Joudun tekemään töissä usein iltavuoroja ja haluaisin treenata aamuisin, mutta aamu- tai aamupäivätreeni ei vaan luista! Onko kellään samaa ongelmaa ja tietääkö joku mikä tähän on syynä?
Herään yleensä pari tuntia ennen treenin alkua. Syön TUKEVAN aamiaisen, esim. puuron, ruisleivän höysteineen, kuppi kahvia, lasi mehua ja lasi vettä, joskus lisäksi vielä ennen treeniä banaani. Kävelen reippaasti kuntosalille (25min). Sitten pumppiin, spinningiin tai oma salitreeni.
Ongelma on se, etten pysty tekemään lähellekään samoilla vastuksilla, kuin vastaavasti iltapäivä- tai iltatreeneissä. Olo on heikko ja yleensä tulee myös lievää pahoinvointia ja huimausta.
Mistä tämä oikein johtuu ja onko vinkkejä, miten saisin aamutreenin kulkemaan?
Miksi aamutreeni ei suju?
6
3081
Vastaukset
- tittelituu
No sama homma itselläni. Pumppiohjaaja aikoinaan kertoi, että suurella osalla ihmisistä elimistö aamulla käynnistyy sangen hitaasti aamupaloista huolimatta, eikä tehot ole todellakaan täysillä. Mua neuvottiinkin tekemään aamupumppi pienemmillä painoilla kuin mitä yleensä illan/iltapv ryhmissä käytän, mun elimistö heräilee pitkään.
Kyseessä siis aivan normaali ilmiö. Toiset sattuu sitten onnekseen oleen sitä toista tyyppiä eli pystyvät heti aamusta vaikka minkälaisiin tuloksiin.
Itseäni myös helposti aamuisin huimaa/pyörryttää, esim. jopa helpoimmassa mahdollisessa spinningissä ja minä myös syön aina aamulla tosi hyvän aamiaisen, pakko. Ilman sitä en pääsisi ees pyörän selkään...*huokaus*
Eli tuskin saat aamutehotonta kehoasi muuksi muttumaan, sorge. Tee rauhallisemmin, pienemmät painot jne. Tehokasta sekin ja parempi ilman muuta kuin ei mitään! - ffffffffffffff
Noista aineksista ei saa proteiinia juuri ollenkaan. Lisää proteiinipitoista ruokaa aamupalaan. esim purkki raejuustoa,purkki rahkaa,muutama kananmuna tai proteiinijauhetta.
- tittelituu
Enpä ole ennen moista kuullutkaan! Mites sitten selität kasvissyöjän tilanteen eli pystyy ihan vaan silti treenaileen virkeenä heti aamusta? Eikä kaikki syö edes välttämättä yhtään MITÄÄN, toisethan lähtee treenaan tyhjällä vatsalla ja homma toimii silti.
Eli homma ei kyllä ole sen aamiaisen proteiinittomuudesta kiinni, ei.
- treenistä
mustelin jostain lukeneeni ko.asiasta jostain harjoittelua käsittelevästä artikkelista.Siinä kerrottiin että ihmisen keho on virkeimmillään n.5 tunnin päästä heräämisestä.Ravinnolla myös on tietysti suuri osuus,teidän täytyy etsiä omalle kohdalle käypäinen oikea proteiini/hiilihydraatti seos ja nauttia se n.tunnin ennen treeneihin lähtöä.Ei muuta kuin kokeilemaan kyllä se siitä.
- Törts
En usko että aamuheikotus johtuu vähäisestä proteiinista, sillä joskus syön puuron sijasta annoksen maustamatonta jogurttia tai purkillisen maitorahkaa. Ja tosiaan iltapäivisin jaksaa ihan eritavalla, vaikka ei olisi päivän mittaan erityisesti proteiinia tankannut.
Luin jostain, että koska yön aikana keho hikoilee ja nestettä poistuu melko paljon, aamulla kehon nestetasapainon palautuminen vie aikaa ja voi olla esim. kaliumin puute. Tämä tuntuisi järkevältä selitykseltä, sillä tuntemukset aamutreenin aikana on samanlaiset kuin nestehukassa...
Pitäisköhän sitä sitten herätä vaan vielä aikaisemmin ja nesteyttää itseänsä oikein kunnolla, niin että maha hölskyy. Olen kyllä tähänkin mennessä juonut sen verran, kuin on janottanut. Tietääkseni huimaus johtuu matalasta verenpaineesta, joten oiskohan siitä haittaa, jos liuottaisi veteen pienen määrän suolaa ja hörppisi sitä liuosta, jos se verenpaine siitä kohoaisi? - fsweqrwefaf
Törts kirjoitti:
En usko että aamuheikotus johtuu vähäisestä proteiinista, sillä joskus syön puuron sijasta annoksen maustamatonta jogurttia tai purkillisen maitorahkaa. Ja tosiaan iltapäivisin jaksaa ihan eritavalla, vaikka ei olisi päivän mittaan erityisesti proteiinia tankannut.
Luin jostain, että koska yön aikana keho hikoilee ja nestettä poistuu melko paljon, aamulla kehon nestetasapainon palautuminen vie aikaa ja voi olla esim. kaliumin puute. Tämä tuntuisi järkevältä selitykseltä, sillä tuntemukset aamutreenin aikana on samanlaiset kuin nestehukassa...
Pitäisköhän sitä sitten herätä vaan vielä aikaisemmin ja nesteyttää itseänsä oikein kunnolla, niin että maha hölskyy. Olen kyllä tähänkin mennessä juonut sen verran, kuin on janottanut. Tietääkseni huimaus johtuu matalasta verenpaineesta, joten oiskohan siitä haittaa, jos liuottaisi veteen pienen määrän suolaa ja hörppisi sitä liuosta, jos se verenpaine siitä kohoaisi?Unohda aamiaisprotskus sillä ei ole tähän vaikutusta, sen sijaan ennen salille menoa syö jotain korkeaenergistä ja nopeita hiilareita. Noi sun nykyiset aamiasmussutukset on just hitaita ja kestää aikaa että ne rupeavat kunnolla vaikuttamaan elimistössä. Itse en ainakaan herää millää puuroilla mitenkään.
Elikkäs vaikka jotain suklaata tms. n. ½-1 tuntia ennen treeniä. Varovasti ettei se ilmesty sit myöhemmin vyötärölle. ;)
Huimaukset yms. johtuu (ellet ole sairas) matalasta verensokerista, ei verenpaineesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k375096- 823626
- 333006
- 612985
- 102906
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t562353- 411838
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….91780- 181721
Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?
Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai1351669