Tiedän olevani keskivertokansalaista huomattavasti älykkäämpi, mutta en koskaan voi saavutaa mitään merkittävää, koska olen myös pohjattoman laiska. Minkä neron ihmiskunta minussa menettääkään, mitä tuhlausta! No, ehkä vielä joku päivä ryhdistäydyn ja keksin kylmäfuusion tai lääkkeen syöpään tai jotain vastaava. Pitäkääpä peukkuja pystyssä!
Olen super-älykäs
yli-nero
181693
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
olet varmaan mensan jäsen?
Epäilemättä muuten olisinkin, mutta en jaksa tehdä niitä testejä. Ja miksi tekisinkään, ei kai Mensan jäsenyydestä ei ole minulle mitään iloa. Miksi siis vaivautua?
Kyllästyn kovin nopeasti, mutta jos yhteiskunta haluaisi, niin minusta olisi sille suurta hyötyä. Miksi muuten on niin, että hyville ajatuksille ei ole kysyntää, vaan parhaatkin ideat pitää ajaa väkisin läpi. Minulla ei enää riitä mielenkiintoa ajaa ideoitani eteenpäin. Jos ihmiset eivät tajua, niin ei se ole minun vikani. Sinänsä hiukan harmittaa, että samat jutut tulevat sitten markkinoilla muutamaa vuotta myöhemmin jostain ulkomailta.
Hiilidioksidiongelmakin on helppo ratkaista ja minulla on siihen toimiva ja taloudellisesti kannattava järjestelmä. NIH-ilmiön voittaminen on kuitenkin työlästä, eikä minulla riitä siihen kärsivällisyys.
Pitäisi perustaa laiskojen älykkäitten järjestö, joka pyrkisi parantamaan ideoiden helppoa läpimenoa, mutta tämä on tietenkin mahdotonta, ellei aktiiveja saada luontaisten jäsenien ulkopuolelta.
Näyttä siltä, että huomattavalle osalle Suomen Mensan jäsenistä rutiinityö ei ole kiinnostavaa. Tyhmä pomo heikentää viihtyvyyttä.
Tiedän muutamia jäseniä, jotka ovat hyvin helpossa duunissa, mutta heillä on sitten aika intensiivisiä ja kiinnostavia harrastuksia. Ne vievät saman verran aikaa kuin leipätyö ja paljon enemmän henkistä kapasiteettia.
Minäkin - superälykäs - olen hakenut joitakin "helppoja" töitä. Ei sinne oteta, vaan sanotaan että "et kuitenkaan viihtyisi täällä" ;D
Perkeleet eivät tajua, että minä kyllä viihtyisin.
No, vaikka kirjoituksesi ehkä oli parodia, niin osuit kuitenkin asian ytimeen. Jokainen on oman onnensa seppä. Yleensähän "nerot" eivät myönnä, että heissäkin voisi olla vikaa. Eihän älykäs ihminen voi epäonnistua, kyllä syy on muissa.
Minä kääntäisin tämän asian toisin päin. Minun mielestäni laiskuus kuuluu nerouteen. Jos nerot eivät olisi laiskoja, he paiskisivat vaan niska limassa hommia niinkuin muutkin ja tyytyisivät osaansa, eivätkä miettisi kuinka asiat voisi tehdä helpommin ja vähemmällä vaivalla. Viisas pääsee vähemmällä, niinkuin sanotaan.
vain laiskoja? Olisi kivempaa itsellenne ja muille. Nerous ei nimittäin liity niinkään potentiaaliin, vaan aktuaalisuuteen. Nerous on jatkuvaa työtä, vain sitä kautta ideat syntyvät. Näen tuossa saman ilmiön kuin Mensan jäsenyydessäkin: pitää olla kortti, jota näyttää tai pitää olla olevinaan nero, vaikka ei tee mitään. Tosiasiassa nerous on jälkikäteisilmiö: vasta elettyäsi tuotteliaan elämän tiedät olleesi nero ja saattaa olla, että toisetkin ovat sen huomanneet. Muussa tapauksessa olet harjoittanut vain mentaalista masturbaatiota.
Tähän kannanottoon on minun helppo yhtyä vaikka en mensan jäsen olekaan, pyrin olemaan yllättävän idearikas ja tuottelias, jälkeenpäin minun on vaikea uskoa mitä sain aikaiseksi ja muutkin tuli mukaan. Innostun omista aikaansaannoksista ja välillä minusta tuntuu että olen lähellä neroa.-Mutta kun ajattelen kuinka ahkera olen niin varmaan en ole nero. Mutta kyllä minä olen kuitenkin aika hyvä, jopa hämmästyttävä.
Ahkerat ihmiset voivat oppia taitaviksi, mutta nerous on synnynnäistä. Neron ei tarvitse tehdä työtä neroutensa osoittamiseksi. Riittää, että nero saavuttaa vaivaa näkemättä samoja asioita kuin ahkerammat toverinsa.
Asia on sillälailla että ihminen on kehittynyt ihmiseksi tehdyn työn ja tehtyjen työkalujen kautta.
ei ne aivotkaan olisi muuten kehittynyt älykkäiksi.
Näin on sano mitä sanot.
-Olen samaa mieltä nerous on synnynnäistä niin se on minuakin auttanut eteenpäin, olen myös syntynyt ahkeraksi sekin on geeneissä.
se ainakin tuli selväksi. En ole toisaalta minäkään, sillä nero tarvitsee muutakin kuin huippukorkean ÄO:n. Luepa huviksesi Leonardon elämäkertoja. Sitten ymmärrät, mitä on olla nero. Neron pitää ponnistella erittäin paljon saavuttaakseen suuria.
Tuo sinun "vaivaa näkemättä" on ihan tavallista kouluälykkyyttä. Nerous nimenomaan ei ole opitun toistamista muita nopeammin: senhän apinatkin osaavat. Nerous on kyky omaksua suuria määriä tietoja, mutta tämä on vasta lähtökohta, ei päätepiste (saati että nero kerskuisi kyvyllään olla näkemättä vaivaa). Nero kykenee löytämään omaksumaansa tietomäärään uuden lähestymistavan tai peräti luomaan kokonaan uutta tietoa. Intellektuellit ovat sitten oma luokkansa: he osaavat kritisoida muita, mutta on eri asia, onko heillä yhtään todella omaa ajatusta, saati että he loisivat muuta kuin loputonta sanahelinää.
Sinäpä sen sanoit, määritelmäsi neroudesta sopii minuun täydellisesti. Pidänkin itseäni Leonardon veroisena yleisnerona, mutta tosiaan tuotteliaisuuteni ei ole vielä saavuttanut lakipistettään.
Toisallta oma nerouden määritelmäni oli osuva sekin; minun ei itse tarvinnut nähdä vaivaa määritellä neroutta tarkemmin, vaan voin nyt viitata sinun kirjoittamaasi tekstiin.
Antaa kaiken olla, olkaamme ihmisiä se riittää minulle, ehkä sinullekin.
Tämä olikin tarkoitettu ärsyttämään.
Pyydän anteeksi.
Ahkeruus taitaa olla geeneissä. Nimittäin isänikin oli pohjattoman laiska mikä lopulta koituikin hänen kohtalokseen. Niin että ei mitään tarvetta pyydellä anteeksi.
...syöpälääkkeitä tai kylmäfuusiota.
Ne vain nopeuttavat ihmislajin ja luonnon tuhoa.
Kai sinä nyt sen tajuat, jos superälykäs olet.
Henkilökohtaisesti ihmiskunnan tulevaisuus on minulle samantekevää. Minua kiinnostaa vain maineen ja kunnian tuoma helppo elämä.
Maineen saavuttaminen tehtyjen haasteiden valmiiksi saamisen kautta, antaa minulle ilon elämään.
Helppo elämä ei ole minulle elämisen arvoista elämää, tämäkin on geeneissä.( Suo,Jussi ja kuokka perimä ehkä).
Pitää olla vääntöä ja vaikeutta, ongelmaa ja kärsimystä hikeä ja tuskaa jopa hermojen hallintaa ja koettelua, oikeastaan jopa tressiä asioiden saamiseksi aisoihin.
Olen miettinyt kumpi minua kannustaa enempi toiset ihmiset ja heidän arvostus vai oma kunnioitus itseä kohtaan, ehkä se on yhtä arvokasta molemmat.
Näitä prinikoita ja mitaleja joita jaetaan aina määräajoin, mielestäni siinä on jotakin oikein outoa, mieleeni tulee nauraa manttelin sisävuorille toisten näkemäti asiaa, kun pitäisivät minua outona.
Voi aikoja ja tapoja,kasvakaa isoiksi ihmisiksi ja jättäkää kaikki naurettavuus, olkaa itsenne auktoriteetti asettamalla itsenne likoon saavuttaaksenne oma kunnioitus joka kestää pahoinakin aikoina. Silloin ei toiset pysty teitä kaatamaan, eikä mikään horjuta aatelia joka on sisällänne kuin timantti joka on paineen kestänyt.