Heippa vegaanit ja muut oraanpurijat. Minulla on teille muutama ajatus, ihan puhtaasta mielenkiinnosta ja kunnioituksesta vakaumustanne ja tietysti eläinten oikeuksia kohtaan. Ihan taustaksi kerron, että syön itse lihaa ja kalaa joskin rakastan myös kasvisruokia, ja opintojeni ansiosta olen kokeillut jos jonkinlaista ruokavaliota. Nyt olen maidottomalla kuurilla pari kuukautta, joiden ajan myös naudanliha on kiellettyä. Tofua sekä riisi-, kaura- ja soijamaitotuotteita kuluu siis reilusti. Yritän aina ostaa luomua ja kiinnitän paljon huomiota ruoan alkuperään, etenkin eläinten elinoloihin.
Itse en ihan ymmärrä veganismia aatteena. Kaikkea lihan ja kalan tuotantoa ja käyttöä ei maailmasta koskaan saada kitkettyä, ja ihminen tulee aina tappamaan muita lajeja elääkseen. Eikö olisi parempi pyrkiä takaamaan omalta osaltaan ruokapöytään päätyville eläimille hyvät oltavat niiden eläessä, ennemmin, kuin lopettaa kokonaan eläinperäisen ruoan syönti? Jos useammat ihmiset vaatisivat luomua ja vapaata ruokaa, luomutiloja perustettaisiin enemmän, ja suurempi osa eläimistä saisi "inhimillisemmän" elämän. Tiedän toki, mitä tapahtuu esim. luomumaitolehmien sonnivasikoille, mutta uskon, että suosimalla luomutuotteita ja kampanjoimalla siten eläinten oikeuksien puolesta voitaisiin saavuttaa paljon enemmän, kuin vain kieltäytymällä eläinten syönnistä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
"Kaikkea lihan ja kalan tuotantoa ja käyttöä ei maailmasta koskaan saada kitkettyä, ja ihminen tulee aina tappamaan muita lajeja elääkseen. Eikö olisi parempi pyrkiä takaamaan omalta osaltaan ruokapöytään päätyville eläimille hyvät oltavat niiden eläessä, ennemmin, kuin lopettaa kokonaan eläinperäisen ruoan syönti?"
Tätä ei voi tietää edes kristallipallosta, voi olla että lihansyönti vain lisääntyy ja lisääntyy kunnes ruoka loppuu ja vain vahvimmat selviytyvät, toisaalta ihmisten etiikantaju kehittyy koko ajan ja kasvissyöntikin on vain lisääntynyt ajan kuluessa. Se, että lihaa on syöty iät ja ajat, ei tarkoita että se jatkuisi 100% varmasti tulevaisuudessakin. Onhan esim. ihmisoikeudet (erityisesti naisten oikeudet) ja demokratiakin ollut pähkähulluja ajatuksia suurimman osan ihmisen historiasta ja tässä sitä vain ollaan.
Eläinten hyvinvoinnin parantaminen on toki askel parempaan, mutta onko se tosiaan parempi vaihtoehto ettei eläimiä tarvitsisi orjuuttaa ollenkaan? Onko työttömien työhaluisten tukien parantaminen parempi vaihtoehto kuin saada heille työpaikka? Ei.
"Jos useammat ihmiset vaatisivat luomua ja vapaata ruokaa, luomutiloja perustettaisiin enemmän, ja suurempi osa eläimistä saisi "inhimillisemmän" elämän."
Nykyisellä kysynnällä oltaisiin melko pian takaisin alkupisteessä, ellei tuottajien määrä nouse räjähdysmäisesti. Jotta luomutiloihin voitaisiin siirtyä, tulisi kysynnän olla realistisella tasolla, eli lihaa syötäisiin reilusti nykyistä vähemmän. Nykyisillä eläinmäärillä on myös iso ekologinen selkäreppu, vaikka kuinka tuotettaisiin luomusti. Eläin tuottaa ravintoa vähemmän kuin kuluttaa, ja tuottaa lisäksi paljon metaani -ja hiilidioksidipäästöjä verrattaen kasviperäiseen ravintoon. Eli ojasta allikkoon mentäisiin.
"uskon, että suosimalla luomutuotteita ja kampanjoimalla siten eläinten oikeuksien puolesta voitaisiin saavuttaa paljon enemmän, kuin vain kieltäytymällä eläinten syönnistä."
Tarkoitat varmaan eläinsuojelua, sillä lihansyönti on jo itsessään eläinten oikeuksia vastaan: Et voi syödä lihaa hyödyntämättä eläintä.
"uskon, että suosimalla luomutuotteita ja kampanjoimalla siten eläinten oikeuksien puolesta voitaisiin saavuttaa paljon enemmän, kuin vain kieltäytymällä eläinten syönnistä."
Itse näkisin tilanteen niin, että tukemalla ainoastaan tietyn tyyppistä eläintuotantoa ei juurikaan saada muutosta aikaan, koska luomu ei ole lähelläkään riittävää tasoa eläinten hyvinvoinnista puhuttaessa. Ja jos puhutaan eläinten oikeuksista, niin eläinten näkeminen ruokana/tuotantovälineenä ei tietenkään ole eläinoikeus-ajattelun mukaista. Sen sijaan veganismin edistäminen on nähdäkseni nykyisenkaltaisessa kulttuurissa paras tapa edistää niin eläinten oikeuksia kuin olojakin.
Tiedän, että monet ihmiset ärsyyntyvät kun "alempia eläimiä" verrataan "luomakunnan kruunuun", mutta teen vertauksen senkin uhalla. Luomueläintuotantoa vaativa eläinsuojelija on verrattavissa lyhempiä työpäiviä, pidempiä kahleita ja vähemmän piiskaa vaativaan orjuudenvastustajaan. Sen sijaan eläintenoikeuksia (ja niin ollen myös veganismia) kannattavaa henkilöä voidaan verrata koko orjuusjärjestelmää vastustavaan ihmisoikeusaktivistiin.
Amerikassa orjuus päättyi koska orjuutta vastustettiin kokonaisuudessaan, eikä pelkästään vaadittu parannuksia orjien pitämiseen. (Toki orjuuden päättymiseen oli myös vastustuksen lisäksi muita syitä, mutta tämä vertaus toimii, jos puhutaan vain yksilötason vaikutuskeinoista)
Eläinten oikeuksiin kannattaa tutustua vaikkapa lukemalla Peter Singerin Oikeutta eläimille -kirja.