kaksikielisyys

Minkähän takia Suomea pidetään kaksikielisenä maana? Eikö kukaan muista saamelaisia. On sääli, että kielivähemmistöt ovat niin sorrettuja. Ei taideta saamen kieltä enää pitkään kuulla. Harmi. Ja niin kivalta se kuulosti.
3206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aikoinaan tunnettu poliitikko ja kansanedustaja Kyösti V. Nivalasta oli kertoman mukaan myös innokas metsämies.

Kerrotaan että hän oli kerran luvannut paikkakunnan apteekkarille ampumansa hirven kielen. Kyösti V. oli sitten lähtenyt nimismiehen puheille kaatolupaa hakemaan, ja nimismies oli luvannutkin. Oli vain halunnut osansa saaliista itselleen: hirven kielen; olipa sen sitten aikanaan saanutkin, kun hirvi oli kaadettu.

Oli sitten pidetty hirvipeijaisia Kyösti V:n kotona - paikalla olivat kutsuttuina nimismies ja apteekkari. Viimemainittu oli vuolaasti kiitellyt isäntää saamastaan hirvenkielestä. Nimismies siihen kulmakarvojaan kohottaen vain todennut:
- Jaaha, tämä taisikin olla niitä rannikolta tulleita kaksikielisiä hirviä...

Äänestä

monikielinen = multilingual
kolmikielinen = trilingual
kaksikielinen = bilingual
yksikielinen = (an) American

Äänestä

Suomen kaksikielinen imago perustunee perustuslain virallisiin kieliin, mutta totta on että saamekin tulisi muistaa.
Alkuperäiskielet ympäri maailman häviävät.

Samoin kannattaisi varmaan niiden jotka murteita osaavat, niitä aktiivisesti käyttää, jotteivat nekin häviä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuumailija kirjoitti:

Minkähän takia Suomea pidetään kaksikielisenä maana? Eikö kukaan muista saamelaisia. On sääli, että kielivähemmistöt ovat niin sorrettuja. Ei taideta saamen kieltä enää pitkään kuulla. Harmi. Ja niin kivalta se kuulosti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu