Saattaapa uhatakin. Ilmastonmuutos(kin)
http://www.ajanteos.com/kolumni.htm
Uhkaako maailmaa ilmastonmuutos?
3
222
Vastaukset
- lähi-idän
jonkun valtion päämies, suojaisin omaa kansaani aivan samoin kuin iranin presidenttikin tekee. Muutoin muut kansat tulee ja ryöstää maan energiat ahneuksissaan itselleen, samalla propagandasoiden kohdemaan pahan valtioksi sun muuksi, jolla kansalaisten mielipiteet saadaan arabien vastaisiksi.
Jokainen maa on riippuvainen öljystä, ja taistelu viimeisistä tipoista tulee olemaan ankaraa.
On toki ymmärrettävää, että jokainen maa ja niiden kansalaiset pääosin katsovat asioita vain omasta vinkkelistään, toisia syytellen, eivätkä osaa pistää itseään toisen asemaan.- *Kansalainen*
"jos minä olisin lähi-idän jonkun valtion päämies, suojaisin omaa kansaani aivan samoin kuin iranin presidenttikin tekee."
Ai jaa. Vai niin sinä tekisit. Minä taas suojelisin omaa kansaani laillisin keinoin.Ihan kuten sivistysvaltioiden päämiehet tekee.
- sanoi kristitty
"Jerusalemin jakaminen on noussut jälleen kerran myös erääksi Bushin tavoitteeksi, siis koko Israelin jakamisen lisäksi. Näin siis kunnon kristitty, Raamattuunsa tukeutuva ja sanalle uskollinen George ymmärtää Jumalan tuhansia vuosia vanhan ja peruuttamattoman viestin."
Toi kolumnisti on samaa sakkia ku ne sen pelkäämät islami terroristit, ainoastaan eri puolella. Puusilmä. Luottaa vakauksellisesti vaan siihen mitä USA:n ja Israelin "tiedustelutiedot" tuovat julki. niin ja JUMALAN sanaan. Siinä sitä onkin kerrassaan uskomista, varsinkin kun sitä voi tulkita ja käyttää miten haluaa.
Voi vittu. Kusessa ollaan kun nuo kristittyjen perkeleet ja muslimien saatanat laitetaan lopullisesti vastakkain. Jos tuon vanhan käävän puheisiin on uskominen, niin se tapahtuu pian.
Ainakin kyseinen hihhuli on valmis vaikka heti painamaan nappia.
En sitten tiedä kumpi tässä pitäis pelottaa enemmän, se että iranilla voi olla ydinase lähitulevaisuudessa vai se että bush ottaa käskyjä jumalalta, aivan kuten äärimuslimitkin allahilta.
Weapons of mass destructioneita ei tulla koskaan löytämään, ei edes syyriasta. Ehkä nekin vaan sitten jossain vaiheessa "katoaa" vaan mystisesti, aivan niinkuin kaikki muukin todistusaineisto hyökkäyksen todellisista syistä. Ehkä ne seuraavaksi nähdään siirrettävän mariaanien hautaan betoniaarkuissa.
HAlleLujaa! Allah akbar!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242150Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352053Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2111822Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581498Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341404Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5581181Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501005Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115942Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse350936