Huvittuneena olen joskus kuunnellut kertomuksia, joissa pariskunta on mennyt naimisiin monen vuoden seurustelun jälkeen ja eronneet vuoden-parin päästä. Ihmettelin, miten ihmeessä voi niin käydä...
No. Nyt tiedän. Menin mieheni kanssa naimisiin melkein 4,5 vuoden avoliiton jälkeen. Todellakin tiesin, mitä saan, kun naimisiin menen ja halusin sitä. Vaikeuksia oli toki ollut kuten kaikilla, mutta kaikesta olimme selvinneet. Tämä vahvisti ajatustani avioliitosta. Tuntui hyvältä sitoutua oikeasti toiseen.
Naimisissa oloa on kasassa kokonaiset hurjat 3 kk ja voin sanoa, että jo nyt huomaan miehessäni muutosta. Seksi on vähentynyt radikaalisti ja tuntuu, että mieheni pitämä eräänlainen "valtataistelu" vaikuttaa joka asiaan. En tiedä, näkeekö hän avioliiton jonain pakkopaitana, vaikka elämämme ei ole muuttunut mihinkään.
Hänen pitää koko ajan pitää jotenkin "vahvistella asemiaan". Hänen lauseitaan voi esimerkiksi olla:
- olin sinun kanssasi neljä päivää viime viikolla, nyt voitaisiin olla erillään
- pakkohan sinua on nähdä tässä asunnossa joka päivä
- ei tarvitse olla liimantuneena koko ajan
- saan tehdä omiakin asioita (on saanut tehdä aina)
- sanoin sen vain mielistelläksen sinua
- saan käydä nukkumaan mihin aikaan itse haluan (kun yritän pyytää häntä sänkyyn vähän aiemmin seksin toivossa)
jne. jne
Teemme joka päivä omia juttuja, näemme arkena noin 4 tuntia.
Itse olen yrittänyt elää tätä suhdetta kuten ennenkin. Rakastan miestäni kuten ennenkin ja haluan edelleen viettää hänen kanssaan aikaa. Tiedän, ettein näillä vuosilla eletä enää mitään alkuhuumaa, mutta minulle tässä suhteessa oli ihan riittävästi edelleen huumaa ennen avioitumista. Nyt tuntuu välillä siltä, että tätäkö tämä elämä nyt sitten on elämä loppuun asti... Joskus tuntuu siltä, että mieheni joskus ihan tarkoituksella alkaa haastaa riitaa heti kotia tultuaan ja tökkii sanoillaan/teoillaan, vaikka minä haluaisin elää sitä "entistä yhteiselämää".
Miten voi elää hyvää parisuhdetta ihmisen kanssa, joka voi minun ehdottaessa jotain yhteistä tekemistä sanoa: "en halua tänään olla yhdessä.."? Minulle yhdessäolo on päivän kohokohta, ihanaa töiden vastapainoa.
No. Nyt tiedän. Menin mieheni kanssa naimisiin melkein 4,5 vuoden avoliiton jälkeen. Todellakin tiesin, mitä saan, kun naimisiin menen ja halusin sitä. Vaikeuksia oli toki ollut kuten kaikilla, mutta kaikesta olimme selvinneet. Tämä vahvisti ajatustani avioliitosta. Tuntui hyvältä sitoutua oikeasti toiseen.
Naimisissa oloa on kasassa kokonaiset hurjat 3 kk ja voin sanoa, että jo nyt huomaan miehessäni muutosta. Seksi on vähentynyt radikaalisti ja tuntuu, että mieheni pitämä eräänlainen "valtataistelu" vaikuttaa joka asiaan. En tiedä, näkeekö hän avioliiton jonain pakkopaitana, vaikka elämämme ei ole muuttunut mihinkään.
Hänen pitää koko ajan pitää jotenkin "vahvistella asemiaan". Hänen lauseitaan voi esimerkiksi olla:
- olin sinun kanssasi neljä päivää viime viikolla, nyt voitaisiin olla erillään
- pakkohan sinua on nähdä tässä asunnossa joka päivä
- ei tarvitse olla liimantuneena koko ajan
- saan tehdä omiakin asioita (on saanut tehdä aina)
- sanoin sen vain mielistelläksen sinua
- saan käydä nukkumaan mihin aikaan itse haluan (kun yritän pyytää häntä sänkyyn vähän aiemmin seksin toivossa)
jne. jne
Teemme joka päivä omia juttuja, näemme arkena noin 4 tuntia.
Itse olen yrittänyt elää tätä suhdetta kuten ennenkin. Rakastan miestäni kuten ennenkin ja haluan edelleen viettää hänen kanssaan aikaa. Tiedän, ettein näillä vuosilla eletä enää mitään alkuhuumaa, mutta minulle tässä suhteessa oli ihan riittävästi edelleen huumaa ennen avioitumista. Nyt tuntuu välillä siltä, että tätäkö tämä elämä nyt sitten on elämä loppuun asti... Joskus tuntuu siltä, että mieheni joskus ihan tarkoituksella alkaa haastaa riitaa heti kotia tultuaan ja tökkii sanoillaan/teoillaan, vaikka minä haluaisin elää sitä "entistä yhteiselämää".
Miten voi elää hyvää parisuhdetta ihmisen kanssa, joka voi minun ehdottaessa jotain yhteistä tekemistä sanoa: "en halua tänään olla yhdessä.."? Minulle yhdessäolo on päivän kohokohta, ihanaa töiden vastapainoa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
että saa rauhassa vaikka hirttäytyä siihen ja katsot tarviitko enää edes tuollaista miestä. Meni varmaan naimisiin kun ei kehdannut kieltäytyäkään ja nyt alkoi ahdistamaan.
Olen kuullut tuon ennenkin,itse en ole koskaan uskaltanut naimisiin, ehkä joskus (olen 30v ), valitettavasti 50% kavereistani joko kun he ovat ostaneet talon eroavat tai menevät naimisiin eroavat .. tästä kun miettii entä ne jotka tekevät kummankin .. varma ero... sinun tapauksessa mielestäni sano suoraan miehellesi ettei tämä elämä tähän lopu eikä tämä ole ikuista, jos ei viesti mene perille... tee omia asioita.. keksi niitä jos ei muuten.. rupea harrastamaan jotain... kyllä se mieskin havahtuu.. jos ei ... ehkä ei olekaan tarkoitus että olette lopun elämää... tosin toivon että välinne paranevat ja saat vastarakkautta.... mutta kaikesta huolimatta : Mikä ei tapa se vahvistaa... =)
6 vuotta ja talo ostettiin 3 vuotta sitten. Yhteiselo on päivä päivältä ihanampaa. Heti kun oli menty naimisiin, niin tuli tosi hyvä olo siitä "muutoksesta", vaikka olikin oltu yhdessä sitä ennen jo 7 vuotta eikä arki mihinkään muuttunut. Ja tunne on molemmin puolinen. Talon mukana tuli paljon riesaa remontteineen ja velkoineen, mutta yhdessä niistä harmeista pusketaan läpi ja nautitaan joka hetkestä mikä yhdessä saadaan olla, parisuhde tuntuu vahvistuvan koko ajan mitä enemmän yhdessä koetaan. Että näin huonosti voi käydä kun menee naimisiin ja vielä ostaa talonkin :-)
teitä naisia. Ettehän te ymmärrä miehiä lainkaan. Ei ole ihme, että tulee avioeroja kun olette pihalla kuin lumiakat. Nyt seuraavaksi suosittelen, että kehut jotan toista miestä kun se on niin miellyttävä ja ihana.
tunne sinun kirjoituksestasi, että ehkä on parempi alkaa katella muita. Ei väkisin voi kenenkään kanssa olla. Tuo luultavasti vain pahenee ajan myötä. Hän nauttii siitä että sinulla on paha mieli. Nyt kun olette naimisissa ja sitoutuneet, ero on vaikeampaa. Tosin käytännössä ei, mutta tunnetasolla. Hän on nyt näyttänyt oikean luonteensa. Mieti haluatko tulla loukatuksi seuraavat esim. 20 v. Näin minulle on käynyt, nyt näin 20 v. jälkeen olen vasta tajunnut, et ainahan minua on sanoilla satutettu, mutta olin vain niin rakastunut.
Vahvistella asemiaan, ymmärrän oikein hyvin mitä tarkoitat.
Koskaanhan ei saa sanoa "ei koskaan"... No joka tapauksessa aikanani elin avoliitossa useamman vuoden ja kun lapsi syntyi, niin tuntui jotenkin "oikealta" mennä naimisiin. Vaan eipä tainnut sittenkään olla paras ratkaisu ainakaan meille. Ex puolison mielestä minusta tuli jotenkin liian omistava yms. Itse en mielestäni muuttunut, mutta harvako näkee ja tunnustaa muuttuneensa. Totta kai lapsen syntymälläkin oli oma vaikutuksensa, mutta ilmeisesti sitä aamenen jälkeen aletaan olla liian varmoja omasta vallasta. Avoparina ollessa vaikka miten on sitoutunut toiseen, niin silti se ei tunnu niin sidotulta kuin naimisissa olo. Sitä voi tulla myös sellainenkin tunne, että tätäkö tämä loppuelämä nyt sitten onkin. Avoliitosta kun muka on helpompi lähteä.
Kuulostaa siltä, että miestäsi on ruennut ahdistamaan avioliiton lopullisuus, ikäänkuin se tosiasia olisi vasta nyt valjennut. Et voi tehdä oikeastaan mitään, hänen pitää se pohdintansa päässään käydä, ainoastaan voit ja kannattaa sitten antaa hänelle sitä omaa aikaa/tilaa,kun hän sitä selkästi kaipaa. Ei se romanttiselta ehkä tunnu häiden jälkeen, mutta se on ainoa vaihtoehto, joko hän tuntee, että ei se elämä erilläänkään niin hääppöistä ole (siihenkin kyllästyy nopeasti tai vielä nopeammin kuin toisen kanssa vietettyyn aikaan). Yleensä ihminen kaipaa sitä, mistä on puute. Nyt se puute on vapaudesta.
Älä vielä heitä pyyhettä kehään, aika hassua, että jotkut neuvovat heti, että etsi toinen mies,kun avioliiton solmimisestakin on vasta pari kk:tta.. Ei ihme edelleenkään, että avioerot on niin yleisiä.;) Kyllä ahdistuksia tulee kaikille joskus, milloin kenellekin, jollekin suhteen alkuvaiheissa, yhteenmuuttaessa, suhteen arkistuessa tms. Mutta oleellista on, että ne voivat mennä myös ohi ja silloin tajuaa, että ei se vapaus ole se, mitä kaipaa. Tämä on sellaista tasapainottelua..koska tietysti juuri niin on, että jos kaiken ajan viettää yhdessä, niin ei ole mahdollisuutta verrata sitä muuhun. Joten anna hänen viettää tylsää tai hauskaa omaa aikaa.
Jos se ei riitä, niin nosta kissa pöydälle. Suhteessanne ei ole muuttunut mikään, miksi hän siis on ahdistunut, kysy häneltä. Menikö hän naimisiin todella omasta halustaan, vai miellyttääkseen vai tuliko sellainen vapauden tunteen menetys vasta sen jälkeen. Tuo jälkimmäinen on varmaan ohimenevää, ensimmäinen vaihtoehto olisi huolestuttavaa. Tuntuu, että onko tuo seksin väheneminenkin ollut jo pidempään tosiasiallinen "toive" ,mutta vasta nyt mies uskaltaa niin tehdä, kun suhteenne on varma, olettehan aviossa.
Tsemppiä, älä masennu:). Ei muillakaan ole sen helpompaa, kaikilla on omat murheensa. Uskon, että tuo on ohimenevää.
Mies on ehkä nyt tajunnut, että on todella sitoutunut sinuun. Hänen pitää tulla tunteensa kanssa tutuksi ja hyväksyä se, että te olette aviopari.
Mitä keskustelitte avioliiton merkityksestä ennen avioitumista. Oliko teillä samoja odotuksia? Annatko alitajuisesti vaikutelman, että jotain muuttui?
Keskustele miehesi kanssa. Älä vaadi vastauksia heti. Vastaukset isoihin kysymyksiin eivät tule kuin apteekin hyllyltä.
Toisaalta, mitä sinä teet? Mistä muusta nautit kuin miehesi seurasta? Tapaatko ystäviäsi, siskoasi, naapuriasi? Ehkä tällä hetkellä tarraudut mieheesi ja sehän on ahdistavaa jos mikä.
Miehet eivät muuten ymmärrä vihjailua tai eivät halua ymmärtää. Jos haluat seksiä, niin sano se, äläkä vain mene ajoissa sänkyyn. Voit tulla torjutuksi, entä sitten? Niin jokainen tulle joskus. Nyt mies voi kuvitella sinun olevan väsynyt tai ainakin sujuvasti välttää ottamasta kantaa, haluaako hän seksiä, kun vaimo puhuu vain sänkyyn menosta. Voisiko syylin meno tai pusu ja halun ilmaisu olla parempi viettelykeino kuin ilmoitus sänkyyn menosta?
kyllästynyt, kun sitä seksiä jakelit yli neljä vuotta.
Luuletko, että miehestäsi tuntui joltakin ihmeelliseltä mennä naimisiin sellaisen lutkan kanssa.
Miehesi olisi halunnut kunnon perhetytön, joka ei olisi antanut ennen papin aamenta.
Olette te naiset sitten löysäpäisiä.
Kyllä se sun miehes on kyllästynyt suhun ihan perinpohjaisesti.
Olisit nyt elänyt kunniallisesti, etkä lutkaillut vuosia ennen avioliittoa.
Mies arvostaa vain neitsytvaimoa koko elämänsä ajan ja se on varma asia.
Me olimme mieheni kanssa seurustelleet 7 vuotta, joista 5 olimme asuneet avoliitossa, ennenkuin menimme naimisiin. Emme uskoneet avioliiton juurikaan muuttavan suhdettamme, mutta kyllä se vain muutti - mutta entistä parempaan suuntaan. Naimisiin menon jälkeen olemme olleet entistä läheisempiä, jotenkin entuudestaankin tiivis suhde on syventynet vielä enemmän. Olemme entistä enemmän ME. Papin aamenesta on nyt n.4,5 vuotta. Sen jälkeen olemme ehtineet saada lapsen ja toisen pitäisi syntyä loppukesästä. Asunnonkin ostimme, rivarin pätkän, mitä olemme viimeiset 3 vuotta remontoineet mieleiseksemme.
Näiltä palstoilta olen saanut sellaisen kuvan, että nykyään parisuhteissa mättää se, että toinen osapuoli vaatii toiselta jatkuvaa yhdessäoloa (yleensä nainen...). Omia harrastuksia/menoja saa olla vain 1-2 iltana viikossa, muuten pitää nyhrätä kotona sen oman kullan kainalossa. Haloo... Itse en kestäisi suhteessa, jossa toinen koettaisi rajoittaa minun harrastuksiani/muita menojani. Ystävämme ovat suurimmaksi osaksi yhteisiä, joten heitä näemme yleensä yhdessä, mutta minulla on paljon rakkaita harrastuksia, joita ilman en olisi minä. Ihan yhtä lailla mieheni käyttää paljon aikaa omiin harrastuksiinsa, joskin osa harrastuksistammekin on yhteisiä (esim. sali ja juoksu). Teemme molemmat vuorotyötä ja voi olla viikko, että näemme toisiamme vain parina iltana/aamuna, ei välttämättä yhtään yhteistä vapaapäivää jne. Mutta niin vain se suhde pysyy hyvänä, kun ei näe toista "liian usein". Silloin sitä kahden keskistä aikaa osaa arvostaa ihan eri lailla, eikä sitä halua tuhlata riitelyyn tai kotitöiden tekoon... niin, ja sanotaan tähän nyt sekin, että teemme molemmat kotitöitä, kumpi nyt ehtii, eikä niistä tarvitse toiselle erikseen sanoa... (onneksi meillä molemmilla on aivot :) )
Mitä taas seksiin tulee, niin miksi ihmeessä seksiä pitäisi olla vain iltaisin juuri ennen nukkumaan menoa? Tai miksi nainen ei voi muka tehdä aloitetta?!? Myönnän, miehet eivät aina ymmärrä vihjailua (ainakaan omani) mutta voihan asian sitten sanoa ihan suoraankin :). Oma mieheni on hyvin imarreltu, kun aloite tulee minun puoleltani, eikä hänen tarvitse "kerjätä" seksiä, mikä lienee se perinteinen asetelma... kyllä hyvä parisuhde vaatii hyvää seksiä toimiakseen ja sama myös toisinpäin.
Tällä hetkellä olemme olleet yhdessä 11 vuotta. Yhä vain onnellisina yhdessä, toisiamme syvästi rakastaen, eikä sitä intohimoakaan väliltämme puutu