Mitä käytätte mausteina jauhelihakeitossa ja makkara/nakkikeitossa? Laitan itse suolaa, pippureita ja liemikuution. Keitot on aina tosi mauttomia...
Mauton soppa.
Super-Minttu
161211
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
äärimmäisen hyvin keittoihin. Ja ehkä tippa tabascoa lautasella?
Mutta makuja on monia. Minusta paprikajauhe maistuu keitossa ja muuallakin ummehtuneelta. Jauhe kuuluu paistaa rasvassa ennen käyttöä. Vain suomalaiset käyttävät jauhetta sellaisenaan, kun luulevat sen olevan hienoa.
löytyi tämmöinen ulkokultainen ja ulkoaoppinut filistealainen, joka on lukenut yhden ruokakirja, ja sen nojalla heittäytynyt varsinaiseksi ruokadogmaatikoksi, -ortodoksiksi, -puristiksi ja ties vaikka -fanaatikoksi - toivottavasti sentään ei -terroristiksi.
Vaikka paprikajauhetta varsin monessa tapauksessa käytetään kuvailemallasi tavalla, se ei tarkoita, etteikö sitä voisi käyttää muutoinkin. Tuossa yllä se laitettiin mukaan vasta jälkikäteen, koska tarkoitus oli pelastaa jo valmiiksi keitetty keitto, mutta toki kaukokatseinen laittaa paprikajauheen pohjalle jo kun aloittaa sopanteon.
Itse käytän suoraan Unkarista tuotettua paprikajauhetta (jota minulla on kahta eri voimakkuusastetta), ja sitä voi kyllä tarpittaessa ripottaa myös jälkikäteen mukaan.
Ja enpä usko, että yksikään ihminen luulee paprikajauheen käytön "olevan hienoa"!
Juureksia, sipulia, valkosipulia, chiliä.
Yrttejä: basilika, timjami, persilja, laakerinlehti.
Soijakastiketta, tomaattisosetta.
Mm näitä, eri tavoin yhdistellen.
koska niissä saattaa olla natriumglutamaattia,joka pilaa suolen limakalvon ja nostaa verenpaineen pilviin päänsärkyineen. Joku Herbamaren yrttisekoitus soveltuu paremmin, koska se ei ole keinotekoista.
oiskohan sillä vaikutusta jos käyttää tuoreita juureksia sen sijaan että ostaa niitä valmiita pakastejuureksia? En ole varma, mutta oiskohan tuoreessa enemmän makua?
lusikallisen smetanaa niin se antaa potkua. Liemikuutioita en käytä kyllä jauhelihasta tulee ihan riittävästi makua. Liemikuutioiden aromivahventeet vaan pilaavat ihmisten makuaistin ja mikään ei maistu oikein miltään ilman niitä.
Minä laitan aina paljon juureksia - eikä mitään valmispakkaussekoituksia, vaan pilkon itse porkkanoista, lantusta, selleristä... Itse asiassa korvaan niillä osan perunoista, joiden määrää olen vähentänyt. Sisätöissä kun ei energiaa niin kauheasti tarvitse.
Ja voihan mukaan laittaa esim. purjoa, ruohosipulia. Jotkut tykkäävät jopa sipulistakin.
Persilja kuuluu joukkoon tietysti.
Jauhelihakeittoon lirautan usein hiukan ketsuppia (ei mitään pureeta, vaan makeampaa ketsuppia). Se antaa kivan säväyksen, mutta sen kanssa on oltava varovainen ja maisteltava, joko riittää.
..kaikkia vastanneita! Lisääkin vinkkejä saa laittaa. Kaikkia varmaan kokeilen kun keittoja teen. En toki kerralla =)
Luista lihaa Reiniltä painekattilaan edellisenä päivänä. Mausteeksi pippuria ja lipstikan varsia, lakkerinlehti, pippurinmarjoja. Kun haaleaa, ruodi pois luut ja rasvat. Lihat eri astiaan ja liemi toiseen. Seuraavana päivänä kuori liemen päältä rasvalaatta pois ja siihen liemeen keittojuurekset , rakastan juuriselleriä perunaa ja rutkasti lipstikkaa. Maistele ja mausta esim vähäsuolainen soija.
Nyt pukkaa jo puolimetristä lipstikkaa ryytimaalta raparperin kanssa kilpaa.
Lidlistä saa sellaista yrttimaustetta lasipurkissa. On kai oikeasti tarkoitettu salaattimausteeksi mutta antaa ihanan maun keittoon. Siinä on ainakin valkosipulia ja persiljaa mutta myös muita yrttejä. Ketsuppi ja kasvisliemikuutiot sekä mustapippuri ovat myös keiton parhaat mausteet. Oikeista juureksista tulee sata kertaa maukkaampi keitto.
Itse käytän keitoissa, pastakastikkeiden ja pataruokien maustamisessa fondeja. Kana-, kala-, kasvis- ja vasikkafondeja. Toki ruuasta riippuen myös tuoreita kasviksia, erityisesti pataruuissa, niiden lisäksi yrttejä, ei kuitenkaan koskaa sipulituotteita, jotka mielestäni ottavat liikaa makutilaa keitoksista tai paistoksista. Sipulikeitot on sitten erikseen. Jauhelihakeittoon laittaisin tilkan kasvisfondia ja toisen mokoman vasikkafondia. Mukaan myös muutama pippuri ja sen jauhelihan voi maustaa sitä ruskistettaessa haluamallaan tavalla, pihvimaustetta, paprikajauhetta, vähän suolaa tms. Oleellista on pitkä kypsytys, että kasvisten ja lihan maut sekoittuvat. Puolessa tunnissa ei tapahdu mitään oleellista. Nakkikeitossa ihan sama juttu. Anna hautua, jos aikaa riittää parikin tuntia. Nämä on tietysti makuasioita, mutta näillä mennään meillä.
Oiskohan mulla vika sitten siinä että mä teen keitot niin nopeesti? Ei siinä mene varmaan edes sitä puolta tuntia... Pitääpä kokeilla joskus niin, että antaa hautua rauhassa.
Pitääpä selvittää vähän noita fondeja, mä oon sen verran ihmekokki etten edes tiedä mitä ne on =/
Sanan fondi, olen toki kuullut, heh heh... *noloa*
Fondithan on vähän kuin nestemäisiä liemikuutioita, niissäkin on rutkasti natriumglutamaattia, joten ainakin meillä niiden(kin) käyttöä on vähennetty.
joku aivan uusavuton koko mimmi...
Mä laitan perunakeittoihin porkkanaa, pippureita ( valko,-viher-musta, miten millonkin huvittaa) sekä sipulia. Ja suolaa tietty, joskus laakerinlehteä. Tulee hyvä maku siitä porkkanasta ja sipulistakin.