Päivän Aamulehdessä oli juttu työvoimapulasta...

Oliko nyt pääkirjoituksessa. Tai ainakin aivan ensinmäisillä sivuilla oli kirjoitus työvoimapulan paikkaamisesta maahanmuuttajilla. Jossa ei ollut mitään järkeä jutun kirjoittajan mukaan. Hänen mielestään hallituksen ja virkamiesten yms riitasoinnuton yhden mieleisyys on ennenkin tarkoittanut lamaan astumista.

Ja sitä se varmaan onkin, kun suomeen halutaan niin kovin ulkomaalaisia satojatuhansia. Eikä omillekaan ole töitä. Sitten meillä onkin joku päivä työttömänä omat ja ulkomailta tulleet.

Lehdessä oli myös maininta, että ulkomaalaisista työllistyy muutama prosentti. Joten senkin valossa koko touhu on loppujen lopuksi aivan järjetöntä.
1173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kapitalistisissa "länsimaissa" työvoimapulan todellisuus voidaan kunnolla arvioida kun ollaan taantumassa ja tasaisessa pienessä talouskasvu tilanteessa. On aivan normaalia että jos on ollut pitkä kovan ja hyvän talouskasvun aika niin helposti nähdään tulevaisuus liaan ruususelta ja halutaan ns. työvoimapula puheilla saada yhteiskunta tuottamaan lisää resursseja talouskasvun hyödyntämiseen.Toisaaltaan työvoimapulaa tulee varmaankin esiintymään tietyillä aloilla riippumatta siitä millaisessa suhdanteessa eletään, esimerkkin prososiaaliset työt yleensä jonka tarve kasvaa väeston vanhenemisen johdosta. Terveydenhuolto ja muut prososiaaliset työt ovat sellaisia töitä johon ei kaikkia voida kouluttaa siksi että työn hyvin tekemisen kannalta ei pälkkä teoreettinen ja käyttännön kokemus riitä vaan loppujen lopuksi tärkeintä on työn tekijän aito prososiaalinen luonne ja asenne jota ei yksilölle voida opettaan jos hän ei sitä perimän ja ympäristön yhteisvaikutuksen kautta ole saanuut aikuisikään tullessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lukija-- kirjoitti:

Oliko nyt pääkirjoituksessa. Tai ainakin aivan ensinmäisillä sivuilla oli kirjoitus työvoimapulan paikkaamisesta maahanmuuttajilla. Jossa ei ollut mitään järkeä jutun kirjoittajan mukaan. Hänen mielestään hallituksen ja virkamiesten yms riitasoinnuton yhden mieleisyys on ennenkin tarkoittanut lamaan astumista.

Ja sitä se varmaan onkin, kun suomeen halutaan niin kovin ulkomaalaisia satojatuhansia. Eikä omillekaan ole töitä. Sitten meillä onkin joku päivä työttömänä omat ja ulkomailta tulleet.

Lehdessä oli myös maininta, että ulkomaalaisista työllistyy muutama prosentti. Joten senkin valossa koko touhu on loppujen lopuksi aivan järjetöntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu