IS kertoi, että Sodankylässä kaadettu kaksi karhua ja ahma.Jossain päin Vaalajärveä imeisesti toinen noista karhuista. Useita pidätetty ja kelkat otettu pois. Hyvä, että jäivät raukat kiinni. Huonoa mainosta koko lapille!
Raukat
pedot
151493
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
että samaiset Vaalajärven karhunkaatajan olivat jo aiemmin keväällä tappaneet moottirikelkan avulla ahman samoilla tienoilla.
Käytännössä tämä tulee johtamaan siihen, että aseenkuljetusoikeus moottorikelkassa kielletään myös poromiehiltä. Tavalliset kelkkailijat kun joutuvat pysymään kelkkareiteillä eivätkä voi kurvaila petojen perässä ympäri kairoja kuten poromiehet.
Tietääkseni aseenkuljetusoikeutta ei ole jokaisella poromiehellä vaan ainoastaan harvoilla. Näin olen kuullut. Tuollaisiin laittomuuksiin syyllistyvillä tuskin sellaista oikeutta on edes ollut ja ovatko olleetkaan edes mitään poromiehiä.
poromiehet eivät tarvitse asetta ollenkaan. Pedot kun on Brysselin suojeluksessa ja vakoilusateliitit seuraavat tarkkaan, mitä erämaissamme tapahtuu.
poliisille "Pedot kun on Brysselin suojeluksessa ja vakoilusateliitit seuraavat tarkkaan, mitä erämaissamme tapahtuu.". Eiköhän ala metsästys rikokset selviämään.
Entisellä kotikylälläni vuokrasi eräs maanviljelijä erään talon pellot ja sai EU-tukea maanviljelykseensä.
No. Eräänä päivänä olivat tulleet EU:n valvojat tarkastamaan nämä vuokratut pellot. Tulivat, koska heillä oli käytössään niin tarkat sateliittikuvat, että kuvista oli näkynyt pensittyneet pellon ojat ja jopa talon nuori emäntä seisomassa pellon laidalla. (Nämä pensittyneet ojat olisi pitänyt raivata ja sitä en tiedä, joutuiko peltojen vuokraaja maksamaan saamansa tuet takaisin)
Tämä antaa aiheen päätellä, että täällä ei voida tehdä enää mitään etteikö EU-vakoilusateliitin kuvista nähtäisi.
teknisen tiedon lisäämiseksi. Satelliitit voidaan ohjata tarkkailemaan tiettyä kohdetta, mutta jos kuvittelet, että ne haravoivat koko Lappia samalla tarkkuudella, niin pahasti hakoteillä olet.
ps. besserwissermentaliteetti harvoin johtaa mihinkään
VIHOLLINEN.
Menkääs ihmiset Lapin käräjäoikeuden kansliaan niin saatte aimo annoksen tietoa näistä veijareista ja heidän rikoksistaan.
Pyytäkää henkilön nimeä tai asian numeroa ko. vuodelta ja johan alkaa tietoo olla... Tuomiot on tullut ja asiakirjat siten täysin julkisia. Iihanaa Somen kansa.. Ehkä joillekin asia valkenee...Heheee...
Ps. ajattelen vain viestin otsikon kyläläisiä... luulo ei oo tiadon väärtti.. ehhehheee... poromies hehee varmaan joku ... rehellinen lapin mies.. heheheee...
ja poromiehiä on muuten kaikki tuomitut, osa naapuristakin(palis..)
Murhaajat vauhdissa kun täytyy egoa nostattaa, raukkoja kaikki metsästäjät!!!
Saamelainen on suomen luonnon pahin vihollinen!
Näin on.
https://www.youtube.com/watch?v=nr52wFMurCA&ab_channel=IlkkaVakkuri leevi tietää.
Vanha huru ukko, höpöttää mitä sattuu.
Milloin vankkurin maksa sanoo pox.
Muuten
Pidätkö vielä kanoja? Onko sinulla ollut ongelmia lintuinfluenssan kanssa? Olen kirkolla, ja se on kaikkialla ympärillämme. Välitön huolenaiheeni ovat kissamme.
Ja tyhymäki vielä.