Meillä on kaksi isoa alueellista ongelmaa: biopolttoaineiden tuotanto ja Itämeren rehevöityminen. Olen vakuuttunut, että olisi mahdollista (jos todellista tahtoa löytyy) yhdistää näiden kahden tapauksen osaratkaisut, huom. siis vain osaratkaisut.
Itämeri, siis Suomenlahti ja Pohjanlahti mukaan lukien, ovat valtavia n. 6kk vuodessa aurinkoenergiaa tallentava viljelmiä, joiden sato voisi oikealla teknologialla olla korjattavissa ja samalla voitaisiin poistaa suuria määriä ravinteita merestä mahdolliseen uudellenkäyttöön esim. metsien lannottamisessa.
Ideani siis on, että kehitetään n. kahden ison öljytankkerin muodostaman katamaraanin kokoinen kelluva laitos, joka hiljalleen lipuu pitkin merta pumpaten edestään pintavettä esim n. 300m leveydeltä. Vedestä erotetaan levä ja muu plankton, josta sopivilla, mahdollisti perinteisillä tai nanoteknologisin menetelmin tuotetaan planktoniin tallentunutta aurinkoenergiaa hyödyntäviä biopolttoaineitta, joko etanolia tai biodieseliä tai molempia. Kelluva laitos itse hyödyntäisi prosesseissaan tuuli- ja aurinkoenergiaa (joita molempia avomerellä on sisämaata enemmän) sekä lorottaisi takaansa kirkasta, puhdasta vettä takaisin mereen. Laitoksen tuotteita, biopolttoaineita ja lannoitetta, kävisivät tyhjentämässä säännöllisin välein pienemmät alukset, jotka toimittaisivat ne satamiin. Kelluvan tehtaan toiminta-aikaa olisi toukokuun alusta marraskuun lopuun, talvikuukaudet käytettäisiin huoltoon ja prosessin päivittämiseen teknologian kehittyessä.
Laitoksen kehitys ja valmistus olisi pakko perustua markkinakapitalismin ulkopuolisiin resulsseihin, siis se rahoitettaisiin kiristetyillä saastuttamis- ja energiaveroilla. Jos toimeen käytäisiin pian, niin laitos voisi olla toiminnassa ehkä jo 10v kuluttua. EU-tukea varmasti myönnettäisiin.
Laitoksia voitaisiin tietysti valmistaa useampiakin.
Idean sain eilisellä melontalenkilläni Helsingin ja Espoon raja-alueella, nautiskellessani leppoisista mainingeista ja mukavan viileästä toukokuusta Melkin eteläpuolisilla vesillä.
Itämeri, siis Suomenlahti ja Pohjanlahti mukaan lukien, ovat valtavia n. 6kk vuodessa aurinkoenergiaa tallentava viljelmiä, joiden sato voisi oikealla teknologialla olla korjattavissa ja samalla voitaisiin poistaa suuria määriä ravinteita merestä mahdolliseen uudellenkäyttöön esim. metsien lannottamisessa.
Ideani siis on, että kehitetään n. kahden ison öljytankkerin muodostaman katamaraanin kokoinen kelluva laitos, joka hiljalleen lipuu pitkin merta pumpaten edestään pintavettä esim n. 300m leveydeltä. Vedestä erotetaan levä ja muu plankton, josta sopivilla, mahdollisti perinteisillä tai nanoteknologisin menetelmin tuotetaan planktoniin tallentunutta aurinkoenergiaa hyödyntäviä biopolttoaineitta, joko etanolia tai biodieseliä tai molempia. Kelluva laitos itse hyödyntäisi prosesseissaan tuuli- ja aurinkoenergiaa (joita molempia avomerellä on sisämaata enemmän) sekä lorottaisi takaansa kirkasta, puhdasta vettä takaisin mereen. Laitoksen tuotteita, biopolttoaineita ja lannoitetta, kävisivät tyhjentämässä säännöllisin välein pienemmät alukset, jotka toimittaisivat ne satamiin. Kelluvan tehtaan toiminta-aikaa olisi toukokuun alusta marraskuun lopuun, talvikuukaudet käytettäisiin huoltoon ja prosessin päivittämiseen teknologian kehittyessä.
Laitoksen kehitys ja valmistus olisi pakko perustua markkinakapitalismin ulkopuolisiin resulsseihin, siis se rahoitettaisiin kiristetyillä saastuttamis- ja energiaveroilla. Jos toimeen käytäisiin pian, niin laitos voisi olla toiminnassa ehkä jo 10v kuluttua. EU-tukea varmasti myönnettäisiin.
Laitoksia voitaisiin tietysti valmistaa useampiakin.
Idean sain eilisellä melontalenkilläni Helsingin ja Espoon raja-alueella, nautiskellessani leppoisista mainingeista ja mukavan viileästä toukokuusta Melkin eteläpuolisilla vesillä.
Vastaukset 26
Vanhimmat
kannattaisi kehittää sitä bioteknistä prosessia, millä levä muutettaisiin tehokkaasti polttoaineeksi.
Miten muuten eroteltaisiin hyödyllinen plankton sinilevästä?
"kannattaisi kehittää sitä bioteknistä prosessia, millä levä muutettaisiin tehokkaasti polttoaineeksi."
Tietysti! Sehä juuri muodostaa suurimman tuotekehityshaasteen. Kun viittasin prosessin päivitykseen tarkoitan, että homma voidaan aloittaa tehottomammilla prosesseilla (planktonin erotus merivedestä, erotetun planktonin jatkoprosessointi) ja päivittää niiden osia sitä mukaan kun tuotekehitys etenee. Oletan, että nanotekniikalla on paljon tarjottavanaan, kun biologisia prosesseja opitaan imitoimaan ja erikoistamaan (optimoimaan) nanotekniikalla. Ihan muutamassa vuodessa saataisiin varmasti tuotteistettua nykyosaamista ja seuraavan kymmenen vuoden aikana opitaan paljon lisää.
Miten muuten eroteltaisiin hyödyllinen plankton sinilevästä?
Sinilevä on hyödyllistä planktonia. Sitä on opittava käyttämään. Se sisältää samoja hiilihydraatteja ja rasvahappoja kuin muukin plankton. Lisäksi vain osa sinilevistä on myrkyllisiä, eikä ole mitenkään varmaa, että myrkyt häiritsisivät prosesseja.
keksiä?
Internetti on pullollaan tietoa algae farmeista ja miten algaesta saa kehitettyä etanolia.
Oletan silti, että on vielä paljon kehittämisenvaraa prosessissa, jolla laihat pitoisuudet planktonia erotetaan merivedestä nopeasti ja pienellä ulkoisen energian kulutuksella. Minulla olisi oma lähestymistapani kehittelyn lähtökohdaksi, mutta jätänpä sen nyt toistaiseksi.
Samoin loppuprosessississa on tuskin sanottu vielä viimeistä sanaa, paljon työtä jäljellä.
Entäpä ympäristömyrkyt? Itämereen on tiettävästi upotettu yhtä ja toista. Voi kai olettaa että myrkyt rikastuvat sinne.
Pintavesien kasviplankton on ravintoketjun alinta laitaa. Myrkyt rikastuvat ravintoketjun yläpäähän, esim petokaloihin ja merikotkiin. Syödäänhän vielä kalaakin ja tässä tehdään polttoaineita, ei ruokaa. Vain pintavesiä käytetään, pohjia ei tongita. Juuri myrkkyjen takia en ehdottanut ravinteiden käyttöä pelloilla vaan metsien lannoitukseen. Oletan, että laajoille alueille levitettyinä ravinteet eivät muuta marjoja ja sieniä edes niin myrkyllisiksi kuin kalat ovat nykyisin. Lisäksi oletan, että ehdottamani käytäntö ei ole pysyvä prosessi vaan teknien välivaihe, joka kestäsi ehkä vain muutamia vuosikymmeniä, ainakin alle 100v, mutta sinä aikana poistaisi huomattavan osan itämeren yliravinteista.
> Ideani siis on, että kehitetään n. kahden ison
> öljytankkerin muodostaman katamaraanin
> kokoinen kelluva laitos, joka hiljalleen lipuu
> pitkin merta pumpaten edestään pintavettä esim
> n. 300m leveydeltä...
Kaikki projektit, jotka ovat kooltaan mummon kirjahyllyä suurempia, ei rauhan aikana toteuteta, varsinkaan Suomessa. Kellään ei ole rahaa.
Sano nyt yksikin suuri hanke, joka on mennyt Suomessa läpi? Ehkä muutama suurempi ostoskeskus, joku loistoristeilijä ja moottoritien jatkaminen. Siinä ne taisivatkin olla viimeiseltä 30 vuodelta. Muutoin 99.99% kansasta elää kädestä suuhun ja kehdosta hautaan kiljuen leipää köyhyysloukussa.
"Sano nyt yksikin suuri hanke, joka on mennyt Suomessa läpi? Ehkä muutama suurempi ostoskeskus,.."
Olkiluodon uusin voimalaitosyksikkö.
Joka tulee taatusti tuottamaan nopeammin ja enemmän
energiaa kuin jalkapallokentän kokoinen
palnktonvoimlaitos.
Josta todennäköisesti se energia joudutaan
"irroitettamaan" polttamalla -> kasvihuoneilmiö.
"Sano nyt yksikin suuri hanke, joka on mennyt Suomessa läpi? Ehkä muutama suurempi ostoskeskus,.."
Kyllä Suomessa on tehty paljon tutkimusta, mutta voi olla, että ***todella*** isoja uusia hankkeita ei ole toteutettu. Laadukasta tutkimusta on silti tehty ja jatketaan edelleen, esimerkkinä:
http://ltl.tkk.fi/wiki/LTL
Teollisuudessa on kehitetty paljon huippuosaamista esim. aikaisemmin puunjalostusteollisuudessa ja kai nyt tunnet nykyisen työnantajani panostuksen kännykkäteknologiaan. Tuotekehityskustannukset, joista minunkin palkkani maksetaan, ovat melkoiset.
"Olkiluodon uusin voimalaitosyksikkö.
Joka tulee taatusti tuottamaan nopeammin ja enemmän
energiaa kuin jalkapallokentän kokoinen
palnktonvoimlaitos."
Aivan varmasti tuottaakin, en vielä ole arvionut ehdottamani laitoksen tehoa, mutta tehdään nyt tässä ihan hehtaariarvio, joka menee varmasti metsään, mutta on nyt edes sinnepäin.
Jos laitos kulkee 1m/s vauhtia ja joka metriltä ottaa 100l vettä, niin ehdottamani 300m imuleveys tarkoittaisi 30 tonnia vettä sekunnissa. Jos hihasta arvioidaan, että planktonpitoisuus olisi 1%, siis 10g/litra rehevässä Itämeressä, saisimme 300kg biomassaa sekunnissa. Jos massan energiapitoisuus olisi esim 0.3 kWh/kg (en ollenkaan tiedä, mutta esim mäntypuulla on 1390 kWh/pm³), saisimme n. 100kWh/s eli 360MW (laskinko oikein?), mikä vastaisi n. 100kpl isoja tuulivoimaloita Jos, kuten sanoin, prosessitehoa otetaan avomerellä suhteellisen paljon tarjolla olevasta tuulivoimasta (pumpputehot ym) ja aurinkovoimasta (ei sähkönä vaan esim suoraan lämpönä peilijärjestelmiä käyttäen), on ehkä mahdollista saada koko laitoksen hyötysuhde suhteellisen korkeaksi, ehkä 30%, jolloin nettotuotto olisi 100MW, n. 10% ydinreaktorin tehosta.
"Josta todennäköisesti se energia joudutaan
"irroitettamaan" polttamalla -> kasvihuoneilmiö."
Tuo pääsi ehkä vahingossa lapsuksena livahtamaan, et varmaankaan tarkoita tuota tosissasi. Jos meren planktonia ei korjata, se mätänee joka tapauksessa CO2:na ilmakehään, eli prosessilla ei nettopäästöjä enempää kuin ydinvoimalallakaan.
Kelluvan laitoksen joka nurkassa voisi olla keskikokoinen tuulivoimala.
Sinulla noita "Dream":ejä riittää.
Kaksi tankkeria vaatii enemmän energiaa liikkuakseen, kuin tuo "Dream" tuottaisi.
"Sinulla noita "Dream":ejä riittää."
Niin riittää, pistä paremmaksi, esitä jotakin uutta, jonka voi perustella!
"Kaksi tankkeria vaatii enemmän energiaa liikkuakseen, kuin tuo "Dream" tuottaisi."
Taidat taas puhua sellaista mitä et oikeasti tarkoita, tai et ole edes ajatellut asia tarkemmin. Siis yritä perustella perustella! Esitä laskelma!
Koska laitos ei ole erityisesti matkalla mihinkään, vaan ainoastaan liikkuu (esittämäni 1m/s = 3,6km/h) saadakseen "tuoretta merivettä", se lisäksi voisi valtaosan ajasta kulkea myötä- tai sivutuuleen, jolloin purjekäyttö olisi hyvin mielekästä.
Yusa:"joka nurkassa voisi olla keskikokoinen tuulivoimala."
Ei tuosta voi enään laittaa paremmaksi. Rune Andréassonilla oli muistaakseni jotain vastaavan tasoisia ideoita.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bamse
Yusa:"joka nurkassa voisi olla keskikokoinen tuulivoimala."
"Ei tuosta voi enään laittaa paremmaksi."
Näyttää siltä, että kun ei itse tajua mitään reaalimaailman teknologian vaihtehdoista, voi pistää leikiksi eli tehdä itsestään täysi urpon, tietysti käyttämättä minkäänlaista nimimerkkiä.
Siis hyvä Urpo! Oletko kuullut merelle sijoitetuista tuulipuistoista, joita esim Tanskan rannikolla on runsaasti. Takaisinmaksuaika näille investoinneille on vain muutamia vuosia, ne ovat hyvin kannattavia. Ilmeisesti et ole kuullut, koska et lue mitään ja TV:stäkin seuraat vain hömppää ja jääkiekkoa, mitä nyt hieman lastenkirjoja niin kuin kerrot.
Laitoksen koko olisi esim. 300 x 200m. Pumput ym tarvitsevat paljon sähköä. Avomerellä tuulee huomattavasti enemmän kuin rannikolla. Neljä 100m:n korkuista, 40m halkaisijaista generaattoria voisi hyvinkin tuottaa esim. 2MW huipputehon ja 500kW keskitehon, joka kattaisi merkittävän osan laitoksen sähköntarpeeesta. Prosenttiosuutta en osaa arvioida, esim 5-20%. Siis prosessien vaatima käyttöteho olisi joka tapauksessa moninkertainen verrattuna hitaasti eteenpäin lipuvan laitoksen vaatimaan ajotehoon. Senhän ei olisi tuskin koskaan pakko puskea vastatuuleen mistään syistä, jos reitit suunnitellaan sääennusteet huomioon ottaen.
Koko idean kantavana ajatuksena on, että nykysin rehevöityneen Itämeren biomassan tuotto menee valtaosaltaan hukkaan. Olisi viisaampaa korjate sitä talteen korvaamaan fossiilisten polttoaineiden käyttöä ja samalla poistaa ravinteita merestä.
On niin helppo urpona huudella puskasta ilman (kesto-) nimimerkkiä jotain typeryyksiä, mutta perusteltu kritiikki, lukujen kanssa, on hyvin paljon vaikeampaa. Edelliselle Urpolle ilmeisesti täysin ylivoimaista, koska tietopohja on lastenkirjatasolla.
Se on lähempänä Bamsea kuin markkinakapitalismista Aku Ankkaa. Tottakai Bamse-henkisenä ehdottomasti kannatan rakennelmaa jonka joka nurkassa voisi olla keskikokoinen tuulivoimala. Kuulostaa että se sopeutuu ekologisesti monimutkaiseen luontoon niin kuin pohjolassa on aina pitänyt sopeutua.
Ei hömppää:
MOT: ITÄMEREN VÄÄRÄ DIAGNOOSI Itämeren leväongelmien syynä pidetään ihmisen päästöjä, mutta meri on sairas myös luontaisesti. Väärä diagnoosi vaikeuttaa hoitoa. Toimittaja Martti Backman.
YLE TV1
maanantaina, 19. toukokuuta klo 20.00 - 20.30
Jaa että nyt se on jo purjevene?
Laitoksesi joutuu Suomenlahdella varsin tavanomaiseen 16-20 m/s tuuleen. Sitten se onkin matalikolla purjeineen ja sitten se onkin meripelastuksen heiniä. Oliko ideasi rakentaa kertakäyttöisiä laitteita?
Jos ei, niin tehoa pitää löytyä ainakin 10-15 solmun nopeuteen vain ohjailua varten. Ja sellaiseen tuonkokoinen alus vaatisi melkoiset moottorit, mitkä taas hörppisivät melkoisesti menovettä, vaikka sitten etanolia, joka taas tarkoittaa, että kone ei olisi taloudellinen verrattuna tuollaisen laitoksen tuottoon. Mistä taas seuraa, että laitoksesi on kannattamaton.
Kuten aina, sinä jätät näitä hienoja ajatuksia saadessasi todellisuuden täysin huomiotta. Ilmeisesti näet, että se rajoittaa niitä hienoja ideoita, jotka vaikuttavat niin hienoilta, kun niitä pään sisällä ajattelee. Tyypillinen idealisti siis, jos se on totta ajatuksissa, niin miksi antaa todellisuuden pilata hyvää ideaa...
Ja sitten kehtaat väittää, että se olen minä joka elää haavemaailmassa.
Robotit purjehtivat Atlantin yli
http://www.mbnet.fi/uutiset/?uutinen=2529
Ja lue sinäkin tätä:
http://img243.imageshack.us/img243/1452/rarestampsid04sa6.jpg
"Ja sitten kehtaat väittää, että se olen minä joka elää haavemaailmassa."
Missä olen näin väittänyt? Pyydän anteeksi: jos ei ole haaveita, eikä ideiota, on pystyyn kuollut zombi.
"Laitoksesi joutuu Suomenlahdella varsin tavanomaiseen 16-20 m/s tuuleen. Sitten se onkin matalikolla purjeineen ja sitten se onkin meripelastuksen heiniä."
Meri on minulle tuttu elementti.
Siis oletko nyt sitä mieltä, että purjealus käsitteenä on mahdoton ajatus, ja että sitä ei voi ohjata. Tällainen käsitys olisi helppo ymmärtää, jos koko merenkulku olisi aloitettu vasta esim 60v sitten tyhjästä dieselmoottoreita käyttäen, mutta kun purjealuksilla on vuosituhansia vanha ja edelleen jatkuva historia. Nykyäänkin maailman merillä liikkuu muutama kymmen isompaa ja satoja pienempiä purjealuksia. Karille ajaminen johtuu nykyisin navigoinnin laiminlyömisestä. Purjealuksessakin voi käyttää GPS:ää. Ei tuuli ole ongelma, purjeiden luonteeseen kuuluu purjepinta-alan säädettävyys, nykyään myös motorisoidusti, ilman käsityötä.
"Jos ei, niin tehoa pitää löytyä ainakin 10-15 solmun nopeuteen vain ohjailua varten. Ja sellaiseen tuonkokoinen alus vaatisi melkoiset moottorit, mitkä taas hörppisivät melkoisesti menovettä.."
Kyllä, alus tarvitsisi ihan normaalit, ehkä hieman alimitoitut dieselit, jotka tosin suurimman osan aikaa olisivat sammuksissa tai tyhjäkäynnillä, ehkä generoimassa prosessitehoa tuotantorosessille. Mutta niiden tarvitsema teho ei ole lähelläkään tavoittelmaani 100MW, n.5-10MW huipputehoa, jota harvoin tarvitaan, riittäisi ilmeisesti hyvin. Purjealus on ihan ohjailtavissa ilman moottoreitakin, jos et ole ennen kuullut.
Tottakai olen pohdiskellut ideani heikkouksia, paljonkin. Suurin heikkous on se, riittääkö meriveden biomassapitoisuus heinäkuun sinileväkukintojen ulkopuolellakin. Olen jättänyt asiasta uteliasuuttani kyselyn Merentutkimuslaitoksen asiantuntijoille. Ehkä 1% biomassaa on erikoisolosuhteita lukuunottamatta toiveunta. Silloin keräystä on tehostettava: 300m leveys on kasvatettava esim 700m:ksi ja kulkunopeus nostettava esim 3m/s (11km/h). Se onnistunee purjeilla ehkä 50% ajasta. Lisäksi biomassan erottelun laatua on hiottava. Sekä parannettava kokonaistaloudellisuutta. Tai luovuttava koko ajatuksesta. Mutta ei ilman tutkimista. Asiantuntemattomien oletusarvoinen nauraminen kaikille poikkeuksellisille ajatuksille kertoo eniten naurajista.
Erottelun perusideana olen ajatellut "nanohetulateloja", telahihnoja, joiden pinta mikroskooppista harjasta. Kaksi tällaista hihnaa kulkee hyvin lähellä toisiaan ja merivesi virtaa päinvastaiseen suuntaan telojen välisessä kapeassa solassa, jolloin nanoharjakset keräävät planktonin.
Seuraava ongelma on biomassan irrottaminen. Ehdottaisin keskipakovoiman ja ilmapuhalluksen yhdistemää telan kääntyessä radan toisessa päässä. Sentrifugitekniikka voisi myös ehkä erottaa levän ilmavirrasta. Mutta en ole näiden alojen ammattilainen, ja ammattilaisilla olsi varmaan parempia ideoita.
"Kuten aina, sinä jätät näitä hienoja ajatuksia saadessasi todellisuuden täysin huomiotta."
Tiedät itsekin, ettei tuo ole totta. En jätä todellisuutta ***täysin*** huomiotta vaan inhimillisesti unohdan jotain yksityiskohtia, kuten suunnitteluprosessissa tapahtuu ja eteenkin aivoriihityyppisessä idoinnissa pitääkin tehdä. Muuten ihmissuku olisi kuollut sukupuuttoon moneen kertaan. Ilman luovaa ajattelua ei uusia ideoita ole ennenkään syntynyt. Älylliset Zombit ovat nauraneet aina kaikelle uudelle. Siis aina.
Olen pettynyt kritiikin matalaan, ala-arvoiseen tasoon! Itse pystyisin kirjoittamaan listan kymmenestä suurimmasta heikkoudesta, joita mitään ei ole täällä mainittu (paitsi mitä itse olen kertonut). Kyllä minä ne tiedän, mutta ne eivät ole koskaan syy lopettaa ideointia.
En aio ryhtyä ajamaan projektia eteenpäin. Tarkoitukseni on vain esittää se täällä "heikkona signaalina", jättäen se jonkun muun aivoihin muhimaan. Minä työskentelen leipätyöni ohella oman lojban-projektini parissa. Sekin on "täysin järjetön", mutta oletan, että ainoastaan nykyhetken huonon tilanneymmärryksen kriteerien mukaan. Enemmistöllä ei ole hajuakaan siitä, mikä on maailman tila ja mitä on tulossa. Tietoa kyllä on, jos avaa silmänsä. Henkiset Zombit eivät sitä tee.
"Enemmistöllä ei ole hajuakaan siitä, mikä on maailman tila ja mitä on tulossa. Tietoa kyllä on, jos avaa silmänsä. Henkiset Zombit eivät sitä tee."
Sulla on aika kovat luulot itsestäsi. Täälläkin on joitain käsitteitäsi yritetty oikaista alan tutkijoiden toimesta, mutta katsot olevasi joka alalla pätevämpi kuin kymmeniä vuosia elämästään asialle omistaneet.
Voi minkä neron maailma sinussa menettääkään kun et pääse loistamaan ja ideoitasi ei toteuteta...
Itse aiheesta en viitsi edes kirjoittaa, olet kuitenkin niin syvällä ideologioissasi ettet kuule tai näe.
- haitat meressä liikkuville eläimille ja ihmisille
- ruostuminen
- kerättävän aineen kuivattaminen
- meren ekosysteemin monimutkaisuus, eli jouduttaako se rehevöitymistä ja hiilidioksiidipäästöjä. http://www.fimr.fi/fi/tietoa/veden_liikkeet/fi_FI/kumpuamisen_fysiikkaa/
Projektin voi unohtaa ainakin 20v:ksi, kunnes nanoteknologia kehittyy. Meressä on biomassaa paljon, biologiset ravintoketjut osaavat hyödyntää sitä, mutta pitoisuudet ovat vain 1/1000 siitä mitä kuvittelin, suurusluokkaa 500mg/m^3. Eli nähtävissä olevilla menetelmillä 100MW tehon voi unohtaa ja 50kW ei riitäisi alkuunkaan prosessin pyörittämiseen. Mutta kun tekninen nanoteknologia 20v:n kuluttua alkaa lähennellä ja jopa ohittaa biologiset mekanismit voidaan palata asiaa. Toivottavasti Itämeri pysyy hengissä siihen asti.
Minut hämäsi ne paksut leväpuurot, joissa olen joskus melonut. Niiden biomassapitoisuuden voisi kuvitella perstuntumalla ainakin 10%:ksi, mikä sekin on kai täysin väärin. Tosin mittaukset taivat koskea ainostaan esim 20cm syvyyden vettä eikä pinnalla kukkivaa puuroa.
"Täälläkin on joitain käsitteitäsi yritetty oikaista alan tutkijoiden toimesta, mutta katsot olevasi joka alalla pätevämpi kuin kymmeniä vuosia elämästään asialle omistaneet."
Rouva Jurrinen voisi kertoa tarkemmin mitä tarkoittaa eikä vihjailla tai jättää asia silleen. Perustelemattomat höpinät pudotetaan sinne minne ne kuuluvat.
Järkevintä olisi yleensäkin, jos ei mietittäisi sitä, mitä joku yksilö (eteenkin niistä harvoista jotka ilmoittautuvat yksilöksi, kuten esim ystäväni Fileas ja KN$) luulee itsestään, vaan keskityttäisiin asioihin ja eteenkin niiden perusteluihin. Joku "juuri näin" ei ole kukaan eikä mitään eli siis yhtä tyhjän kanssa.
Biomassaa Itämereen syntyy valtavat määrät. Sen hyödyntäminen lisäksi puhdistaisi Itämerta. Olen usein mietiskellyt tätä win win ratkaisua.
Tarvitaanko nanotekniikkaa ja niitä tankkereita?
- Harsokangaskin kerää sitä levää hyvin.
- Vesi virtaa, miksi hinata mitään?
- Voisi siitä biomassasta saada lannoitteitakin.
Tämä olisi aivoriihen tapaisen ratkomisen paikka. Ideat, hölmötkin, kirjoitetaan esille. Toiset niitä ideoita jatkavat ja parantavat. Asiantuntijat testaavat esiintulevia tosiasioita.
miksei pohjalle kulkemaan ruoppausrobotteja. itämerenpohja taitaa olla aika fosforirikasta tavaraa?
Biomassan luulisi yleensä kertyvän rannan tuntumaan, missä se haittaakin eniten. Rannoilla voisi olla parasta käyttää automatisoituja amfibio-keräys-vene/autoja, jotka myös käyvät välillä tyhjentämässä lastinsa astiaan, samalla kun tankkaavat polttoainetta tai lataavat akkuja.
Tai biomassaa käytetään pyörittämään höyrykonetta, joka vie ajoneuvoa...
Osaa levästä voinee padota sopiviin kohtiin öljypuomeilla.
Miten ehkä mitata:
Kahvisuodatuspaperin uittoa leväisessä vedessä, sitten leväinen kuivunut suodatuspaperi painemittarilliseen painekeittimeen, lämpöä kunnes syttyy palamaan, sitten verrataan tyhjän suodatuspaperin aiheuttamaa paineen nousua leväisen paperin aiheuttamaan? Palamisen alku näkyy epäjatkuvuutena painekäyrässä.