Moi! Onko täällä muita, jotka ovat harrastaneet/harrastavat jotain urheilulajia kilpailumielessä? Itse olen kilpaillut yleisurheilussa ennen sairastumistani anoreksiaan. Nyt olen puolitoistavuotta ollut poissa kilpailusta ja treenannut välillä paremmalla ja huonommalla menestyksellä sairauteni ajan. Viimeiseen puoleen vuoteen halu parantua on ollut todella kova ja haluaisin palata takaisin kilpaurheilun pariin. Tiedostan ongelmani syömisen kanssa ja olen hakenut apua (psykologi, fysioterapia ja ravintoterapeutti). Olen kuitenkin ollut mestari valehtelija. Nyt kuitenkin haluan ihan oikeasti todella parantua. Sairaat ajatukset kuitenkin hämmentävät minua edelleen ja luistavat välillä sairaaseen ajatteluun. Olisi kiva kuulla muilta miten parantuminen on sujunut ja miten rajusti sairaus on vaikuttanut urheiluun. Itse olen tällä hetkellä siinä pisteessä, että olen lihaksieni ja voimieni lisäksi tuhonnut itseltäni myös terveyden, jonka nyt haluaisin todella saada takaisin, sillä hyväksyntä, keveys ja parempi suorituskyky olivat täyttä valhetta, jonka kuvittelin saavuttavani laihduttamalla.
Urheilijat
11
1720
Vastaukset
- harrastin...
kilpatanssia tosissaan kymmenisen vuotta. piti päästä huipulle. kesken kaiken jouduin osastolle, olin siellä kaksi vuotta... nyt se kaikki tuntuu vain kaukaiselta muistolta...
- minä itse
harrastin kilpailumielessä kestävyysjuoksua nelisen vuotta ja koko sen ajan sairastin enemmän tai vähemmän anoreksiaa. mula kävi niin että päätin alkaa harrastamaan sitä jo sairastuttuani (en tosin silloin tiennyt vielä että on sellainenkin tauti kuin anoreksia olemassa). sitten koska aikki kestävyysjuoksijat ovat todella hoikkia päätin että munkin täytyy olla ja reenasin ja söin liian vähän. paino laski laskemistaan ja valmentajakin huolestui jo todella. no tämä oli vuosi 2004 ja jouduinkin sitten osastolle 2viikoksi. en ollut letkuissa,mitat olivat tuolloin 43/168. en ymmärtänyt ollenkaan miksi olin sairaalassa koska vointihan mulla oli "tosi loistava".
No osastolta päästessäni 47/168 päätin että nyt pudotan kyllä nuo tulleet kilot ja koko syksyn kärsin anemiasta ja paino oli 45-46kg. sitten sain vaikean rasitusvamman ja juoksu jäi vähäksi aikaa,tosin korvaavaa harjoittelua tein kun hullu ja rakaisin itseäni syömättömyydellä,kun olin ollut niin heikko että sain vamman. kun taas pääsin juoksun pariin valmentaja laitto mulle rajat ja sano että painon täytyy olla vähintään 50kg ennen kun hän antaa mulle ohjelmaa tai pääsen harkkoihin. olin aivan et OMG 50kg!!! no enhän tietenkään aikonukkaan nostaa painoa vaan join vettävettävettä,ja sehän oli hyvä idea. en saanu mitään harkoista irti ko vatsa oli aina täynnä veden juonnista,heikotti,pyörrytti ja oksetti.
no siinä sitten 2005 vuosi jptenkuten kärvisteltiin kun vakuuttelin että nostan pikkuhiljaa painoa. rakastin juoksemista niin että lupasin yrittää. no lisäälisäälisää vammoja tuli jatkuvasti kun elimistö oli niin aliravittu niin paikat hajos kokoajan. oli parempia kausia jolloin söin jo melko hyvin,mutta paino ei vaan ottanut noustakseen. siinä mentiin taas parivuotta vammakierrettä.
vuonna 2007 keväällä mulle tuli sitten rasitusmurtuma ja se oli aivan järjetön isku. oli mielettömässä kunnossa just sillon ja nyt piti taas alkaa polkemaan jotain kuntopyörää! no päätin et tämä on mun viiminen vamma jonka vielä jaksan hoitaa! meni pari kk:tta ja pääsin juoksemaan.pikkuhiljaa aloin pääsemään taas kuntoon. sitten kesällä sama vamma alkoi ilmotella itestään taas. menkkoja mulla ei ollut 4vuoteen ollenkaan ja mun luut oli alkanu sen verran haurastuun eikä kestäny enää niin kovaa rääkkiä.
hajosin ihan totaalisesti.olin niin maassa ja itkin päiviä putkeen.en jaksanut enää. tiesin sen että jos nyt en saa apua,en enää vaan jaksa. olin lopen kyllästynyt miettimään mitä laitan suuhuni ja pelkäämään lihomista.miettimään onko kaikki liikunnat päivälle tehty.. ja mitä teen jos joku lenkki jäi nyt välistä! nuo neljä vuotta oli mun elämän hirveintä aikaa. en enää nähnyt kavereita enkä halunnut osallistua perheen juhliin/ruokailuihin/tapaamisiin koska tiesin että joudun syömään.
sitten 2007 kesällä sain jutella isäni kanssa ja lopulta kerroin äidille kuinka paha mulla oli olla. ne ymmärsi ja kannusti mua eteenpäin. niinpä mä päätin parantua. päätin että parannun hinnalla millä hyvänsä. niinpä mä jätin kilpailemisen. ja aloin hommaamaan menkat luonnollisesti takaisin. mä tiesin olevani valmis siihen. niinpä aloin syömään päivittäin jonkun leivoksen/suklaapatukan/kermajäätelön normaalin ruuan lisäksi jotta elimistö saisi tarvitsemaansa rasvaa toimiakseen oikein. se toimi ja neljän kuukauden jälkeen menkat alkoivat uudestaan. olin niin onnellinen.
kuitenkin pitkän nälkiintymistilan jälkeen mun elimisto alkoi huutaa ruokaaruokaaruokaa ja mulla alko tulemaan ahmimis kohtauksia. ne lisäänty ja lisäänty ja lopulta aloin oksentamaan. tiesin että nyt mula oli bulimia. oksenteli säännöllisen epäsäännölliseti aina 2007 elokuusta 2008 maaliskuulle. silloin mun oli pakko kertoa siitä isälleni. hän ymmärsi.kuunteli.oli tukena. ja puhu mun kans pitkään. hän sai mut ymmärtämään itseäni ja sitä miks ahmin ja ksennan. se juttelu tuokio sai mut lopettamaan ja oon nyt oolu yli 2kk oksentamatta!
nyt mulla on ihanan tasapainoinen olo. juoksen edelleen,mutten kilpaile ja omaksi ilokseni! nautin elämästä täysin rinnoin ja vietän aikaa paljon ystävieni kanssa :) mitat n tällä hetkellä 60/168! ja oon tyytyväinen itseeni tällä hetkellä, tiedän että oon parantunu ja oikeesti nautin niiniin apljon elämästä tällä hetkellä! pääsen ylioppilaaksi nyt ja muutenkin!
tässä on mun tarinani. ja tällä halusin näyttää että vaikka parantuminen on pitkä ja haastava projeksti, SE ON TÄYSIN MAHDOLLISTA!!! nyt hirveenä tsemppiä ja mä tiedän että pystyt siihen!!
muuten kannattaa ehkä ottaa pieni aika lisä tosta urheilusta. ainakin mulla se toimi. parantuessa pitää oikeesti keskittyä hetkeksi vain itseensä! ei saa olla mitään tiukkaa urheilu ohjelmaa. minä tiedän!- mmandariini
Tosi kiva et kerroit ton tarinas, oli kiva lukea! :)
Itsekkin olen siis kilpaurheilija, mutta lajistani en halua kommentoida. - luna89
Tosi ihanaa ja kannustavaa oli lukea tuo siun tarina.
Miun on vaan alettava pitää itsestäni parempaa huolta ja ymmärrettävä lopullisesti, että on tärkeämpää tuntea olensa hyväksi ja terveeksi, kuin näyttää laihalle, sillä se ei ole mikään oikea arvo.
On vain uskallettava astua valoon anoreksian varjosta, joka on tähän astikka tarjonnut minulle kuvitellun suojan ja turvan, jonka taakse olen aina voinut epäonnen hetekllä verhoutua. - minä itse
luna89 kirjoitti:
Tosi ihanaa ja kannustavaa oli lukea tuo siun tarina.
Miun on vaan alettava pitää itsestäni parempaa huolta ja ymmärrettävä lopullisesti, että on tärkeämpää tuntea olensa hyväksi ja terveeksi, kuin näyttää laihalle, sillä se ei ole mikään oikea arvo.
On vain uskallettava astua valoon anoreksian varjosta, joka on tähän astikka tarjonnut minulle kuvitellun suojan ja turvan, jonka taakse olen aina voinut epäonnen hetekllä verhoutua.oikeasti on todella mahtavaa luna89 että sulta löytyy halu parantua! aivan niinkuin mulla oli viime kesänä! luota muhun,vaikka välillä tuntuu ettei tästä tuu yhtään mitään. tuntuu et parantuminen on suunnilleen täys mahdottomuus. SE EI OLE!!! nuo ajatukset on anoreksian aihauttamia eivätkä vastaa todellisuutta!
kaikki se työ ja tuska joka parantumisen eteen on tehtävä on KAIKKI SEN ARVOISTA!! minä sain oman iloisen itseni takaisin ja elämäni,jonka silloin vuosia sitten menetin. sinäkin saat! puhu jollekkin,ehkä isälle,äidille,sisaruksille,ystäville...ne auttoivat ainakin minua. se on valtava kynnys (ainakin mulle oli) että pystyy kertomaan rehellisesti noin arasta asiasta läheisille,mutta voi sitä helpotuksen määrää kun sen saa omasta päästä purettua ulos!! se on valtavan helpottavaa!! itsekkin kun isälleni työn ja tuskan takaa sain asian ulos sanoin ensin "en edes usko että tästä kertomisesta on mulle yhtään mitään hyötyä, mutten enää jaksa yksinkään!" ja isäni vastasi "tottakai siitä on hyötyä. ei tuollaisia asioita saa pitää omassa mielessään ja pyöritellä ajatuksia yksin. se ei johda mihinkään. sä voit aiana ihan aina tulla juttelemaan mulle kaikesta!" se oli niin ihanan helpottava kuulla!!
olen käynyt vuodesta 2004 vuoteen 2006 psykologilla,mutta mulle siitä ei ollut pätkääkään hyötyä! tietysti joillekkin on,mutta en aina luottaisi että heistä olis. ennemmin luotan siihen että läheisille purettuna, ongelmat oikeasti pienenevät sen verran että ne pystyy voittamaan!!
mahtavaa oikesti että haluat parantua! toivottavasti näistä mun kirjoituksista on hyötyä ja kannustaa sua eteenpäin :)
aurinkoista kevättä!! teille kaikille!
- basically
En harrasta urheilua kilpamielessä, mutta tulevaisuutta varten kyllä. Haluan olla isona tanssija, tanssinopettaja, kilpailla aerobicissa tai ohjata ja opettaa sitä kilpatasolla :)
Eli siis tanssin ja aerobiccaan aika paljon. N. 6h viikossa. Talvella jopa 8h, mutta kesällä vähemmän kun ei ole tunteja :/ Mutta siis näin =) Rakastan urheilua, mutta siinä on se huono puoli että pitää syödä jos haluaa jaksaa!! Olen päätyny että 800kcal on aika hyvä. Monet täällä syö vaan joku 200, mutta en kyllä sillä jaksaisi urheilla 2h päivässä, varsinki ku noi mun lajit on aika raskaita.
Tietääkö kukaan onko sellasita koulua missä voi tulla aerobic ohjaajaksi? Ja missä paikkakunnissa on svoli:n pisteitä, missä harrastettan bicciä kilpamielessä. Olen nimittäin muuttamassa piakkoin, ja muutan tietenkin harrastukseni/unelmani perässä :)- luna89
Ensinnäkin en tiedä sinun paranemistavoitteestasi, haluatko parantua.. tjms.. Mutta haluan ihan sydämestäni sanoa (ja tiedän olet kuullut tämän varmaan 10000 kertaa), mutta sanon joka tapauksessa. SYÖ ENEMMÄN! Vaikka makaisit koko päivän sängyssä et lihoisi tuolla kalorimäärällä. Siun nuori kroppa korjaa nyt jonkun aikaa tuota kalorivajetta syömällä lihakset ja tollanen laji kun siullakin on (aerobic) tarvitaan paljon raakaa voimaa (=lihaksia). Lihasten ja voiman menettämistä ei tajua ennenkuin on hävittänyt ne. Miulle kävi juuri niin. Harrastin seiväshyppyä (tarvitaan pirusti voimaa) ja miun anoreksia riistäyty käsistä peruskuntokauden aikana, jolloin ei tehty lajiharjotteita vaan paljon pitkäkestoista ja aeroobista (paljon energiaa kuluttavaa treeniä). Liian vähällä ravinnolla ja ihan sairaalla harjoittelu määrällä (treenasin salaa valmentajaltani ylimääräistä, jotta paino tippuis) söin itseltäni kaikki voimat ja lihakset parissa kuukaudessa toissa syksynä. Jo alkujaankin hoikasta kropasta lähti yli 15 kiloa painia. Olen tunnustanut sairauden jo reilusti yli vuoden ajan ja halunnut parantua, mutta kiloakaan painoa ei ole tullut lisää. En halua tätä sairautta, mutta silti se saastuttaa mieltäni kokoajan ja pitää miuta otteessaan. Vahtaan syömistä edelleen ja joka päivä toivon että tämä olisi se päivä kohti terveempää huomista ja mahdollisuutta taas elää normaalisti.
Niin eli jos tästä sekoilusta sait jotain selvää niin tarkoitukseni oli sanoa, että jos haluat elää unelmaasi.. eli urheilla työksesi ja aerobicata kilpaa, älä syö itseltäsi sitä mahdollisuutta rääkkäämällä itseäsi liian vähällä ravinnolla. Kyse ei ole siitä miten vähällä pärjää, vaan siitä että saa riittävästi. Olen tottakai huono sanomaan, kun en itsekään ole vielä selvillä vesillä,mutta tiedän ainakin että tämä näännyttäminen ei ole oikein.
Ja sitten vielä tuosta aerobic-ohjaaja jutusta. Monet aerobic-ohjaajat on koulutukseltaan liikunnanohjaajia, joita valmistuu urheiluopistoista esim. Vierumäki, Kuortane, Tanhuvaara, Pajulahti jne.. - beatiful lie
luna89 kirjoitti:
Ensinnäkin en tiedä sinun paranemistavoitteestasi, haluatko parantua.. tjms.. Mutta haluan ihan sydämestäni sanoa (ja tiedän olet kuullut tämän varmaan 10000 kertaa), mutta sanon joka tapauksessa. SYÖ ENEMMÄN! Vaikka makaisit koko päivän sängyssä et lihoisi tuolla kalorimäärällä. Siun nuori kroppa korjaa nyt jonkun aikaa tuota kalorivajetta syömällä lihakset ja tollanen laji kun siullakin on (aerobic) tarvitaan paljon raakaa voimaa (=lihaksia). Lihasten ja voiman menettämistä ei tajua ennenkuin on hävittänyt ne. Miulle kävi juuri niin. Harrastin seiväshyppyä (tarvitaan pirusti voimaa) ja miun anoreksia riistäyty käsistä peruskuntokauden aikana, jolloin ei tehty lajiharjotteita vaan paljon pitkäkestoista ja aeroobista (paljon energiaa kuluttavaa treeniä). Liian vähällä ravinnolla ja ihan sairaalla harjoittelu määrällä (treenasin salaa valmentajaltani ylimääräistä, jotta paino tippuis) söin itseltäni kaikki voimat ja lihakset parissa kuukaudessa toissa syksynä. Jo alkujaankin hoikasta kropasta lähti yli 15 kiloa painia. Olen tunnustanut sairauden jo reilusti yli vuoden ajan ja halunnut parantua, mutta kiloakaan painoa ei ole tullut lisää. En halua tätä sairautta, mutta silti se saastuttaa mieltäni kokoajan ja pitää miuta otteessaan. Vahtaan syömistä edelleen ja joka päivä toivon että tämä olisi se päivä kohti terveempää huomista ja mahdollisuutta taas elää normaalisti.
Niin eli jos tästä sekoilusta sait jotain selvää niin tarkoitukseni oli sanoa, että jos haluat elää unelmaasi.. eli urheilla työksesi ja aerobicata kilpaa, älä syö itseltäsi sitä mahdollisuutta rääkkäämällä itseäsi liian vähällä ravinnolla. Kyse ei ole siitä miten vähällä pärjää, vaan siitä että saa riittävästi. Olen tottakai huono sanomaan, kun en itsekään ole vielä selvillä vesillä,mutta tiedän ainakin että tämä näännyttäminen ei ole oikein.
Ja sitten vielä tuosta aerobic-ohjaaja jutusta. Monet aerobic-ohjaajat on koulutukseltaan liikunnanohjaajia, joita valmistuu urheiluopistoista esim. Vierumäki, Kuortane, Tanhuvaara, Pajulahti jne..6vuotta kilpaurheilijataustaa takana, nyt treenikiellossa. Oon jopa vielä niin läski kuin 48/163, ja silti kielto tuli jo kilomäärässä 49,8.. tosin nyt olen laihduttanut alle vuodessa 12kg, valmentajat huomas jo 52kg että nyt ei ole kaikki välttämättä kohdallaan. "lupasin" etten enää laihduta, sisimmässäni kuitenkin tiesin että jatkan.
Tänävuonna pystynyt osallistumaan ainoastaan yhteen pikku kisaan, viimevuoden menestykset varmaan mennyttä iäksi. No saa nähdä, mutta välillä tuntuu siltä. Vaan todella ristiriitaiset tunteet joka päivä kun haluaa niin laihduttaa mutta sitten pitäisi muka NOSTAA painoa. byhyy. en pysty :(
En kuitenkaan ihan kokonaan treenikiellossa ole, lähinnä en saa tehdä mitään tosi rasittavaa mut esim pyöräily/venyttely/vatsojen/selkien/ muiden ns.pikkuliikkeiden teko sallittu.
Paino pysynyt samana ehkä kolmisen viikkoa. Kesäkuussa olisi tarkoitus päästä takas treenaamaan. Mitään vakavia oireita ei sinäänsä ole tullut, veriarvot ja sydänäänet kaikki hyvät.
Sairaan kylmä on tullut, ääreisverenkierto huonontunut. sormet aina kohmeessa. Henkistä ja fyysistä väsymystä.
Mulla on myös tosi pahaa bulimiaa takana. Ihan normiruokaa oksentanut mutta myös sitten järjettömiä määriä. Nyt enemmän anorektinen kausi taas käynnissä. - luna89
beatiful lie kirjoitti:
6vuotta kilpaurheilijataustaa takana, nyt treenikiellossa. Oon jopa vielä niin läski kuin 48/163, ja silti kielto tuli jo kilomäärässä 49,8.. tosin nyt olen laihduttanut alle vuodessa 12kg, valmentajat huomas jo 52kg että nyt ei ole kaikki välttämättä kohdallaan. "lupasin" etten enää laihduta, sisimmässäni kuitenkin tiesin että jatkan.
Tänävuonna pystynyt osallistumaan ainoastaan yhteen pikku kisaan, viimevuoden menestykset varmaan mennyttä iäksi. No saa nähdä, mutta välillä tuntuu siltä. Vaan todella ristiriitaiset tunteet joka päivä kun haluaa niin laihduttaa mutta sitten pitäisi muka NOSTAA painoa. byhyy. en pysty :(
En kuitenkaan ihan kokonaan treenikiellossa ole, lähinnä en saa tehdä mitään tosi rasittavaa mut esim pyöräily/venyttely/vatsojen/selkien/ muiden ns.pikkuliikkeiden teko sallittu.
Paino pysynyt samana ehkä kolmisen viikkoa. Kesäkuussa olisi tarkoitus päästä takas treenaamaan. Mitään vakavia oireita ei sinäänsä ole tullut, veriarvot ja sydänäänet kaikki hyvät.
Sairaan kylmä on tullut, ääreisverenkierto huonontunut. sormet aina kohmeessa. Henkistä ja fyysistä väsymystä.
Mulla on myös tosi pahaa bulimiaa takana. Ihan normiruokaa oksentanut mutta myös sitten järjettömiä määriä. Nyt enemmän anorektinen kausi taas käynnissä.Toivottavasti alat parantua ja saada ajatuksia siihen suuntaan, että hyväksyt painon kohoamisen normaalilukemiin tai ainakin ruokailut normaaliksi, jotta voisit taas kilpailla. Saanko vielä udella, että missä lajissa kilpailet?
- beatiful lie
luna89 kirjoitti:
Toivottavasti alat parantua ja saada ajatuksia siihen suuntaan, että hyväksyt painon kohoamisen normaalilukemiin tai ainakin ruokailut normaaliksi, jotta voisit taas kilpailla. Saanko vielä udella, että missä lajissa kilpailet?
En uskalla sanoa, sen verran pieni laji kyseessä.
Mutta sanotaanko että hyvin esteettinen ja hyvä fyysinen ulkonäkö on erittäin paljon plussaa.
Toivoisin itsekin että saisin paranemismyönteisiä ajatuksia, kyllähän sen painon on pakko nousta, jos lihaksia meinaa saada!
Kaikkea hyvää sulle luna89, tsemppiä. Ja tietty kaikille muillekkin :) Me pystytään siihen. Ehkä hitaasti, mutta ehkä jonakin päivänä meidänkin risukasaan paistaa se pieni auringonsäde.
- Anonyymi
Hyvä avautuminen. Itsellä myös syömishäiriöätä, joka vahvasti yhteydessä omaan liikkumiseen ja urheilutaustaan. Käynyt myös monilla asiantuntijoilla ja tullut huijattua omaa syömistä. Mieli ollut pahasti kieroutunut, mutta nyt jo tilanne paljon parempi. Itse paljon tutkin netistä eri lähteitä urheilijan syömishäiriöstä ja etenkin tämä artikkeli avasi hyvin urheilijan syömishäiriön vyyhtiä. Muutkin voivat saada siitä ajatuksia ja etenkin siinä vaiheessa, kun syömishäiriö ei vielä ole edenneyt pitkälle: https://urheilijanravitsemus.fi/liikuntaravitsemustieto/urheilijan-syomishairio/urheilijan-syomishairio/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1544493
Katso: Ohhoh! Miina Äkkijyrkkä sai käskyn lähteä pois Farmi-kuvauksista -Kommentoi asiaa: "En ole.."
Tämä oli shokkiyllätys. Oliko tässä kyse tosiaan siitä, että Äkkijyrkkä sanoi asioita suoraan vai mistä.... Tsemppiä, Mi1164095- 252740
Kyllä poisto toimii
Esitin illan suussa kysymyksen, joka koska palstalla riehuvaa häirikköä ja tiedustelin, eikö sitä saa julistettua pannaa281901"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu"..
"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu".. Näin puhui jo aikoinaan Jeesus, kun yksi hänen opetuslapsistaan löi miekalla231764Haluan jutella kanssasi Nainen
Olisiko jo aika tavata ja avata tunteemme...On niin paljon asioita joihin molemmat ehkä haluaisimme saada vastaukset...O151659Poliisiauto Omasp:n edessä parkissa
Poliisiauto oli parkissa monta tuntia Seinäjoen konttorin edessä tänään. Haettiinko joku tai jotain pankista tutkittavak211653Hermo mennyt sotealueeseen?
Nyt hammaslääkäriaika peruttiin neljännen kerran. Perumiset alkoi tammikuussa. Nyt uusi aika elokuulle!????921590Haluan tavata Sinut Rakkaani.
Olen valmis Kaikkeen kanssasi...Tulisitko vastaa Rakkaani...Olen todella valmistautunut tulevaan ja miettinyt tulevaisuu301563Onko mies niin,
että sinulle ei riitä yksi nainen? Minulle suhde tarkoittaa sitoutumista, tosin eihän se vankila saa olla kummallekaan.181521