niin anoppi hyvä, toivon todella että et tule koskaan käymään meillä niin että minä olen kotona!onneksi en ole sinua 2vuoteen nähnytkään.en todellakaan halua olla tielläsi.teit sen hyvin selväksi että OLEN TODELLA TIELLÄSI.yritin olla hyvä ja ystävällinen mutta eipä auttanut.ei tarvitse kahta kertaa mainita että minua ei kaivata.olen ymmärtänyt yskän,harmi vaan että tässäkin joutuvat kaikki muut kärsimään sinun takiasi..mutta itsehän näin tahdoit.onneksi muutamme kauaksi teistä niin pitenee tuo välimatkakin.hyvää loppuelämää vaan teille.minä olen teille harmiton.
toivottavasti ei tarvitse enää ikinä nähdä sinua!
todella harmiton miniä
5942
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tää on keskustelupalsta, joten uhoomikirjeesi voit kirjoitella johkin muualle.
Älä alistu, ei ole velvollisuus viihdyttää miehesi vanhempia, joten et myöskään voi kärsiä siitä mitä ei ole!
Ihanaa, että muutatte, ja ilmoita et tullaan vain kun kutsutaan, ettei suotta tulisi, kun ovet ei aukee ylläreille.
Siitä on jo 4 vuotta kun olen anoppini viimeksi nähnyt ja täytyy myöntää että elämä ja parisuhde parani huomattavasti tämän päätöksen myötä. Välimatkaa meillä ei ole kuin 40 kilsaa mutta eipä ole anoppi kaipaillut edes lastaan tai lapsenlapsiaan näiden vuosien varrelle eli yksinäinen vanhuus odottaa sitten. Olen myös päättänyt että hautajaisiin en aikanaan mene. Te muut antakaa meidän olla katkeria, sillä sitähän ainakin minä olen....
tunteita.toivon että pystyt jotenkin hyväksymään että lapsillasi on myös iso vanhemmat.
on todella surullista jos ei tule toimeen sukulaisten kanssa.puhu suoraa heille ,mutta älä vihassa.meissäkin on toki vikaa joten vastaan voi tulla myös anoppi tai appi .paljosta jäätte paitsi jos ette sovi riitojanne.
Niin parani.
Mies kasvoi vihdoinkin aikuiseksi kun katkaisi napanuoran.
Nyt ottaa enemmän vastuuta omista lapsistaan eikä vastaa äitinsä ruikutuspuheluihin kesken aktin:))))
Mulla on sama juttu, että anoppi yrittää meitä erottaa, kun miehelleni haukkuu minua, vaikka ollaan parikymmentä vuotta oltu aviossa.
Mä luulin jo että asiat on hyvin mutta sitten tuli taas haukkuminen.
Mä olen yrittänyt häntäkin mielistellä ja olla hyvä, mutta sitten tulee tätä seläntakana pahaa puhumista, ja kaikki romahtaa.
Taitaa olla mulla niin huono itsetunto ja ainakin mä ajattelen että siinä olen tehnyt virheen että olen kyllä reagoinut näihin juttuihin mutten ole toiminut.
Lapsuudesta kun en uskaltanut sanoa että joku on pahaa.
Mies sanoo että säälii äitiään, kun on ainut poika ja lapsi ylipäätään. Sääli on paha asia.
Toista ei voi muuttaa, mutta itseään voi ja tukea saadessani ajattelin kertoa miltä minusta on tuntunut nuo seläntakana puhumiset.