kuinkakohan hullusti käy kun uusimmat sukupolvet ikääntyvät he kun ovat kasvaneet keinotodellisuudessa amerikkalaisessa hautomossa syntymästään saakka?tuleekohan häiriökäyttäytymistä kun esim.ilmastotodellisuus poksahtaa päin näköä?
aivopesu
mauno kuivasto
12544
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Itse ainakin veikkaan että paskan tulossa niskaan eri etnistä perää olevat ryhmittyvät eivät laula rauhanlauluja keskenään.
kun ryhdytään syytteleen toisiamme ja sotimaan, sehän ei lisää kriisien syvyyttä ja tuhoa ympäristöäkään lainkaan :))
Mutta niin tyhmä on ihminen, että siihen se menee. sama nähtiin jo 2000v sitten, "eivät ihmiset tiedä, mitä tekevät"
...kun pumpulissa kasvaneet ja kuluttamaan tottuneet kohtaavat puutten ja kurjistumisen! Siis nämä vaatimaan ja valittamaan tottuneet ADHD-koululaiset, jotka ovat tottuneen viihde-elektroniikan ym. suurkuluttajiksi.
kyllä pahalta näyttää jos ei osata edes kir joittaa oikein; virke aloitetaan kuule ihan oikeesti isolla kirJAIMElla siten tulee luettavam paa tekskkstiä
Ja oliko sillä jotain suurta merkitys kirjoittaako sen nettiin laitetun paskaviestinsä prikulleen sääntöjen mukaan häh häh.
Entä mitä miettivät ne, jotka olivat 20-30 -vuotiaita kun ilmastonmuutoksesta alettiin 80-luvulla puhua? Tuntevatko pientä pistoa sisällään? Entä sodan jälkeen syntynyt sukupolvi, joka raatoi meille elintason ja kasvatti lapsensa siihen mainitsemaasi keinotodellisuuteen?
80-luvulla juurikaan ilmastonmuutoksesta, niin kuin sen nyt ymmärrämme. Linkolat sun muut puhuivat ilmaston saastumisesta mikä on ihan toinen juttu.
1980-luvulle tultaessa ei enää puhuttu uudesta jääkaudesta. Kun ilmasto ei enää viilentynyt, keksittiin uudeksi uhkaksi ydintalvi, joka seuraisi mahdollisesta ydinsodasta. Ympäristön saastuminen happosateineen oli myös vakava uhka. Kun huomattiin, että ilmansaaseistakin länsimaissa selvitään puhdistustoimien avulla, keksittiin vuosikymmenen lopulla uhkaksi ilmaston lämpeneminen. Nyt tuokin teoria alkaa pikkuhiljaa rapisemaan, kun on alettu ennustelemaan lämpenemisen (joka pysähtyi 10 vuotta sitten) pysähtyvän 10 vuodeksi.
Seuraaviin In-uhkiin varmaankin kuuluu jo 1970-uhkavalikoimasta tuttu väestön liikakasvu.
Paitsi että jääkausi on edelleen tulossa ajallaan, ydinaseet ovat vieläkin siiloissaan, happosateet kiusaavat metsiä edelleen, ja väestöä on nyt 2-3 miljardia enemmän kuin 1970-luvulla Rooman klubista huolimatta.
Joo ja lämpenemiskehitys ei ole pysähtynyt eikä pysähtymässä. Älä elä päiväunissa.
mutta ei, teidän piti vaa elintasottaa ja kilpailla typerinä keskenänne omaa paremmuuttanne tavaranomistuksen ja autojen avustuksella.
että jo 1990 luvulla jo jenkit pelkästeen dumppasivat aasiaan jonain vuonna 5,4 miljoonaa tonnia ongelmajätteitä.
samoin länsisaksa dumppasi itä saksaan jo pelkästeen miljoona tonnia..
jonnekin ne kaikki roskat on vietävä, mitä elintasomme tuottaa, talouskasvun tukemiseksi.
sitä se on, kun luomamme järjestelmä onkin tärkeämpi kuin mikään muu..
hulluutta,
Niinhän siinä käy vähän samoin kuin entisille stallareille kun kommunismin hajoaminen poksahti päin näköä.
Osasta tuli vihreitä ja osa ei usko vieläkään vaan elää yhä kommunismin haavemaailmassa.
Häiriköi silloin tällöin syystä tai toisesta,
prekariaattina väistellen paskaduuneja.