Älykyyden kehitys

Miekkonen

Oottako ajatellu, että kun ne tutkimusmatkailijat, paineli sinne viidakkoon kannibaalien keskelle, ja alkoi saarnaamaan, että ihmislihan syönti ei oo hyvästä ja se saastuttaa mielen, niin ei ne kannibaalit sitä oikein tajunnu, varsinkaan vanhemmat, ne ku oli syöny ihmisiä sukupolovesta toiseen, ja huomannu vain, että sitä pulskemmin ihminen voi mitä enemmän syö.Joihinki nuorempii kannibaaleihin oli tiätysti helpompi vaikuttaa, ja ne lakkas syömästä kaltaisiansa, mutta vanhemmat ei niistä varmaan tykänny, parempia oli ne lapset , jotka teki niinkun vanhemmatkin, ja lihottivat ittiänsä ihmislihalla.

Nyt sitten ihmiset kattoo uudesta laajakuvatelevisiosta, oikeen dolby suraundina, tätä kannibaalidokumenttia, ja ajattelee, että kylläpä nykyihminen onkin viisas, ja ennen ne kannibaalit tyhmiä, kun toisella kanavalla tiedemiehet ja tutkijat selittää, että ihmiskunnan ja maapallon suurimmat ongelmat on saasteet ja luonnonvarojen vähentyminen, ja lisääntyny kulutus ja kuluttaminen on sen syy. Sitä on monen vaikea ymmärtää, varsinkaan vanhemman sukupolven, se kun sukupolvien aikana huomattu, että mitä enemmän tavaraa ja omaisuutta hankkii, niin sitä paremmin ihmisellä tuntuu menevän. Jotkun nuoret on kyllä ymmärtäny kuluttamisen haitat, mutta jos jotkut lapsista ei haluakaan uusimpia vaateita tai kemikaalikampausta, eikä himoittekaan isoa autoa tai asuntoa, niin niitähän haukutaan laiskoiksi hipeiksi.Kun taas niitä lapsia vanhemmat kehuuu, jotka painaa tukka putkella oravanpyöräs keräämäs kaikkea mahodollista, että kylläpä siinä kasvaa, oikein mallikansalainen.

Jotta kylläs se on turha ajatella että ihminen olis yhtää viisastunu, vahinkoa se kyllä pystyy entistä enemmän tekemään, mutta ei se älykyydestä kerro, eikä kerro kyllä sekään, että kaiken aikansa kyttää jotakin vilkkuvaa ruutua

3

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Satojen nimimerkkien mies

      Onko joku väittänyt, että ihminen olisi viisastunut?

    • Stardust

      Tosin ruudun tuijotus ei taida olla lainkaan niin saastuttavaa kuin vaikkapa mökille matkustaminen.

      • Miekkonen

        htä asiaa mä en kans ymmärrä ja se on se, että pensaa pitääs säästää, autualin pitääs vaihtaa jatkuvasti piäniruakaasempahan, kyllä mä sen ymmärän ettei sitä ölöjyä pirä merihin ja vetehen päästää, kun siitä on harmia linnulle ja kaloolle, mutta että säästää ?
        Kun se on niin, että sitä öljyä, kaasua ja hiiltä on maaperäs sen takia, että tällä maapallolla on joskus ollu paratiisi, son ollu yhtä rehevää tropiikkia ympäriinsä, ja kasvillisuutta on ollu maharottamisti, kun ei oo routa ja pakkaanen aharistanu. Ihimisekki on alasti keikistelly, kun ei oo tarvinnu kylymän takia toisten elukkojen nahkoohin kääriytyä ja puut on ollu väärällänsä hetelmiä mitä syötä, ja kun sitä kasvillisuutta oli sitte niin palio, niin siitä on tullu ja kertyny öliyä.

        Nyt kun sitä pensaa poltetahan, niin sehän on vain hyvä, siitä kun ilimakehä taas vahavistuu ja tuloo sakiemmaksi,siitä taas alakaa lämpötila nousemahan, kun ei se pääse avaruutehen ja harakoolle karkaamahan, siitä seuraa että kohta on taas paratiisi ja pääsöö kasvillisuus rehottamahan ja ölöjyä kertymähän.Nyt kaikki vain kaasuttelemahan ja mitä suuremmalla pensahirmulla niin sitä paree,ja lentokoneet ne vasta palio sitä polttoainetta käyttää, joka viälä menoo suaraa oikiahan paikkahan, jotta niilä vain pörrämähäm mahorollisimman palio, niin alakaa se paratiisi häämöttämähän.

        Kyllä son eristystä, että ihiminen lämpöeristää koko maapallo kerralla, ettei tämä asuminen muuttuusi niin yksinääseksi ja koppimaaseksi, muutenhan ne ihimiset joutuu eristyksihin yhteiskunnasta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5040
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1594
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1219
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1149
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1103
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1007
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      875
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      769
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      743
    Aihe