokra-aikaa jäljellä. Mihin nuo teidän "varmat tiedot" oikein perustuvat?????? Samaa höttöä kirjoitetaan herra X:n kulkemisista, on nähty siellä ja täällä. Mihin se pääsee kun ei ole sitä autoa, ei punaista eikä sinistä! Lopettakaa tuo höpöjuttujen levittäminen totuutena!
Cittari pysyy Keminmaassa
4
968
Vastaukset
- tämä on
tottakai se pysyy keminmaassa, mutta totuus on, että ei siellä asiakkaita kuitenkaan enää juuri jatkossa käy keminmaan ulkopuolelta kun torniolaisetkin lopettavat käymisen saadessaan omansa kaupunkiin. Keminmaan cittari muuttuu paikalliseksi k-kyläkaupaksi. Kemiin cittari kuitenkin rakentaa entiselle paikalle uuden uljaan cittarin, sillä ei se halua jäädä prisman ja euromarketin jalkoihin Kemissä.
- matkailijana
tuolla etelässä on paljon näitä cittareita, joita rakennettiin moottoriteiden varteen, yleensä niille tehtiin omat liittymätkin.
Surkein taitaa olla Heinolan cittarin kohtalo, rakennettiin todella vilkkaaseen paikkaan 4/5 - teiden viereen, liikennemääriltään suomen vilkkaimman tien laitaan.
Mutta, kauppa ei käykään, nykyään kun siellä käy, on se pelkkä supermarket ruoka-osaston puolesta, tyhjiä hyllyjä, ale-vaatteita pari tankoa eikä sitten muuta. Vieressä on suurkaupunki Lahti, mutta ei ne tulleet heinolaan cittariin, kyllä niille rakennettiin lahteen omat cittarit.
- ei ihan jokasuttura
Joo, itsekin epäilin tuota cittari-muuttoa, vaikka siitä kuului huhuja jo maaliskuun alussa.
Mutta älä hyvä ihminen suomi24:ää soimaa, tämähän on nykyajan juorupaikka, siinä missä ennen istuttiin pubissa, nyt istutaan suomi24:n sivuilla. Oletko huomannut, että tänne tulee automaattisesti tultua, ihan huomaamatta, se on minulla heti kolmantena sähköpostin ja iltasanomien jälkeen, kun koneen avaan.
Ei kai kukaan täysijärkinen ota tosissaan näitä juttuja, tai ainakin suhtautuu niihin epäillen. Mutta sitähän ne entisajan juorutkin olivat, totuudella ei niin väliä, pääasia että saa osallistua.
Toki tuossa herra X- tapauksessa on menty jo hyvän maun rajan ylitse, kylvetään turhaa hysteriaa, joita heikkopäiset sitten kuiskivat totuutena eteenpäin. - juoruämmät
vissiin tyydytystä keksiä höpöjuttuja vaikkei ole edes 1. huhtikuuta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1357167Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1254961L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa664312TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153473Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242281Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2971755Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221506- 671475
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581438Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j581394