Kikhernepihvit ja kirpeä tomaattikastike.
250g kikherneitä eli kahviherneitä
vettä
1 pieni tavallinen tai iso salaattisipuli
1 maustepaprika eli chili
1 tl öljyä
2-3 valkosipulinkynttä
1 dl vettä
1/2 dl ohrakasta tai maissitärkkelystä
1/2 dl korppujauhetta
2 munaa
1 tl suolaa
1/2 tl paprikajauhetta
Paistamiseen:
1 rkl öljyä
Pinnalle: 1 paprika viipaloituna
kevätsipulia
Kastikkeeseen:
1 tlk (400g) basilikalla tai oreganolla maustettua tomaattimurskaa.
2 tl ohrakasta tai maissitärkkelystä
2 tl sokeria
1-2 rkl makeaa chilikastiketta
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
suolaa ja mustapippuria
Lisukkeeksi: höyrytettyjä kasviksia.
Liota kikherneitä pakkauksen ohjeiden mukaan kylmässä vedessä yön yli. Vaihda vesi ja keitä herneitä tunnin ajan, huuhtele ja survo perunasurvimenavulla rouheeksi.
Silppua sipuli paistinpannuun.
Lisää hienonnettu maustepaprika, josta olet poistanut siemenet ja kannan. Sekoita joukkoon öljy ja kypsennä ruskistamatta koko ajan sekoittaen, kunnes sipuli pehmenee.
Lisää silputtu valkosipuli ja vesi.
Kiehauta.
Sekoita sipuliseos liemineen murskattuihin papuihin. Lisää muut aineet. Leivo taikinasta pihvejä ja kypsennä ne molemmin puolin (tämä on tärkeää, jotta et polta kasviksia mustaksi)keskilämmöllä paistinpannulla. Koristele paprikaviipaleilla ja tarjoa kastikkeenkanssa.
Sekoita kastiketta varten kattilassa tomaattimurska,ohrakas, sokeri, chilikastike ja valkosipuli. Keitä sekoittaen, kunnes kastike sakenee. Mausta vielä mielesi mukaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.