Työpaikan päläpättäjät ja käläkättäjät

Useimmissa tämän päivän maakuntalehdissä on koko sivun juttu työelämän häiriköistä, juuri näistä paskanjauhajista,juoruakoista ja akkamaisista juoru-ukoista, käläkättäjistä ja päläpättäjistä.
Kyllä se tosiaan otti päähän kun pitää jatkuvasti suuta pieksää työaikana vierustoverinsa kanssa vieläpä takaperin. Ei voi asiallista asiaa olla niin paljoa kenelläkään.
Annas olla kun tuli tauon aika, jolloin olisi saanut vapaasti avata sanaisen aarrearkkunsa sepposen selälleen, niin kas kummaa silloin nämä "työnsankarit" pitävät läppänsä tiukasti kiinni.
Tässä asiassa ei ole eroja naisten ja miesten välillä.
Oikeastaan ukot ovat pahempia perättömien juorujen levittelijöitä.
Eikö heillä ole oikein kotiasiat kunnossa ja eikö heillä olisi omissakin asioissa setvimistä tarpeeksi? Sitä jäin ihmettelemään.
Siksi henkilökohtaiset urakat käyttöön, niin sitten voi seistä päällään omalla kustannuksellaan vaikka päivät pitkät, mutta ryhmäurakassa sellainen ei sovi.
5841
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kuuleppas nyt! On kovin idealistisesti heitetty, kun toisilla on tosipaikka - ottaa tai jättää ja oikeuksia on törkeästi loukattu. Puolensa kun yritti pitää ja "avata salaisen arkkunsa"- niin jo siitä pelkästään varoitetaan HUS:ssa.
Juttusi on kiva, mutta vitsit on aika vähissä.Väännäppäs ne perusteettomat varoitukset ensin mitättömäksi ja turistaan sitten! Tunnut olevan työnantajan puolella! Ei nimittäin yhtään naurata!! Terveisin periaatteen nainen!!

Äänestä
  • En missään tapauksessa ole työnantajan kuin jonkun työntekijänkään puolella ketään nuoleskelemassa. Vaadin ehdottomasti puolueettomuutta työteon määrässä kuin laadussakin jos on kysymys ryhmäurakoista.
    En ole ketään vastaan, vaan tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta työjaon, taukojen ja palkan suhteen. Siitä oli ja on kysymys.

    Äänestä

  • Työelämässä kaiken kokenut kirjoitti:

    En missään tapauksessa ole työnantajan kuin jonkun työntekijänkään puolella ketään nuoleskelemassa. Vaadin ehdottomasti puolueettomuutta työteon määrässä kuin laadussakin jos on kysymys ryhmäurakoista.
    En ole ketään vastaan, vaan tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta työjaon, taukojen ja palkan suhteen. Siitä oli ja on kysymys.

    No niin, kuulostaa lohduttavalta, että joku "uskaltaa" (muutkin kuin allekirjoittanut) näillä sivuilla mainita sanan oikeudenmukaisuus. Sitähän tämä ei ole, kun väärin perustein syytellään olemattomista asioista, jotka ei liity varsinaiseen työhön. Työn laadusta, määrästä tai "urakoista/projekteista" ei voida moittia. Lähiesimies kun tuntee oman tilanteensa uhatuksi aina, kun jollakin on joku hyvä kehitettävä projekti menossa. Tämän tyyppistä toimintaa ei voida luennehtia hyväksi ja kannustavaksi johtamiseksi!Vikaa siis pitää tällöin hakea epäoleellisista asioista, jotka ovat tekaistuja tai työntekijän persoonallisista ominaisuuksista.
    Jäljelle silloin todellakin jää vain humoristisesti ilmaisemasi kälätys!

    Äänestä

Ainakin vuorotyössä käy helposti niin, että ihmiset ovat ehkä huomaamattaankin liian väsyneitä harrastamaan muuta elämää. Kun työpaikka on ainoa sosiaalinen foorumi, siellä sitten toimitaan kuin lapsoset hiekkalaatikolla. Heidän itsensä kannalta säälittävää ja uhrien kannalta paskamaista!

Varmaan muuallakin tulee ilmi sama ongelma; jotkut ihmiset tulevat työpaikalle aivan muista syistä kuin tienaamaan palkkaansa.

Äänestä
  • Töihin tullaan seurustelemaan kun kotona on niin tylsää. Niinpä kai lienee monen kohdalla, mutta ei työaikana pidä häiritä omaa ja toisten työntekoa. Siitä on kysymys. Onhan työpaikallakin ruoka-kahvi-ja keuhkojen kärryyttämistauot.
    Silloin voi seurustella vapaasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Työelämässä kaiken kokenut kirjoitti:

Useimmissa tämän päivän maakuntalehdissä on koko sivun juttu työelämän häiriköistä, juuri näistä paskanjauhajista,juoruakoista ja akkamaisista juoru-ukoista, käläkättäjistä ja päläpättäjistä.
Kyllä se tosiaan otti päähän kun pitää jatkuvasti suuta pieksää työaikana vierustoverinsa kanssa vieläpä takaperin. Ei voi asiallista asiaa olla niin paljoa kenelläkään.
Annas olla kun tuli tauon aika, jolloin olisi saanut vapaasti avata sanaisen aarrearkkunsa sepposen selälleen, niin kas kummaa silloin nämä "työnsankarit" pitävät läppänsä tiukasti kiinni.
Tässä asiassa ei ole eroja naisten ja miesten välillä.
Oikeastaan ukot ovat pahempia perättömien juorujen levittelijöitä.
Eikö heillä ole oikein kotiasiat kunnossa ja eikö heillä olisi omissakin asioissa setvimistä tarpeeksi? Sitä jäin ihmettelemään.
Siksi henkilökohtaiset urakat käyttöön, niin sitten voi seistä päällään omalla kustannuksellaan vaikka päivät pitkät, mutta ryhmäurakassa sellainen ei sovi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu